Ajatus kirjasta tuli, kun kajakit olivat jo vesillä – näin syntyi teos nimeltä Kaikki luodon linnut

Kun Sanna-Mari ja Panu Kunttu työnsivät kajakkinsa vesille Salon Halikonlahdelta aikomuksenaan kulkea viikkojen ajan Pentti Linkolan aironvetojen jäljissä laskemassa saariston lintuja, he eivät tienneet, että reissusta syntyisi kirja. Kuitenkin niin kävi, ja keväällä 2022 ilmestynyt Kaikki luodon linnut (Nemo) on saanut kiittävää palautetta lukijoilta. Miten projekti eteni ja mitä Kuntut voisivat neuvoa muille, jotka haaveilevat oman intohimonsa tallentamisesta kansien väliin?

Reissun idea oli kytenyt kaikkiaan pari vuosikymmentä.

– Vuonna 2013 pyysin Pentti Linkolalta hänen merikorttinsa ja vuonna 2018 kävimme haastattelemassa häntä, Panu Kunttu muistelee.

Tutkijapariskunnan ideana oli seurata tarkasti yli 1100 kilometrin matkaa, jonka Linkola vaimoineen oli soutanut 1970-luvulla lintulaskennan merkeissä. Myös Kuntut laskivat linnut ja samalla dokumentoivat, kuinka saaristo on muuttunut lähes viiden vuosikymmenen aikana.

– Viikon matkanteon jälkeen kustantaja otti minuun Instagramin kautta yhteyttä ja kysyi, olemmeko tekemässä matkastamme kirjaa. Pyysin, että palaisimme asiaan elokuussa reissun päätyttyä, Sanna-Mari Kunttu naurahtaa.

Panu Kunttu kertoo aikoneensa kirjoittaa matkalla tekemistään havainnoista laajan artikkelin tai artikkelisarjan alan lehtiin. Sanna-Mari taas kirjoitti matkasta blogia, ja molemmat pitivät päiväkirjaa. Kirjan julkaisua kumpikaan ei ollut tullut ajatelleeksi, mutta kustantajan yhteydenotto onnistui lopulta muuttamaan suunnitelmat.

Päiväkirjamerkinnät kirjoitustyön runkona

Päiväkirjoihinsa Kuntut merkitsivät ahkerasti lintuasioiden lisäksi myös laajan kirjon muita muistiinpanoja saaristoluonnosta.

– Päiväkirjan pitämiseen pitää luoda rutiini. Kaikenlaiset havainnot on syytä kirjata ylös heti, muutoin ne unohtuvat nopeasti, Sanna-Mari Kunttu vinkkaa.

Kun sitten matkalta palattiin ja kirjan kirjoitustyö alkoi, nousivat juuri päiväkirjat työn keskiöön.

– Ensin Panu kirjoitti päiväkirjansa puhtaaksi, minkä jälkeen minä litteroin oman päiväkirjani Panun tekstien päälle jättäen toistot pois, Sanna-Mari Kunttu muistelee.

– Sitten liitimme tieto-osuuksia saaristoluonnosta tekstin lomaan sekä poimimme nostoja Linkolan matkan tapahtumista sopiviin paikkoihin, Panu Kunttu jatkaa.

Kirjoitustyö kesti kaikkiaan puolisentoista vuotta.

– Loppuvaiheessa kirjoitimme oikeastaan vuorotyönä, pahimmillaan toinen heräsi keskellä yötä kirjoittamaan siinä vaiheessa, kun toinen lopetti, Sanna-Mari Kunttu paljastaa.

Kirjoitusprosessin syövereissä pariskunta kertoo toisinaan miettineensä, kelpaako kirja lopulta edes julkaistavaksi – pelkkä kustannussopimus kun ei vielä takaa mitään. Ison työn valmiiksi saaminen tuntui kuitenkin jo itsessään huojentavalta. Kun kirja sitten julkaistiin ja kiittävää palautetta alkoi nopeasti tulla, Kuntut alkoivat itsekin uskoa, että Kaikki luodon linnut todella on hyvä ja tärkeä teos.

– Kirja sai hyvän lähdön ja siitä kiinnostuttiin laajalti. Joissakin kirjakaupoissa sitä vielä on saatavilla, mutta painos alkaa olla hyvin vähissä. Ääni- ja e-kirjana sitä toki saa, Panu Kunttu sanoo.

