Tag Archive for: siirtolohkare

Muuratsalon mainiot kivet, Muurame

Muuratsalon saaren eteläkärki katsoo kohti Päijänteen ulappaa. Saari on kahden kunnan alueella: Muuramen ja sitä ympäröivän naapurinsa Jyväskylän. Aion astella nimen omaan saaren Muuramen puoleiseen eli eteläiseen osaan. Sinne on helppo suunnistaa vaikkapa Jyväskylän seudun ulkoilukartan kera. Olen itse liikkeellä Muuratsalon maisemissa toista kertaa, joten jätän kartan katselun vähemmälle ja suuntaan yhdelle saaren luonnonsuojelualueista sekä […]

Paholaiskivet, Savonranta

Paholaiskivet ovat joukko eriskummallisia lohkareita eräällä saarella Savonrannassa. Niillä kerrotaan olevan mielikuvituksellisia ominaisuuksia ja kiinnostavia Paholaiskivet ovat myös geologisesti. Ne ovat täynnä kummallisia onkaloita. Toiset sanovat niiden olevan rapautumalla syntyneitä, toiset taas maahisten kaivertaneen ne. Omituisia nuo onkalot ovat yhtäkaikki, eivätkä vähiten siksi, että ne saavat kivet huutamaan pohjoismyrskyllä. Nuo asiat puolen kymmentä vuotta sitten […]

Ropovaha, Turku

Harvoin on mikään luontokohde tuottanut itselleni niin paljoa luettuja kirjametrejä, harmaita hiuksia ja metsässä käveltyjä huteja, kuin aivan kotinurkillani piileskelevä wanha rajakivi Ropovaha. Turkuhan on tunnettu kaupunki monista rajakivistään, joista kuuluisin lienee Pallivaha. Pallivahan humoristiselta kalskahtava nimi juontuu suomalais-virolaisesta isoa irtokiveä tarkoittavasta sanasta vaha ja ruotsalaisesta alkuosasta pall: joka yksinkertaisesti on vain koroke, penger tai jakkara. […]

Nokian Pirunpesä, eli Pirunpesäkivi

Pari kuukautta sitten julkaisimme jutun Heinäveden tafoneista. Jatkona tuolle kävimme menneenä viikonloppuna tutustumassa yhteen Suomen upeimmista tafoneista, Nokian Pirunpesään, joka myös Pirunpesäkivenä tunnetaan. Maineensa veroinen se olikin, varmasti yksi luontomme erikoisimpia muodostumia. Tafoni on nimitys kivelle tai kalliolle, jonka kylkeen on syntynyt lämpötilan ja kosteuden vaikutuksesta hiljalleen rapautumisonkalo. Kun rapautuminen on kerran lähtenyt käyntiin, ei […]

Rakokivet, Puumala

Säännöllisin väliajoin minulta kysytään, että mainitse joku hyvä retkikirja mitä suosittelisit, joka sopisi niin aloittelijalle kuin vähän pidempäänkin retkeilyä harrastaneelle. GT tiekartasto on vakiovastaus tuohon. Se pitää oikeastaan sisällään yllättävän monta hyväksi havaittua kohdetta ja on korvaamattoman arvokas teos, kun nykytekniikka sattuu pettämään. Seuraavakin kohde oikeastaan osui silmään juuri GT tiekartaston avulla, kun olimme lomailemassa […]

Kukkarokivi

Kaikkea uutta ja ihmeellistä sitä löytyykin lähiseudulta – kunhan vaan ensin kuulee niiden olemassaolosta. Viime sunnuntaina näin valokuvia Ruissalon edustalla olevasta isosta siirtolohkareesta nimeltään Kukkarokivi. Kaveri oli mennyt sinne jäätä pitkin Saaronniemen rannasta. Kyselin kulkuohjeita ja parin päivän päästä kävin suorittamassa saman operaation. Ennen Saaronniemen leirintäalueen porttia kääntyy oikealle Kukkarokiventie. Sen alussa on pieni parkkipaikka. […]

Lehtimäen Hiidenkivi, Nurmijärvi

Äkkinäinen olisi voinut lannistua, kun reissun ensimmäinen Hiidenkivi osoittautui vain puoliksi odotusten mukaiseksi. Toki olin päässyt katsomaan tuota Aleksis Kiveä innoittanutta kiveä, mutta läpikuljettavan luolan alleen kätkenyt lohkare oli edelleen löytämättä. Nöyrin mielin siis kaivoin kännykää esiin ja tutkin aineistoja. Työ osoittautui menestyksekkääksi ja kohta olin taas oikealla polulla. Vahvan intuitiivisen oletuksen sijaan luotin tällä […]

Aleksis Kiven Hiidenkivi, Nurmijärvi

…yhä likemmäs läheni heitä hirveä töminä ja möry. Mutta kaikui taasen Aapon huulilta surkeasti kiljuva huuto: ”Hiidenkivelle, Hiidenkivelle! ” Ja tarkoitti hän erästä kiveä, valtaisen suurta, joka seisoi kolkossa korvessa. Sitä kohden kiirehtivät nyt veljekset, seisoivat pian sen juurella, ja leimauksina vilkaisivat niin miehet kuin koirat sen harjalle ylös. Kauas tuoksahtivat sammaleet, koska heidän kouransa […]

Etelä-Konneveden Kodanovisen ympäristö, Rautalampi

Etelä-Konneveden eteläosasta erottuu kartalla hyvin rikkonainen saaristo, jonka rannat kohoavat paikoin korkeina jyrkänteinä. Graniittista kallioperää pirstovat lukuisat pohjoisesta etelään ja idästä länteen kulkevat murroslaaksot, jotka ulottuvat 30–40 metriä vedenpinnan alapuolelle. Korkeimmat vuoret (Palovuori, Käpynänvuori ja Kirkkovuori) kohoavat puolestaan 50–70 metriä vedenpinnan yläpuolelle. Alueella on muutamia vanhoja maatiloja ja yhä enemmän  loma-asuntoja, mutta vielä on paljon […]

Suomenojan siirtolohkare, Espoo

Suomenojan siirtolohkare on ollut tiedossani jo vuosikaudet, mutta jostain syystä vierailu kohteella on aina siirtynyt siirtymistään. Eikä vähiten siitä syystä, että entisenä espoolaisena se oli niin lähellä, että reissut suuntautuivat pääsääntöisesti pidemmällä olleisiin kohteisiin. Lähimpiä paikkoja aina jotenkin säästelee niitä päiviä varten, kun aika on kortilla. Kaupoilla käynti vei eräänä päivänä minut Suomenojalle. Aikataulukaan ei […]