Vänön kauniilla saarella on kaksi luontopolkua – vieraile saarella ilmaiseksi yhteysaluksella

? Paikka kartalla.
➡ 2,5 km (rengasreitti), 3 km (edestakainen reitti kappelille ja uimarannalle)
Yhteysalus Kasnäsistä, katso lautta.net (Hiittisten reittialue) M/S Stella
Luontopolut GoogleMapsissa

Saapuminen Vänön saarelle

Yhteysalus M/S Stella jurnuttaa laituriin ja astun saarelle Vänön saaristolaiskylään. Yhteysaluslaiturin vierestä löytyy kesällä suosittu vierasvenesatama sekä elintarvikekioski, mutta nyt on jo hiljaista. Merimatka Kasnäsistä on kestänyt toista tuntia, sillä väkeä jäi matkalla myös välisatamiin, Holman ja Tunnhamnin saarille. Tämän ajan olen saanut nauttia alkusyksyn auringossa kimaltelevasta merimaisemasta saariryppäineen, sekä merikotkan ylväästä silhuetista hentoja pilviä vasten. Tästä matkasta olisi voinut maksaakin, mutta yhteysalukset ovat olleet käyttäjille maksuttomia jo vuosia.

Saarelle liikennöi arkisin alus kaksi kertaa päivässä: toinen aikaisin aamulla, toinen iltapäivällä. Itse valitsin iltapäiväkyydin. Laskeskelin, että ehdin hyvin tutustumaan saaren luontopolkuihin ennen pimeän tuloa. Ja koska en pääse ennen aamua saarelta pois, olen varautunut yöpymään teltassa. Mökkejäkin saarella on vuokrattavana, mutta syyskuut ovat saaristossa lempeitä, ja houkuttelevat telttailemaan.

Vänön luontopolut

Saarella kulkee kaksi merkittyä luontopolkua, jotka on viitoitettu. Toinen vie patikkareitille saaren pohjoisrannalle, tehden osittain ympyrälenkin. Toinen johtaa kappelille ja uimarannalle, saaren kaakkoisosiin.

Jätän rinkkani satamaan, sillä turhaan kantaisin sitä luontopolun ympäri. Kylänraittia astelee muutama saarelainen, joita tervehdin. Löydän ensimmäisen luontopolkukyltin heti kylästä, ja siinä kerrotaan Vänön asukkaista. Kylä on ollut asuttuna jo 1300-luvulta. Saarella asuu yhä parisenkymmentä vakituista asukasta ympäri vuoden, ja kesällä tähän lukuun voi lisätä kausiasukkaat päälle.

Hiekkatie kaartuu satamasta länteen lammaslaitumen viertä pitkin. Saaren keskiosa onkin pääosin lampaiden laitumena. Katajista päätellen entisaikaan on laidunmaana toiminut koko saari. Nyt maisema on kasvanut pahasti umpeen. Luontopolku erkanee laidunmaiden välistä. Luontopolkukyltti ohjeistaa kulkijaa kallionyppylöiden ja saaristometsien väliin puikkelehtivalle kärrytielle ja polulle. Valkoiset maalimerkit opastavat kulkijan pysymään polulla.

Polku kiemurtelee rehevimmissä notkelmissa, tervaleppien ryhmyisten runkojen lomitse. Välillä kiipustetaan katajien lomiin karuille kallioille.


Yhtäkkiä saavun omituisen rakennuksen luokse, joka kutsuu astumaan peremmälle. Avaan narisevan lautaoven viikinkimajaan, joka on asianmukaisesti sisustettu savikulhoin ja koivuntuohiin kirjoitetuin riimukirjoituksin. Lähellä sijaitseva Hiittinen toimi aikoinaan viikinkien idäntien pysähdyspaikkana, ja sieltä myös löytynyt Suomen ainoa riimukivi.

Matka jatkuu pohjoisrannalle, jossa kelpaa pitää taukoa jääkauden hiomalla silokalliolla.  Pohjoisrannalta löytyy myös muinaisrantoja, joihin myös luontopolku johdattaa.

Kärrypolku kappelille

Kuljen ympyrälenkin loppuun ja palaan osin samaa tietä satamaan hakemaan rinkkaani. Ilta alkaa jo tummua, joten on suuntaan kulkuni seuraavaksi lammasaidan viertä kulkevaa kärrypolkua pitkin kohti kappelia ja sen takana avautuvaa hiekkarantaa. Polku johdattaa navetan kulmalta kohti katajan reunustamaa polkua.

Noin kilometrin taivallettuani saavun tervantuoksuiselle kappelille. Tämä kappeli on vuodelta 1975 ja siinä järjestetään kesäisin toisinaan jumalanpalveluksia ja häitäkin. Historiatiedot kertovat, että tällä paikalla on ollut kappeli jo 1600-luvulta lähtien.

Kappelilta on enää vain muutama askel avaran nummen yli kylän hiekkarannalle. Varsinaista telttapaikkaa ei saarella ole, mutta kylän hiekkarannalla saa majoittua yhden yön jokamiehenoikeudella. Olen kysynyt etukäteen luvan, että saan yöpyä siellä.
 

Unihiekkaa

Meri huokuu vielä kesän lämpöä, enkä voi vastustaa meren syliin pulahtamista ennen yöpuulle menoa. Katajan suojissa tiksuttaa punarinta iltapuuhiaan. Taivaankannella, tähdenlentojen selässä, matkustaa rastasparvi kohti eteläisiä maita. Syysillan pimetessä rantahiekkaa syleilevien laineiden laulu tuudittaa rauhaisaan uneen. Tämä jos mikä on varsinaista unihiekkaa.

Aamu tulee aivan liian varhain, eikä unihiekka tahdo haihtua silmistä. Pimeässä, otsalampun valossa, kiehautan retkikeittimellä ripeästi aamukahvit samalla kun pakkaan makuupussia ja telttaa. Siinä tohinassa rannan ”unihiekkaa” eksyy myös kahvimukiin ja kenkään – hiekkarantatelttailun ikävät puolet.

Pakkaamisen jälkeen suunnistan otsalampun valossa kilometrin matkan kärrypolkua takaisin yhteysaluslaiturille. On hiljaista ja sysipimeää, sillä taivaskin on mennyt kokonaan pilveen. Valosaasteesta ei ole täällä tietoakaan. Enkä suinkaan ole ainoa, joka odottaa hyvissä ajoin laiturilla ennen aamu kuutta yhteysaluksen valoja. Kukaan ei halua jäädä odottamaan seuraava ja samalla päivän viimeistä vuoroa, joka lähtee vasta 10 tunnin päästä. Huikkaan iloisesti ”huomenet” ja varmuuden vuoksi heti perään ”god morgonit”. Katseiden pituuksista päätellen ei taida rinkkaselkäinen olento olla ihan joka aamuinen näky, vaikka huomenia toivotellaankin toisella kotimaisella takaisin.

Sijainti N=6646514.418, E=231155.546 (ETRS-TM35FIN)