Haastattelu Pentti Linkolan luona

Pariskunta halusi kirjastaan viestinviejän

Kirjansa siivin Kuntut tahtoivat välittää viestiä saaristoluonnon tilasta ja esimerkiksi siitä, millaisia haittavaikutuksia ihmisen toiminnalla on luontoon. He ymmärsivät, että jotta kirja toimisi tehokkaana tiedon levittäjänä, tekstin tulisi kiinnostaa mahdollisimman suurta yleisöä. Kerronnan olisi oltava kansantajuista ja mukaansatempaavaa. Asioita, jotka tutkijoille itselleen olivat tuttuja ja jopa itsestäänselvyyksiä, olikin avattava monin paikoin perusteellisesti.

– Vaikkapa että millä tavalla linnut oikein lasketaan silloin, kun niitä on yhdessä parvessa satoja, Sanna-Mari Kunttu antaa esimerkin.

Panu Kunttu kertoo kirjoittaneensa aiemmin lähinnä alan artikkeleita, joissa on paljon informaatiota tiiviissä paketissa ja joissa hän on voinut olettaa lukijoiden tuntevan aihetta laajasti. Kuvailevan kerronnan opettelu tuntui aluksi hankalalta.

– Olin siihen kuitenkin todella motivoitunut. Piti oppia käyttämään runsaasti adjektiiveja ja ylipäänsä tunnistamaan, että mitä milloinkin on olennaista kuvailla tai selventää tarkemmin, Panu Kunttu kertoo.

Päiväkirjan kirjoitusta

Sanna-Mari Kuntulla oli aiempaa kirjoitustaustaa hieman laajemmin, sillä hän on pitänyt blogeja ja tuottanut tekstejä muun muassa Luontoon.fi-sivustolle. Kuitenkin myös hän kertoo oppineensa paljon uutta. Pariskunnan mukaan heillä oli aluksi esimerkiksi olla-tauti – siis se, että he kumpikin viljelivät olla-verbiä eri muodoissa silloinkin, kun vaihtoehtona olisi ollut kirjo paljon kuvailevampia verbejä eri tilanteisiin.

– Oli oikeastaan tosi hyvä, että meitä oli kaksi niin erilaista kirjoittajaa työstämässä tätä kirjaa. Minä autoin Panua kuvailujen tuottamisessa ja Panu taas karsi minun osuuksistani ylilyönnit pois, Sanna-Mari sanoo.

Projekti opetti myös varomaan toistoja sekä pitämään kiinni teoksen punaisesta langasta silloinkin, kun kerronta uhkasi ryöpsähtää rönsyileväksi.

– Toistojen välttämiseksi linjasimme, että kerromme jostakin tietystä aiheesta oikeassa kohdassa perusteellisesti, mutta muualla emme sitten avaa sitä enää sen tarkemmin. Kaikkea ei myöskään voi kertoa, vaan prosessiin kuuluu jatkuvaa karsimista, Panu Kunttu kertoo huomanneensa.

Panu ja Sanna-Mari Kunttu

Panu Kunttu on Saaristoekologi, saaristometsistä väitellyt biologi ja metsätieteilijä.

Sanna-Mari Kunttu on ympäristösuunnittelija ja eräopas, joka työskentelee luontomatkailun ja luonnonvirkistyskäytön parissa. Sanna-Mari on myös yksi Retkipaikan tekijöistä. Voit lukea hänen tarinoitaan täällä.

Työn edetessä kirjaan muodostui luontevasti kaksi eri tasoa: Kunttujen retkikertomuksen rinnalla kulkivat yleiset tieto-osuudet, joissa oli mukana myös muiden tutkijoiden aiemmin tuottamaa tietoa.

– Monista retkikertomuskirjoista puuttuvat tieto-osuudet kokonaan. Itse toivoisin, että niitä olisi enemmän, koska kirjat ovat tehokas väylä viedä viestiä eteenpäin, Sanna-Mari Kunttu miettii.

– Se on myös paras palkkio, kun joku kertoo pitäneensä kirjaa tärkeänä ja hyödyllisenä ja oppineensa siitä jotain uutta vaikkapa ympäristön huonosta tilasta tai ihmisen toiminnan haitoista, Panu Kunttu lisää.

Kustantajan ja ystävien tuki korvaamatonta

Tehdessään elämänsä ensimmäistä kirjaa, herää helposti valtava määrä kysymyksiä. Kokeneen kustannustoimittajan apu on arvokasta.

