Pyöräilijän ”määmatka” – Elämää pursuava Högsåra ja lumoavan hiljainen Vänö

Määmatkalla. Minulle jokakesäinen määmatka tarkoittaa parin vuorokauden mittaista yksin seikkailtavaa polkupyöräretkeä maailman kauneimmassa ympäristössä – Suomen rannikkoseudulla ja saaristossa. Määmatkalla osa elämystä on niukilla varoilla ja varusteilla eläminen – kaikki tarpeellinen on pakattu polkupyörään aina telttaa, retkipatjaa ja makuupussia myöten; kyseessä on budjettimatka ja eritoten kyseessä on seikkailu!

Högsåra kartalla; Vänö kartalla

Tämänkertaisen määmatkan kohteina olivat Kemiönsaarelta saavutettavat Högsåran ja Vänön saaret. Aikaa tälle matkalle olin varannut varhaisesta lauantaiaamusta myöhäiseen maanantai-iltaan.

Pyörään on pakattu kaikki, mitä nainen kahden vuorokauden pyöräily- & telttailumatkalla tarvitsee.

Lähtöaamuna heräsin jo ennen herätyskellon pirinää, kello ei ollut vielä edes aamuviittä. Vatsassa tuntui kutkuttava matkallelähdön tunnelma. Tarkistin, että edellisiltana pakkaamassani fillarissa kaikki oli varmasti kuten pitääkin. Huomasin muutaman hihnan kaipaavan kiristystä, mutta muutoin kaikki oli kunnossa. Tiesin, että päivästä oli tulossa pitkä, joten tankkasin reilun annoksen puuroa ja kupillisen vahvaa kahvia – olin valmiina lähtöön.

Kotoani Pohjois-Helsingistä kertyy matkaa Helsingin päärautatieasemalle noin 20 km, jonka pyöräilee aamuvarhaisella yhdessä hujauksessa. Aamuinen Helsinki oli kaunis, kuten aina. Talutin pyöräni junaan, jossa muutaman muun pyöräilijän kanssa vietimme hetken pohtien, kuinka saamme kaikkien fillarit aseteltua niille osoitettuun paikkaan – tässä olisi tuotekehityksen paikka! Lopulta onnistuimme. Matkani kohti Saloa sai alkaa.

Junamatkalla pohdin suunnitelmaani pyöräillä Salosta Kemiönsaaren Svartnäsiin, Högsåran lossin lähtösatamaan. Olin ajatellut viilettää pyöräilijöiden suosimaa Rannikkoreittiä pitkin. Olin tarkistanut matkan pituudeksi noin 80 kilometriä ja todennut sen olevan juuri sopivan mittainen päivän juna- ja lossiaikatauluihin nähden, väliin mahtuisi kunnollinen lounastaukokin.

Salossa hyppäsin intoa puhkuen fillarini selkään enkä välittänyt epävarmuuden tunteesta, joka yritti hiipiä mieleeni navigaattorin alkaessa ohjata minua oikealle, vaikka itse olin kuvitellut vasemman olevan oikea suunta. Poljin sivuteitä ja tein useita käännöksiä. Pian ymmärsin, että kartasta ja navigaattorista huolimatta (tai niiden vuoksi!) olin onnistunut kääntymään väärälle reitille. Tutkailin karttoja sekä kelloa ja päätin pitäytyä reitillä, jolle olin eksynyt. Tarvitsin uuden reittisuunnitelman, Rannikkoreitti oli syytä jättää tällä kertaa väliin. Uusi matkasuunnitelmani toi mukanaan 20 lisäkilometriä, lisäksi eksymiseen ja karttojen tutkiskeluun uponneet kilometrit ja aika täytyi kiriä umpeen. Ymmärsin, että lounastauosta tulisi luopua ja edessä olisi pitkät 100 kilometriä, jotta ennättäisin ajoissa Högsåran lossille. Kiittelin itseäni pakkaamistani vesipulloista sekä pyörän etulaukkuun sujauttamistani rusinoista ja suklaasta – niiden voimalla kilometrit taittuisivat. Ennätin kuin ennätinkin ajoissa lossirantaan. Vaikka aikataulustani tuli tiukka, en antanut sen haitata. Nautin kesäisestä säästä ja pyöräilyn suomasta vapauden tunteesta. Muistutin itseäni, että nimenomaan seikkailu ja kokemukset ovat määmatkojen suola!

