Pahamaailma, Suomussalmi

Harmaalta taivaalta satoi vettä. Kurvasimme Hossan päätieltä hiekkatielle kohti Venäjän rajaa. Parin kilometrin ajon jälkeen tien vasemmalla puolella oli levennys, jolle sammutimme auton.

Olin päättänyt lähteä tälle retkelle yksin. Mies ja Mosku-koira odottakoot autossa, ei kaikkien kannata kastua. Mutta sateesta viis, minä olin enemmän kuin innoissani tulevasta seikkailusta. Puin sadeviitan päälleni ja kiepautin kameralaukun hihnan pääni yli. Vedin hupun päähäni, huikkasin heipat pojille ja louskautin auton oven kiinni.

Metsään johti joku poluntapainen, mutta kartta kertoi, ettei se jatkuisi pitkään. Nyt olisi edessä poluton taival.

Oikeastaan kaikki oli täydellistä. Tunnelmallinen loppukesän sade, itärajan villi luonto, synkkä, louhikkoinen metsä ja kaiken kruunasi paikan nimi: Pahamaailma.

hossapahamaailma-55

Tutkailin sateista metsää ja huomasin oitis saapuvani jonkinlaiseen pieneen laaksoon. Oikealla puolellani jyrkkä kallio seisoi korkeana ja tummanpuhuvana, kuin porttina Pahamaailmaan. Kartan perusteella tiesin, että jossakin edessä olisi pitkulainen järvi, Pikku-Hoilua. Aprikoin hetken sopivaa reittiä ja päätin tähdätä järven pohjoispuolen kallioille.

Maasto oli kumpuilevaa. Metsä oli täysin hiljainen, vain sade soitteli vaimeasti omaa lauluaan. Ei yhtäkään ääntä, ei lintuja, ei poroja.

hossapahamaailma-2

Lapissa asuessani olen tottunut ottaa tavakseni hyräillä, kun kuljen yksin metsässä. Niin tein nytkin. Minulla on vakiokappale, jolla ilmoitan olemassaolostani luonnon nelijalkaisille: Lapin kesä. Sitä vanhasta tottumuksesta hyräilemällä etenin tälläkin kertaa aina vain syvemmälle metsään, vain parin kilometrin päässä Venäjän rajalta.

Olin aiemmin jutellut Hossan Lumon emännän Maija Dalyn kanssa – Hossan Lumosta oli Suomussalmi tarjonnut meille majoituksen – ja Maija kertoi kasvaneensa täällä, mutta ei ole koskaan nähnyt karhua. Minusta se kertoo aika paljon. Monet kuulemma kyselevät pedoista, mutta mutta huoli on turhaa. Eläimet väistävät kyllä. Jos joskus elämässään näkee edes vilauksen karhusta, saa pitää itseään todella onnekkaana.

hossapahamaailma-3

Nousin yhä korkeammalle ja tiesin, että järvi olisi pian näkyvissä. Vasemmalla puolellani levittäytyi nyt jo avarampi metsä, jonka takana näytti olevan puuton alue, suo. Metsänpohja oli täynnä kivenlohkareita, ja valtavia olivat myöskin mustikat ja puolukat, joita riivin kitusiini hyvällä halulla. Taisin leikkiä karhua, kun rytistelin metsässä melkeinpä neliveto päällä marjoja ahmien.

Sitten maisema muuttui. Puiden välistä hohti järvi kuin tumma jalokivi. Sen soiset, oranssit rannat loivat yhdessä tummansinisen veden ja vehreän metsän kanssa mitä kauneimman värimaailman.

hossapahamaailma-18

Järven näkeminen sai minut unohtamaan kaiken muun. Olin vain minä ja tämä paikka.

Huomasin astelevani varsin komean kallioseinämän päällä. Kaukana alhaalla näin järveen kaatuneiden puiden haamumaisia hahmoja veden pinnan alla.

hossapahamaailma-7

Sade viritteli järven pintaa, ja järven rannoilla kasvit kasvoivat täydessä elinvoimassaan. Oikealla puolellani, metsän takana, hohti oranssina upea suo.

hossapahamaailma-10

Kuljin eteenpäin ja päätin, että haluan rantaan. Kuikuilin törmältä alas ottaen tukea puista. Välillä piti laittaa kamera kokonaan pois, jotta sain molemmat kädet vapaiksi ja homma pysyi hallinnassa.

Minusta näytti siltä, että allani putoavan kallioseinämän ja järven välissä saattaisi olla kuljettava kaistale maata. Niinpä jonkin aikaa itään päin kuljettuani päätin etsiä sopivan väylän alas.

hossapahamaailma-14

Laskeutuminen ei ollut ihan helppoa, mutta on pahemmistakin paikoista menty. Rantaviivalla seistessäni totesin olleeni oikeassa: siitä pääsi kulkemaan takaisin lännen suuntaan, kohti oranssia suota.