– Kustannustoimittajamme luki ensin raakaversion sekä puoli vuotta myöhemmin hiotumman version. Saimme todella kehittäviä kommentteja, Panu Kunttu kiittelee.

Kustannustoimittaja auttoi muun muassa erilaisten linjavetojen tekemisessä. Syntyi esimerkiksi päätös siitä, ettei tekstistä käy ilmi sen kirjoittaja. Panusta ja Sanna-Marista puhutaan paikoin kolmannessa persoonassa, paikoin käytetään me-muotoa. Kerronnasta linjaaminen oli aluksi tärkeä kysymysmerkki, mutta lopulta luontevin ratkaisu löytyi. Samoin tapahtui aikamuodosta päättämisen kanssa.

– Aioimme aluksi käyttää imperfektiä, mutta preesensissä lukija pystyy paremmin kuvittelemaan olevansa mukana ja elämään itse sitä hetkeä, josta kerromme, pariskunta perustelee.

– Ja kun vielä Linkolan retket elivät tekstin lomassa menneessä aikamuodossa, korostui niiden historiallisuus.

Pariskunta korostaa myös ystävien avun tärkeyttä kirjan hiontaprosessissa. Pyytämällä esilukijoiksi ihmisiä, joille aihe ei ollut ennestään tuttu, kävivät ilmi perusteellisempaa avaamista vaativat tekstin kohdat.

Mutta olisivatko Kuntut tehneet jotakin eri lailla jos olisivat jo ennen reissua tienneet, että siitä syntyy kirja?

– Emme olisi, Sanna-Mari Kunttu vastaa pienen mietinnän jälkeen.

– Päiväkirjoja olisimme pitäneet tarkasti joka tapauksessa aivan samaan tapaan.

– Reissu oli myös sen verran vaativa projekti jo itsessään, että jos olisimme etukäteen tienneet kirjasta, se olisi luonut vielä lisää paineita saada kaikki kunnialla hoidettua, lisää Panu Kunttu.

Panun ja Sanna-Marin vinkit kirjan kirjoittamista harkitsevalle luonnonystävälle

  • Hyville tarinoille löytyy lukijoita. Jos sinulla on hyvä tarina, jollaista ei ole aiemmin kuultu ja jossa on lukijalle tarttumapintaa, on se hyvä alku.
  • Varaa aikaa. Sitä kuluu todella paljon. On hyvä, jos pystyt välillä unohtamaan kirjoitustyön ja tekstisi kunnon toviksi, jotta voit sitten palata sen ääreen uusin silmin. Saatat huomata, että teksti, jota aiemmin pidit hyvänä, vaatiikin paljon parantelua.
  • Mieti kohdeyleisöäsi. Tuntevatko he aihetta ennakkoon? Etenkin jos kohteenasi ovat aloittelijat tai maallikot, pyydä ystäviä, jotka eivät tunne aihetta lainkaan, lukemaan tekstisi. Silloin sudenkuopat paljastuvat.
  • Lue paljon muiden kirjoja, niin oma kielesi rikastuu.
  • Blogi on hyvä paikka kehittää omaa kirjoittamista, etsiä ja hioa omaa tyyliäsi, opetella kuvailevan tekstin tuottoa ja leikitellä.
  • Jos kirjoitat pidemmästä reissusta tai projektista, jaa kirjoittaminen useisiin eri osiin ja mieti, millaisia teemoja voisit nostaa niissä esiin.
  • Suomen kieli ei ole helppoa. Kiinnitä huomiota kielioppiin ja hanki tarvittaessa esilukuapua.
  • Lähetä teksti- ja kuvanäytteitä mahdollisille kustantajille.
  • Kirjan ilmestyttyä ole aktiivinen sen markkinoinnissa. Tarjoa oma-aloitteisesti haastatteluja hyvin mietityillä kärjillä erilaisiin medioihin ja tarjoudu esittelemään kirjaa esimerkiksi kirjastoihin ja kirjakauppoihin. Lukukeskus ry on hyvä kumppani!

Lue myös

Upeita auringonnousuja ja lyhyitä yöunia – kertomus siitä, mitä on yhdistää melontaharrastus lintulaskentoihin (Sanna-Mari Kunttu, 2018)

Valokuvat: Sanna-Mari ja Panu Kuntun kotialbumi. Kirjan kansi: Otavan mediapankki

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.