Tag Archive for: reitti

Lasten kanssa Utsjoen retkeilyreitillä

Kokeilimme elokuussa vaeltamista lasten kanssa. Päädyttiin lähtemään Utsjoen retkeilyreitille. Aikaa oli varattu reilusti 25 kilometrin matkalle, koska mukana oli 8- ja 9-vuotiaat ensikertalaiset ”painavine” reppuineen. Aloitimme reissun Mantojärven kirkoilta. Auto jäi parkkipaikalle kuuden aikaan illalla ja karavaani lähti ylämäkeen tarpomaan. Päästiin menemään poroaidan veräjästä, ylittämään puro kahlaamosta ja puskemaan kapeaa polkua läpi tunturikoivikkojen. Pitkääkin pidempi […]

Linnavuoren ulkoilualue Piikkiössä

Kaarinan Piikkiössä, Linnavuoren ulkoilualueella, on reilun neljän kilometrin mittainen rengaspolku. Maasto on vaihtelevaa ja mäkistä, ja polun voi hyvin kiertää lapsenkin kanssa. Reitin varrelle jää kallioisia mäkiä, havumetsää, hakkuuaukeita ja peltomaisemia. Lisävaihtelua reittiin tuo kallionyppylöille poikkeaminen: jokaisella käyntikerralla voi kivuta eri mäelle. Monilla ympäristön mäistä on pronssikautisia hautaröykkiöitä, joten nähtävääkin riittää. Auton voi jättää esim. […]

Retkeilijän Rovaniemi, osa 3: maastopyöräillen Ounasvaaralla, Pöyliövaaralla ja Vennivaaralla

Euroopan pinta-alaltaan laajin kaupunki Rovaniemi tarjoaa mahdollisuuksia eri ulkoilumuodoille. Erityisesti maastopyöräilyä harrastaville paikanpäällä on kymmeniä hyviä kohteita. Rovaniemen keskustan läheisyydessä parhaat puitteet maastopyöräilylle löytyvät Ounasvaaralta. Ounasvaaralle pääsee helposti ylittämällä ensin Ounasjoen ja sen jälkeen polkemalla vaaraa ylös kohden kohden Lapin urheiluopistoa. Ounasvaaran pohjoispuolelta löytyy myös hiihtokeskus ja sen kautta on helppo sukkuloida kuntopolkuja pitkin Ounasvaaran huipulle. Ounasvaaran […]

Lapakisto, luonnonsuojelu- ja retkeilyalue Nastolassa

Toim. huom. 26.5.2017: Lapakisto on todella suosittu ja siksi myös ruuhkainen retkeilyalue, esimerkiksi autolle voi ajoittain olla hyvin vaikea löytää parkkipaikkaa. Suosittelemme harkitsemaan seudun muita luontokohteita. ”Nastolan Lapakiston luonnonsuojelualue on ruuhka-Suomen sydämessä sijaitseva monipuolinen, karu ja maastoltaan vaihteleva retkeilykohde. Lapakisto on erinomainen esimerkki yksityisenä suojelualueena rauhoitetusta kunnan METSO-kohteesta, jolla on edessään loistava tulevaisuus.” (Metso) Nastolan […]

Pyhätunturilla voit tavata kuukkelit

Rakkaudestani Lappiin ja lintuharrastuksestani huolimatta koskaan en ollut vielä ajautunut siihen onnelliseen tilanteeseen, että olisin saanut tavata kuukkeleita. Olen nähnyt kuukkeleiden lehahtelevan kauempana, mutta luokseni en ole niitä saanut houkuteltua. Isäni on minua paljon kokeneempi Lapin-kävijä ja esitin yhteisellä matkallamme hänelle toiveen, että johonkin hyvään kuukkelipaikkaan olisi päästävä. Kuin apteekin hyllyltä isä vastasi, että sitten […]

Mustarinnan pyhintä etsimässä: Mäkrän polku ja Tarhapuro – Kolin kansallispuisto

HUOM! ”Tarhapuron putouksen maasto Kolin kansallispuistossa on pahoin kulunut, joten retkeilijöitä kehotetaan välttämään putouksen alueella liikkumista toistaiseksi. Tavoitteena on, että kasvillisuus elpyisi.” Lähde ja lisätietoa: Luontoon.fi/21.6.2023 Miltei jokainen on varmasti nähnyt valokuvan tai maalauksen Kolin huipulta, sen onkin sanottu olevan yksi suomalaisimmista maisemista. Joidenkin mukaan Kolin huippu tukee taivaan kantta, mutta tämä lienee liioiteltua ottaen […]

Saloluonnon sylissä Nuuksion Korpinkierroksella

Nuuksion kansallispuisto edustaa uusmaalaista saloluontoa parhaimmillaan: täällä luonnon monimuotoinen mosaiikki koostuu jylhistä kallioista ja vehreistä notkoista, sinisenä hohtavista ja lumpeiden pilkuttamista metsälammista sekä kelottuneista puista. Reilun kolmenkymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta sijaitsevassa kansallispuistossa on useita viitoitettuja reittejä, joista erämaahenkinen Korpinkierros on noin seitsemän kilometrin pituinen. Komea reitti soveltuu peruskuntoisille retkeilijöille eikä vaelluskenkiä tarvita, evästä kannattaa varata tarpeeksi. […]

Pukkipalon reitti Kurjenrahkan kansallispuistossa

Kurjenrahkan kansallispuistossa kiertävää Pukkipalon reittiä sanotaan yhdeksi Kuhankuonon retkeilyreitistön suosituimmaksi kohteeksi, joten pitihän se lähteä itsekin katsastamaan. Reitti koostuu kahdesta lenkistä, jotka voi kiertää helposti erikseen, sillä parkkipaikkoja löytyy sekä Savojärven että Saksalantien lähistöltä. Koska mukanamme oli alle kouluikäinen lapsi, suunnittelimme kiertavämme puolikkaan reitistä, joka Kuhankuono-sivuston kuvauksen mukaan on kokonaisuudessaan noin 9 kilometriä. Luotin reittikuvaukseen […]

Karkalin luonnopuistossa toukokuun kuumana yönä, Lohja

Torholan luolilla lienee moni lukijammekin käynyt. Ne eivät suinkaan ole Lohjan Karkalinniemen ainoa näkemisen arvoinen kohde. Nimittäin jatkamalla tietä vielä Torholastakin eteenpäin, niin pitkälle kuin sitä suinkin pääsee, löytää luonnon aarteen parhaasta päästä. Perillä odottaa yksi Etelä-Suomen hienoimmista lehtoalueista, Karkalin luonnonpuisto. Tällä kertaa suuntasimme paikalle keväisen kukkaloiston perässä, mutta keskikesän vehreys ja syksyn ruska ovat […]

Vesannon Niinivedenpää ja Kukertaisjoki meloen nautittuina

Vesannon Niinivedenpää, pikkuinen pohjoissavolainen kylä levittäytyy kahta puolen pitkää, karua ja kirkasvetistä Niinivettä. Sinistä tietä ajelevat ohittaa Niinivedenpään ehkä liian herkästi. Ehkä siksi, ettei iso järvi vaikuta kummoiselta, Pohjois-Niiniveden selkä kun on vain noin kilometrin levyinen, mutta on sellaiset 20 kilometriä pitkä. Yhteensä järvellä on pituutta 35 kilometriä. Niiniveden pohjoispäähän laskee hauskanniminen joki, Kukertaisjoki. Mutta […]