Lossimatka Högsåraan taittui vartissa. Perillä yllätyin runsaasta purjehtijoiden ja telttailijoiden määrästä, saari suorastaan kuhisi ihmisiä ja pursusi kesäistä elämänmenoa, naurua ja musiikkia – tunsin itseni rähjäiseksi solopyöräilijäksi fiinien purjehtijoiden joukossa. Telttailualueeksi oli merkitty uimaranta, jonne pieni telttani onneksi vielä mahtui. Yhtä onnekas olin, kun löysin saarelta kolikoilla toimivan suihkun. Taskussani oli kaksi euron kolikkoa. Yhdellä eurolla saisi kaksi minuuttia suihkuaikaa. Mieleni teki käyttää molemmat lantit ylelliseltä tuntuvaan parakkisuihkuun, mutta päätin olla säästeliäs, sillä toiselle lantille voisi olla myöhemmin vielä tarvetta.

Suihkunraikkaana, mutta erittäin nälkäisenä ravintolaan astellessani minut kohtasi toinen yllätys – ravintola oli täysi, eikä enempää asiakkaita voitu illan aikana enää ottaa. Ravintolasta sai kuitenkin ostettua mukaan maukasta leipää ja herkullisia kakkupaloja, lisäksi venerannan puodista löytyi vielä jogurttiakin – pitkän päivän jälkeen ne maistuivat suorastaan luksusillalliselta. Ilta oli jo pitkällä, väsymys painoi jäseniä ja mieltä, joten päätin kömpiä telttaani yöunille ja jättää saareen tutustumisen varhaiseen aamuun, jolloin saari vielä ehkä uinuisi iltajuhlijoiden jäljiltä. Näkymä ”kämpästäni” auringonlaskun aikaan oli silmiä hivelevä, olisi tehnyt mieli jättää teltan vetoketju auki, mutta maltoin kuitenkin mieleni.

Näkymä ”kämpästä” yöpuulle käydessä.

Olin arvannut oikein; herätessäni uuteen päivään, sain kaikessa rauhassa tutkia saarta, nähdä sen kauneuden ja juoda aamukahvin ihastellen välkehtivää merta. Ajatukseni hakeutuivat jo tulevan päivän retkisuunnitelmiin, päämääränä oli Vänö. Aamupäivällä pakkasin jälleen fillarini ja hyppäsin lossiin, Högsåra jäi taakse.

Högsåra

Lossirannasta oli vain neljän kilometrin pyörämatka Kasnäsin satamaan, josta yhteysalus kohti Vänön saarta lähtisi. Kasnäsin ravintolassa ennätin syödä maittavan buffet-lounaan sekä ostaa runsaasti matkaeväitä mukaani Vänölle; ajattelin, että toistamiseen tämän reissun aikana en jäisi nälkäiseksi!

Kuljetus-Savolainen kuljetti minut ja muutaman muun matkailijan Vänön saarelle n. 1,5 tunnissa. M/s Stella oli tilava, erittäin siisti ja vessakin melkein kuin sisustuslehdestä! Kaiken lisäksi matka oli täysin ilmainen! Ei voi muuta kuin todeta, että meillä Suomessa ympärivuotinen lossi- ja yhteysalusliikenne on vertaansa vailla.

M/s Stella

Perille päästyäni totesin mielessäni ja ehkä itselleni ääneenkin, että Vänö on taivas maan päällä. Voitteko kuvitella, olin ainoa telttailija koko saarella, koko hieno hiekkaranta, Sandvik, oli minua varten.

Lumoava Sandvik

Sandvikissa telttailu on sallittu, mutta lupa täytyy kysyä ennen saapumista. Olin löytänyt Facebookista ryhmän nimeltä ” Vänö Vänner”, ryhmä osoittautui hyväksi paikaksi tiedonsaantia ja lupa-asioita varten. Itselleni sopivaa teltan pystyttämispaikkaa mietin pitkän tovin, valinnanvaraa kun oli koko rannan verran. Lopulta valitsin kohdan, jossa maa oli tasainen ja sopivan kova, eikä maassa näkynyt käpyjä sen enempää kuin muurahaisiakaan. Iso kivi teltan vieressä sai toimia pöytänä ja puiden oksat pyykkinaruina. Sandvikin rannalta löytyi myös erittäin siisti ulkohuussi, joten telttailupaikaksi alue oli mitä parhain.

