Tag Archive for: talvi

Jerisjärven kalapirtit, Keimiöniemi, Muonio

Aikoinaan tutkin Jerisjärven karttaa suurella hartaudella kun mietin, että missäkä sitä joskus haluaisi asua. Järven ympäristöstä löytyi samalla paljon kaikenlaista mielenkiintoista, muun muassa pitkä rivi pienen ja erikoisen näköisiä rakennuksia nimellä Kalakenttä. Mökit ovat kalastajien pirttejä. Mökkirivistön historia vie kauas aina 1500-luvulle, jolloin Tornion pirkkalaisiksi kutsuttu väki saapui alueelle ja löysivät kalaisan Jerisjärven. Sana Jeris […]

Romahtaneen pirunkirkon mulkoileva piru, Leppävirta

Tein tältä erää viimosen lenkin Paljakkavuoren maisemissa. Kävin kurkkaamassa löytäisinkö jo kertaalleen ettimääni Pirunkirkkoa (kartta). Parkkeerasin Sirkaintielle mettäautouran alkuun ja kurkkasin ensin viereisen kukkulan kaksi karttaan merkittyä kiveä. Yöllä oli tullut lunta parikymmentä senttiä. Kartan iso kivi makoili punaisen kiven varassa kalliolla. Sen päälle oli ihan omat portaat. Toista kiveä etin pitkään ennen kuin huomasin, että se […]

Levin huipulla pakkasen ja lumen maassa

Ensilumen pidellessä Keski-Suomea sähköttä, pureskeli kireä pakkanen Lapissa liikkujien sormia ja korvia jo antaumuksella. Vekkuli kaveri tuo talvi, kaikkea jännää meille keksii. Suuntasin Levin huipulle kymmeneltä aamulla. Edellisenä päivänä olin tarkkaillut tilannetta etänä ja päätellyt, että tällä viikolla kello kymmeneltä aamulla on juuri oikea hetki. Voi, kuinka maailma oli kaunis. Puhaltelin sormiin lämpöä ja tsemppasin […]

Äkäsjoen Peurakoskella talvisten puiden seurassa

Musta vesi virtaa vahvana ja päättäväisenä läpi vitivalkoisen hangen. Jää ei ole onnistunut saamaan vedestä otetta, vaan virta kiitää metsän halki juuri niin kuin sitä huvittaa. Se pitää veden ääntä. Tiedättekö sen kutsuvan ja vuolaan sulaveden äänen muuten niin äänettömässä metsässä? Hoikat, korkeat puut kohoavat taivaisiin. Nekin ovat mustia, päiväkausiakaan jatkunut lumisade ei ole vielä peitellyt niitä […]

Jyppyrän huipulla lunta katsomassa

Koska lumi ei millään ilveellä tuntunut tulevan meidän luoksemme, lähdimme me lumen luo naapuripitäjä Hettaan. Mukanamme oli 4-vuotias joukkueenvahvistus, joten kohteeksi valikoitui vajaan kilometrin pitkä ulkoilu- ja lumikenkäilyreitti Jyppyrän huipulle. Reitti Jyppyrälle lähtee Tunturi-Lapin luontokeskuksen pihalta läheltä Hetan keskustaa. Hetassa lunta tosiaan oli merkittävästi enemmän kuin meillä Kittilän puolella. Sää oli pilvinen ja harmaa, mutta […]

Mujejärven hiljaiset keväthanget 16.3.2015

Teksti ja kuvat: JUHO TOIVANEN Päivisin paistanut aurinko ja yöllä jopa pariin kymmeneen asteeseen kirinyt pakkanen olivat kovettaneet hangen pinnan kivikovaksi. Tällaisia hankiaisia kokee kerran vuosikymmenessa, puhuivat. Lumikengät sivuun ja suksilla matkaan siis. Mujejärven retkeilyalue sijaitsee Nurmeksesta Kuhmoon vievän tien varrella noin 35 kilometriä Nurmeksesta. Mujejärven Natura-alue oli aiemmin ehdolla kansallispuistoksi, mutta paikallisten metsästäjien ja […]

Hirvaan kierros Salamajärven kansallispuistossa

Täyteen pakattu auto ja kolme reipasta hiihtäjää lähtivät lumetonta Keski-Suomea pakoon Perhoon, Salamajärven kansallispuistoon. Yksi hiihtotiimin jäsenistä oli käynyt edellisviikolla parin yön tiedustelureissulla ja totesi tultuaan lumitilanteen heikohkon tilan. Reissukohdetta meinattiin muuttaa ja sitä jahkailtiin päiväkausia. Lopulta päätettiin pitää seikkailumieli mukana ja mennä Hirvaan kierrokselle, oli lunta tai ei. Myös reitin orjallinen noudattaminen päätettiin unohtaa […]

Saarihyppely potkukelkoilla Suonteella Joutsassa

Olimme jo paria kuukautta aiemmin kirjoittaneet kalenteriin maaliskuisen lauantain kohdalle, että silloin suuntaisimme hiihtoretkelle Joutsan ja Hirvensalmen kuntien alueella olevalle Suonteen järvelle. Suonteen muutamiin saariin on piilotettu geokätköjä, jotka olivat ensisijainen houkutin retkipäivälle. Kevät eteni ja lumet hävisivät Suonteen jääkannen päältä. Teimme jo varasuunnitelmia, jos saariretki ei onnistuisikaan. Sukset jouduimme unohtamaan, mutta yöpakkaset pitivät jään […]

Toraslammen kummitteleva autiotupa, Syöte

Teimme mieheni kanssa hiihtoretken Toraslammen autiotuvalle 14.–15.3.2015. Asumme melko lähellä Syötettä, mutta emme ole juurikaan aiemmin hyödyntäneet alueen mahtavaa latuverkostoa, jonka varrella on useita tupia ja taukopaikkoja. Erityisen maininnan ansaitsee se, että suurimmalla osalla Syötteen laduista saa hiihtää koiran kanssa. Saavuimme Syötteelle yhden maissa. Menimme ensiksi käymään Luontokeskuksessa ostamassa latukartan. Se maksoi euron. Samaan hintaan […]

Tuokiokuvia Lapista – Kiljavan Erä- ja luonto-opasopiskelijoitten kurssiretki Hetta-Pallakselle

Valvovina silminä ja opastajina Kai Lehtonen ja Pasi Juutilainen 08.03.2015 Etelästä Pohjoiseen Helsingin Päärautatieasemalle kertyi touhukasta väkeä ja paljon tavaraa hyvissä ajoin ennen junan lähtöä. Tuliko mukaan sitä sun tätä, unohtuiko jotain, no, onhan tässä tavaraa vaikka muille jakaa… Mutta niinpä vain hujahtivat ahkiot ja sukset, reput, rinkat, nyytit ja pussukat junaan. Isot tavarat heivattiin […]