Nyt kallioseinä kohosi pystysuorana aivan vieressäni. Seinämä ei ollut ehjä, vaan ajan voimien lohkoma ja paloittelema. Muuan kohdassa oli hurja lohkareikko irronnut seinästä, ja terävät kivet törröttivät sammalikon keskeltä uhkaavan näköisinä.

hossapahamaailma-30

Vastarannalla ei kohonnutkaan paljas kallio, vaan tavallinen metsäinen rinne. Ajattelin, löntystelisikö kontio siellä jossain. Mutta ei vilaustakaan mistään eläimestä. Laitoin miehelle whatsappia ilmoittaakseni, että kaikki hyvin. Verkkoa taisi olla, viesti meni oitis perille ja hymiö sydämineen tuli vielä takaisinkin.

Kuva idän suuntaan eli tulosuuntaani.

Kuva idän suuntaan.

Tutkin rantaa. Voi että se oli kaunis, niin veden pinnalla kuin sen allakin. Olin aivan toisessa maailmassa kuin ennen. Tavallaan lähellä sivistystä – Hossan luontokeskukseen oli linnuntietä vain 7 kilometriä – mutta silti henkisesti niin kaukana kaikesta, että tämä kaikki tuntui aivan valtavan vavisuttavalta.

Miksi kummassa kukaan on nimennyt tämän paikan Pahamaailmaksi?

hossapahamaailma-19

Sitten pitikin hetkeksi pysähtyä muustakin syystä kuin ajattelemaan syvällisiä. Viimeiset askeleet kallioseinämän alla osoittautuvivatkin olevan nimittäin koko matkan jännittävimmät. Jos horjahtaisin, olisin suoraan vedessä. Minun oli pujottauduttava alitse märän puunrungon, joka oli päättänyt valita viimeisen leposijansa nojailemalla pää vedessä kallioseinämään.

Kaiken lisäksi soinen ranta, jolla astelin, oli päättänyt tehdä loven juuri samassa kohtaa. Minun ei siis pitänyt ainoastaan ujuttautua puun alitse, vaan hypätä siitä.

hossapahamaailma-39

Kun temppu onnistui, tunsin itseni varsinaiseksi Tarzaniksi. En päätynyt Pikku-Hoiluan vetiseen syliin.

Hiljalleen aloin saavuttaa järven länsipään pientä suota, ja maa muuttui vihreästä aina vain punertavammaksi. Aprikoin joka askelta, sillä tiesin, että suonsilmä saattaisi olla missä tahansa.

hossapahamaailma-51

Juuri kun luulin nähneeni jo kaiken, ja kuvittelin saapastelevani tästä vain autolle, löysin hilloja. No kyllä te tiedätte, mitä se tarkoittaa. Punaisen suon itäpäässä maa oli jo kuivempaa ja vehreämpää, joten astelin siinä hitaasti mättäältä toiselle ja tungin oransseja herkkumarjoja kitusiini ilman mitään ajantajua.

Joku näytti kaivaneen maahan sinne tänne pieniä kuoppia, halkaisijaltaan 20–50 senttiä. Kuopat olivat mustia, mutaan ja multaan saakka raavittuja. Hillanhimoni hurmassa mietin, kuka ne on mahtanut tehdä ja miksi.

Sitten maisema muuttui jälleen.

hossapahamaailma-54

Vehreät hillamaat muuttuivat louhikoksi, jonka päällä kasvoi jo paksu, kaunis kerros sammalta ja jäkälää. Jokaisen askeleen kanssa sai olla tarkkana, ja se tuntui todelliselta seikkailulta. Koko kivinen kuru oli kaatuneiden puunrunkojen vallassa.

Löysin poronpolun, jonka huomasin menevän oikeaan suuntaan, ja päätin seurata sitä. Jokin lintu kiekaisi puussa ja säikäytti – se oli ensimmäinen ja ainoa luontoääni, jonka kuulin koko reissun aikana. Niin hiljaista oli Pahamaailmassa ollut.

Hetken poronpolkua kuljettuani näin puiden välistä jo automme. Vasta silloin tulin huomanneeksi, että sadekin oli matkani aikana hieman keventänyt tahtiaan.

Pahamaailma ei sijaitse Hossan retkeilyalueen tai tulevan kansallispuiston alueella, eikä ole mikään helppo kohde päiväretkelle. Pahamaailmaan mentäessä kenkien on säällä kuin säällä hyvä olla tukevat, hyvät ja ainakin melko hyvin myös vettäpitävät.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7260295, E 623600.

Autotien levennys kartalla.

Tämä on Hossasta kertovan juttusarjan kuudes osa. Juttusarja on toteutettu yhdessä Suomussalmen kunnan kanssa. Majoituksen kirjoittajalle tarjosi Hossan Lumo.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *