Tag Archive for: ruska

Kurkkaus Oulangan kanjoniin Sallassa

Tauko Oulangan kanjonin parkkipaikalla paljastaa, että kyseessä on varsin suosittu retkikohde. Odottelimme parkissa puolisen tuntia, ja sen aikana syrjäisten metsätietaipaleiden päästä löytyvä pieni sorakenttä täyttyi autoista. Kaikki autot olivat täynnä ihmisiä, matkalla oli suuria ja pieniä seurueita, pääosin aurinkoisia ikäihmisiä. Tovin kuluttua edimme reput selkään ja painelimme metsään ihmisjoukkioiden jalanjäljissä. Pilvinen taivas piti meitä jännityksessä, […]

Syysaamun valossa Sallan Pahaojankurulla

Yhä pienemmäksi ja pienemmäksi käyvä metsätie sai sorapinnalleen vasta ensimmäiset aamuauringon säteet, kun me jo rullailimme Corollalla sitä pitkin kohti metsän uumenia Suomen Sallassa. Lähestyimme Pahaojankurua Latvajärventietä pitkin. Ajoimme tietä pitkän matkaa, mutta lopulta sen kunto huononi siinä määrin, että matkaa oli jatkettava jalan (kartta). Aivan siinä vieressä olimme edellisenä iltana tutkineet Könkäänmaan erikoisia kalliotörmiä, […]

Porojen poluilla punaisella Puljutunturilla

Polku n. 6 km (myös mastontietä pitkin pääsee) Laavu ja tulipaikka Varkaanvaaranjärven rannalla ⚫⚫⚫ Vaikea reitti Lähtöpaikka kartalla Puljutunturi sijaitsee Puljun erämaassa, mutta sitä on helppo lähestyä, sillä erämaata halkova maantie vie melko lähelle tunturia. Suuntasimme Puljun suuntaan syyskuun puolivälin jälkeen harmaahkosta säästä huolimatta. Maantien ja retkeilyreitin risteymäkohdassa (kartta) on puinen opaste, eikä tieltä kävele tunturin […]

Ruskavaelluksella Muotkatunturin erämaa-alueella

Kesälomani osui tahtomattani syyskuulle, ja se oli oikeastaan onnenpotku. Lomamatkamme osuivat tänä vuonna pääosin kotimaahan, ja Lapin matkailuun syyskuu on sesonkiaikaa ruskan ansiosta. Myöskin räkkäaika on ohi tässä vaiheessa vuotta. Itsellä ainakin palaa äkkiä käämi noiden pikku vitsauksien kanssa. Aloituspaikaksemme valitsimme legendaarisen Muotkan Ruoktun. Tämä paikka ei juuri itseään mainosta, mutta minä voin kyllä paikkaa kehua […]

Sallan Rupakivi on maailma pienoiskoossa

Savinajoessa tukevasti seisova Rupakivi on hyvin, hyvin erikoinen saari. Kiven juurella on aivan pikkuruinen metsä, ja huipullakin kasvaa pieni puu. Saaren suojaisalla puolella on pieni hiekkarantakin, ja korkeana kohoava kallio ottaa vastaan joen virtauksen. Totta puhuen Rupakivi näyttää paikalta, jossa voisin kuvitella jonkun Muumilaakson hahmon elävän. Huipulta voisi tähystellä maisemia, ja kallion rinteellä voisi pieni […]

Yllättävän hauska Taka-Puksuvaara, Kittilä

Ensimmäistä kertaa ikinä päätin lähteä katsastamaan paikkaa pelkän nimen perusteella. Vinkeä syystuuli puhalsi Kittilän mailla ja mannuilla niin, että hiuksetkin olivat lentää päästä. Oli aika vetää jalkaan syysjalkineet, valita päälle lämpimät vaatteet ja kiskaista ponnari tiukalle. Linnuntietä Taka-Puksuvaaralle on kotioveltamme alle kuusi kilometriä, autotietä reilut kymmenen. Leviltä matkan taittaa reilussa puolessa tunnissa Ounasjoentietä pitkin. Ajoimme […]

Kontion jäljissä Sallan ruskaa hehkuvalla Petservaaralla

Petservaaran huipulla Sallassa on siitä erikoinen näkötorni, ettei sinne johda varsinaista retkeilyreittiä. Kelkkareitti tornille on olemassa, ja talvisin paikalla kuulemma käykin kelkkailevia kansalaisia suhteellisen ahkeraan. Me matkasimme tornille ruskan hehkussa. Jätimme auton niin likelle tornia kuin mahdollista (kartta), mutta kävelymatkaa kertyi silti ehkä reiluksi tunniksi. Ylämäkeen kulkiessaan sitä helposti unohtaa katseensa maankamaraan, kun asettelee askeliaan […]

Sallassa Tuntsa verhoutuu upeaan ruskaan

Mistä tietää, että on erityisen mielenkiintoinen reissu tulossa? No tietenkin siitä, että oppaalla on kivääri mukana. Kohteemme oli laaja ja kaunis Tuntsan alue pohjoisessa Sallassa. Matkailukoordinaattori Heli Karjalainen lähti kanssani kulkemaan UKK-reittiä Pirunkirkolta Nuoluskurun kodalle. Ruska-ajan väri-iloittelu oli hyvässä vauhdissa ja sää oli poutainen. Kivääri oli matkassa kaiken varalta, jos karhu sattuisi tulemaan. Matkaan siis! […]

Syksyn värejä Elovaaran ulkoilualueella Joensuussa

Kävin syyskuussa keittelemässä aamukahvit Elovaaran ulkoilualueella. Ulkoilualue on Hammaslahdessa noin 25 kilometriä Joensuusta etelään. Elovaaraan on helppo osata kun kääntyy VT6:lta kohti Rääkkylää ja muutama kilometri Hammaslahden kylän jälkeen kääntyy oikealle Lehtoniementielle. Sitä on matkaa reilu kilometri Luontopolun parkkipaikalle. Toinen parkkipaikka on Rääkkyläntien varrella ja sinne on tien varressa iso opastekyltti. Elovaarassa on kaksi erillistä […]

Retkeilijän Rovaniemi, osa 5: Lapin ruskaa ja jylhiä maisemia

Oli syyskuun puoliväli ja Rovaniemen-matkani oli loppusuoralla. Päätin tehdä päiväreissun katsastamaan ruskaa kolmeen kohteeseen. Ensimmäinen pysähdys olisi Könkäänvaaralla, jonne tarkoitus oli nousta Napapiirin Retkeilyalueen Makialammen pysäköintipaikan kautta. Seuraavaksi suuntaisin Siperian puulajipolulle. Puulajipolku kuuluu Kaihuanvaaraara-Kivalot-alueeseen, ja se sijaitsee Kemijoen ja Vanttauskosken eteläpuolella. Kolmantena etappina olisi toinen Rovaniemeltä löytyvä Könkäänvaaran näkötorni. Kuusamontien varrella sijaitsevan Auttikönkään luontopolulta löytyvän Könkäänvaaran näköalatornista on […]