Tag Archive for: Saaristomeri

Ensi kertaa Saariston Rengastielle? Tässä 10 tärppiä sen varrelta!

Suuntaatko tänä kesänä Saariston rengastielle? Listasimme matkaoppaaksesi kymmenen kivaa vinkkiä Paraisten kirkonkylältä Mossalaan. Tälle etapille mahtuu viisi lossia tai lauttaa, jotka ovat kaikki ilmaisia. Tämän koosteen avulla saat aimo annoksen Saariston Rengastien ja sen lähistöltä löytyvien kohteiden lumoa, merituulen tuiverrusta ja saaristoluonnon kauneutta! Kohteet on lueteltu tässä siinä järjestyksessä kuin ne tulevat vastaan Kaarinasta kohti […]

Ajatus kirjasta tuli, kun kajakit olivat jo vesillä – näin syntyi teos nimeltä Kaikki luodon linnut

Kun Sanna-Mari ja Panu Kunttu työnsivät kajakkinsa vesille Salon Halikonlahdelta aikomuksenaan kulkea viikkojen ajan Pentti Linkolan aironvetojen jäljissä laskemassa saariston lintuja, he eivät tienneet, että reissusta syntyisi kirja. Kuitenkin niin kävi, ja keväällä 2022 ilmestynyt Kaikki luodon linnut (Nemo) on saanut kiittävää palautetta lukijoilta. Miten projekti eteni ja mitä Kuntut voisivat neuvoa muille, jotka haaveilevat […]

Kahdesti Kökarissa – pyöräretkellä Ahvenanmaalla

Ahvenanmaan punainen asvaltti jatkuu silmänkantamattomiin, hiljainen maantie johdattelee kahta pyöräilijää halki loputtomilta tuntuvien mäntykankaiden, salmien ja siloisten rantakallioiden. Ahvenanmaa asemoitui omassa mielessäni syystä tai toisesta lähinnä risteilijän pikapysähdyspaikaksi. Oli vihdoin aika lähteä tutustumaan todelliseen retkipyöräilijän paratiisiin. Reitin pituus 170 kmAika 6 pvRetken lähtöpiste kartallaKeskivaikea reitti, maantieajoon tottumattomalle reitti saattaa tuntua raskaalta Pyöräilyreittimme oli Korppoo–Kökar–Maarianhamina–Vårdö–Kumlinge–Föglö–Kökar–Korppoo ja […]

Mossalan luontopolku ja näkötorni johdattavat ihanaan Saaristomeri-näköalaan

Mossala on osa Saariston rengastietä, ja sieltä lähtee lautta Iniöön. Mossalassa toimii lomakeskus mm. mökki- ja karavaanipalveluineen, ja löytyypä sieltä pieni luontoreittikin näkötorneineen. Nämä luontoelämykset voi ja kannattaa kokea vaikkapa lauttaa odotellessa tai lomakylässä yöpyessä. Näkötorni kartalla Mossalan lomakeskuksen pihalle saapuessa on suuri karttataulu helppo huomata lauttarannan ja resparakennuksen vierestä. Rantaa pitkälti mukaileva luontoreitti vaikuttaa […]

Borgbergin näkötorni Houtskarissa on hieno maisemapaikka!

Houtskarista, läheltä Hyppeisin kylää, löytyy komea kallioinen linnavuori, jonka huipulla kohoaa tukeva näkötorni kauniissa saaristomaisemassa. Reitti vuoren huipulle on lyhyt, kyltin mukaan vain 50 metriä, mutta maisema ylhäältä on sitäkin palkitsevampi. Kohde on viitoitettu Houtskarin kirkonkylältä Hyppeisiin johtavan tien varrelta. Kohde kartalla Viitan kohdalla on tien toisella puolella pieni P-alue, johon auton voi jättää vierailun […]

Lautalla maailman laidalle – Utö on lintuja, merta ja aurinkoa

Lähdimme eräopasystäväni kanssa Baldur-nimisellä lautalla kohti Utötä perjantai-iltana Nauvon satamasta. Olimme voittaneet sääarpajaisissa aivan mainion kelin, ja lautta kynsi hiljakselleen läpi lähes aallottoman meren. Taivaalla kaarteli lokkeja ja aurinko paistoi. Vietimmekin alkumatkasta paljon aikaa kannella ihailemassa maisemia. Näin teki myös moni muu matkustaja, sillä sisällä lautassa oli pidettävä koronamaskeja ja ymmärrettävästi, ja kuuden tunnin lauttamatka […]

Pyöräilijän ”määmatka” – Elämää pursuava Högsåra ja lumoavan hiljainen Vänö

Määmatkalla. Minulle jokakesäinen määmatka tarkoittaa parin vuorokauden mittaista yksin seikkailtavaa polkupyöräretkeä maailman kauneimmassa ympäristössä – Suomen rannikkoseudulla ja saaristossa. Määmatkalla osa elämystä on niukilla varoilla ja varusteilla eläminen – kaikki tarpeellinen on pakattu polkupyörään aina telttaa, retkipatjaa ja makuupussia myöten; kyseessä on budjettimatka ja eritoten kyseessä on seikkailu! Högsåra kartalla; Vänö kartalla Tämänkertaisen määmatkan kohteina […]

Joulukalenteri, luukku 6: Sinivalkoinen retki Kemiönsaarelle Purunpään niemelle

Kävelin Purunpään kallioita ja metsiä ensimmäisen kerran vuonna 2006. Niemen tuulenpieksemät, mutta sitkeästi kallion uurteisiin juurtuneet saaristolaismännyt viitoittivat kulkuani. Olen siitä asti tehnyt joka vuosi useita retkiä Purunpäähän meloen, pyöräillen ja jalan. Talvella olen retkiluistellut tai hiihtänyt niemen rantoja, jos jää on ollut kantavaa. Alueessa on jotain erityistä taikaa, joka vetää vastustamattomasti puoleensa vuoden ympäri. […]

Etätyöretkeilyä saaristossa – lammasterapiaa, inspiraatiota ja luonnon upeita näytelmiä Vänön saarella

Keskellä korona-aikaa oli päästävä hetkeksi kotoa pois, sillä aivot olivat täysin tukossa. Lähdimme pitämään etätyöviikkoa puolisoni kanssa Vänön saarelle. Etätyöviikosta tulikin paljon enemmän kuin pelkästään työntäyteistä puurtamista! Tuuli piiskasi ikkunaan vesirantuja, kun auto keikkui aalloilla yhteysaluksen kyydissä. Koko viikoksi oli luvattu epävakaista ja tuulista säätä. Eli juuri sellaista loppusyksyn tai alkutalven keliä, mitä saaristossa voi […]

Harmittaako pimeä talvi? Nämä 10 kuvaa saariston kesästä tuovat aurinkoa ajatuksiisi

Kuten jotkut menettävät sydämensä tuntureille, vie toisten sydämen mennessään saariston läpitunkematon rauha ja karu kauneus. Loppuvuoden pidettyä suurta osaa maamme kansasta sadepilvien alla lähes heltymättä, halusimme koota aurinkoisen kuvakavalkadin yhdestä Suomen kauneimmista paratiiseista – saaristosta. Tässä kymmenen kuvaa ja tunnelmaa tuomaan aurinkoa päivääsi – toivottavasti nautit! Aivan kuin kesäinen saaristo ei olisi paratiisi jo itsessään, […]