Telttapaikka Sandvikissa.

Saarella oli muutama luontopolku. Ne oli merkitty kivin, kyltein ja maalauksin, ei siis jäänyt epäilystäkään, mihin suuntaan kulkuaan tulisi suunnata. Lampaat laitumella näyttivät tyytyväisiltä elämäänsä ja vanha merimieskappeli huokui rauhaa. Illalla rantakalliolla eväitä syödessäni tunsin olevani ainoa ihminen koko maailmassa – ympärillä ääretön hiljaisuus ja merimaisema. En olisi voinut olla onnellisempi. Telttaan kömpiessä mietin, kuinka uni mahtaa tulla, sillä dekkarien suurkuluttajana mielikuvitukseni alkoi tehdä tepposia – olisiko yksinäinen telttailija otollinen murhaajalle? Sen enempää en ehtinyt asiaa ajatella, kun uni vei jo voiton ja nukuin levollisesti aamuun saakka.

Maisema iltapala-aikaan Sandivikin rantakalliolta.

Aamulla lastasin jälleen itseni ja fillarini m/s Stellan kuljetettavaksi. Viimeisenä matkapäivänä suuntanani olivat vielä Kasnäs, Hanko, Tammisaari, Karjaa ja oma koti kullan kallis. Mutta niitä ennen, palataanpa vielä aiemmin kertomiini kolikoihin. Matkalle lähtiessäni minulla oli käteisenä rahana seteleitä ja kaksi euron kolikkoa. Euron käytin ensimmäisenä iltana suihkuun, toisen maltoin säästää ja onneksi maltoin! M/s Stellalta oli saatavissa aamukahvia, maksu suoritettiin lippaaseen, kolikolla tietenkin. Koska edellisestä kahvistani oli kulunut jo vuorokausi, olin iloinen, että en ollut tuhlannut molempia lanttejani lämpimän suihkun aiheuttamaan huumaan – aamukahvi oli ihan yhtä hyvä sijoitus! Seteleitä en tarvinnut matkallani mihinkään.

Aamukahvi M/s Stellalla.

Merimatka takaisin Kasnäsiin sujui m/s Stellan ulkokannella maisemia ihaillen, ei olisi tullut mieleenikään siirtyä sisätilan matkustamoon. Muistin myös laittaa puhelimen ja vara-akut lataukseen, jotta virtaa riittäisi kotimatkan navigointiin. Kasnäsissa löysin helposti yrittäjän (Par Mare Oy), jolta olin ostanut itselleni ja pyörälleni venekyydin Hankoon. Lisäkseni myös muutama muu pyöräilijä pakkautui veneeseen ja kippari sitoi tottuneesti pyörät kiinni veneeseen ja kuljetti meidät turvallisesti sekä ammattitaidolla Hangon vierasvenesatamaan. Hangossa oli jälleen liikaa hälinää minun makuuni, mutta sen verran pysähdyn, että sain ostettua matkamuiston – kyllähän pyörästä aina löytyy tilaa yhdelle korulle rasioineen.

”Missä on sinun ankkuripaikkasi?”

Vastaus korurasian kysymykseen oli tietenkin koti. Siispä käänsin selkäni Hangolle ja ohjasin pyörän nokan kohti Tammisaarta, jossa pidin suunnittelemani pitsatauon. Ohitin monta Rannikkoreitti-kylttiä ja osasin jo hymyillä alkumatkan reitistä eksymiselle. Viimeinen suora Tammisaaresta Karjaalle sujui ilta-auringon laskiessa mailleen, pyörä kulki kevyesti. Karjaalla juna jo odotti; kotimatka kohti Helsinkiä, omaa suihkua ja sänkyä häämötti. Olin väsynyt, mutta onnellinen.

Helsingin päärautatieasemalla.

Linkkejä ja lisää luettavaa:

M/S Stellan aikataulut (Hiittisten reittialue)

Vänön kauniilla saarella on kaksi luontopolkua – vieraile saarella ilmaiseksi yhteysaluksella

Pyöräilijän Rannikkoreitti yhdistää ruukkikyliä, saaristoa ja kansallispuistoja

Högsåra tarjoaa saaristolaisidylliä parhaimmillaan

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.