Tag Archive for: portrait

Joulukalenteri, luukku 12: Lumi ja talviaurinko hämmästyttävät valollaan Kuusamon Pienellä Karhunkierroksella

Talvi Kuusamossa on jotakin, josta vuosia aikaisemmin sain vain haaveilla. Tieni kuljettaessa minua Kuusamoon syksyllä 2018 olin tottunut odottamaan Helsingin hyvin vaihtelevia talvia, minkä vuoksi Kuusamon vuodenajat tuntuvat yhä edelleen maagisilta. Jo kahdessa vuodessa on mahdollista kokea pohjoisempaa elämänmenoa täysivaltaisesti, harrastaa retkeilyä sekä luontoliikuntaa väljemmissä metsissä ja tuntea tämä alkanut talvi syvällä sisimmässään. Viime talvi […]

Hoi sinä eräopas, oletko etsimämme?

Ajat ovat kovat, mutta katsomme siitä huolimatta valoisaan tulevaisuuteen. Etsimme riveihimme nyt reipasta, tämänpäivän eräopasta, joka pystyy hoitamaan hommat aina ympäristön huomioiden, huolellisesti, turvallisesti, itsenäisesti ja siten, että asiakkaalle jää hyvä mieli. Pääasiallisina toimipaikkoinasi ovat Suomen luonto- ja retkeilykeskus Haltia ja Nuuksion Pohjoinen Portti Salmen ulkoilualueella. Reviiri voi ulottua ajoittain myös muualle Nuuksioon ja lähiseuduille. […]

Etätyöretkeilyä saaristossa – lammasterapiaa, inspiraatiota ja luonnon upeita näytelmiä Vänön saarella

Keskellä korona-aikaa oli päästävä hetkeksi kotoa pois, sillä aivot olivat täysin tukossa. Lähdimme pitämään etätyöviikkoa puolisoni kanssa Vänön saarelle. Etätyöviikosta tulikin paljon enemmän kuin pelkästään työntäyteistä puurtamista! Tuuli piiskasi ikkunaan vesirantuja, kun auto keikkui aalloilla yhteysaluksen kyydissä. Koko viikoksi oli luvattu epävakaista ja tuulista säätä. Eli juuri sellaista loppusyksyn tai alkutalven keliä, mitä saaristossa voi […]

Äkäsmylly on helppo ja hieno kohde – sopii glamping-retkeilijälle, valokuvaajalle ja nautiskelijalle!

Huom! Äkäsmyllyn parkkialuetta ei aurata ainakaan kevättalvella 2021 – lue lisää tästä. Toimitus Näinä aikoina Lapissa tekee moni päiväretkensä enemmän tai vähemmän kilpajuoksuna aikaa vastaan, nimittäin valoa on enää hyvin lyhyesti tarjolla. Keski-Lapin vaiheilla alkaa hämärä hiipiä päälle jo kolmelta. Lyhyen päivän retkikohteeksi sopii hienosti Muonion Äkäsmylly, joka sijaitsee Äkäslompolosta Muoniontielle johtavan, kapeaakin kapeamman tienluikeron […]

Haikuja haikeasta vuodesta

Haikeat ajatukset ja haikut sopivat hyvin marraskuun pimeisiin iltoihin. Kaikki niistä eivät ehdi paperille ennen unohdusta, mutta jotkut sentään jäävät. Koronan aiheuttama eristys on tuonut sittenkin paljon hyvää mukanaan. Olen löytänyt lähimetsät ja oppinut näkemään ympärilläni olevia pieniä aarteita. En ole koskaan seurannut kevään heräämistä näin tarkasti, olen löytänyt lukemattomia uusia polkuja ja keväällä melkein […]

Seitsemän järven reitti Suodenniemellä Sastamalassa

Suodenniemen kaunis ja hyvin merkitty retkeilyreitti on jylhäpiirteinen kymmenen kilometrin janareitti, jonka varrella nautitaan useista järvenrantamaisemista, metsän hämystä, sammalien kirjomista louhikoista sekä moninaisista taukopaikoista. Reitin kuriositeetti on Pirulanvuoren näkötorni, jonka huipulta aukeaa euron kolikosta tuttu maisema. Janareitti 10 kmLähtöpiste kartallaPäätepiste kartallaUseita tuli- ja taukopaikkoja, ks. uusi kartta (pdf) Suodenniemen retkeilyreitti on pitkään ollut toivelistalla. Haave […]

Testissä Savotta Keikka 30L -keikkalaukku

Kaupallisessa yhteistyössä Savotta Jo on markkinat ja markkinoilla myynnissä taivahan talikynttilät. Vaan markkinoilta oli taivaan talikynttilöiden sijaan puuttunut aina tähän päivään saakka kunnollinen kotimainen keikkalaukku – semmoinen kampe, jonka perään olin itekin haaveillut kerran jos toisenkin – kunnes nyt koitti se kuuluisa eräs kaunis päivä tämän asian suhteen, ja tuuli toi keikkalaukkujen tuoksua tullessaan Karstulan […]

Hiipiikö metsässä dinosaurus, vilahtaako latvuksissa lentolisko? Puhoksen lehtikuusimetsä Kiteellä vie ajatukset jurakaudelle

Kun saavuin Puhoksen lehtikuusimetsään ja astuin autosta ulos, karkasivat ajatukset saman tien jonnekin dinosaurusten aikaan. Teki mieli tähytä valtavien puiden latvoja lentoliskojen varalta, ja olisi muutama pitkäkaulainen dinosauruskin näyttänyt aivan luontevalta tässä metsässä samoilemassa. Suomen suurin lehtikuusimetsä kurkottelee taivaita massiivisissa korkeuksissa, luoden varjoihinsa villin ja hämmästyttävän tunnelman. Kohde kartalla N 6886922 E 653064 (ETRS-TM35FIN) Kiteen […]

Nuuksiossa kehitettiin nokipannukahvi huippuunsa – Loimun maussa on toffeeta, suklaata ja ripaus sitruunaa

Syksyn 2020 kahviuutuus Loimu on Retkipaikan ja Luontokeskus Haltian yhteinen erikoiskahvi. Loimu-kahvissa luonnon lempeä rauha yhdistyy kahvin pehmeään makuun, ja se kruunaa täydellisen luontoretken. Kahvi kehitettiin yhdessä palkitun lappeenrantalaispaahtimo Lehmus Roasteryn kanssa. – Loimu-nokipannukahvi on parhaimmillaan valmistettuna tulella ja hitaasti ajan kanssa kypsytellen. Halusimme luoda maailman parhaan nokipannukahvin, ja taisimme siinä myös onnistua, iloitsee Retkipaikan […]

Montako ”Kolia” Suomesta löytyy? Nämä eri maakuntien helmet muistuttavat rakastettua kansallismaisemaa

Vuosien varrella olen törmännyt yhdessä jos toisessakin paikassa mainintoihin eri paikkakuntien ”Koleista” – siis paikoista, joiden maisema tuo tavalla tai toisella mieleen kuuluisan Kolin Pielisen rannalla. Koska The Koli Lieksassa on aivan uskomattoman hämmästyttävä näköalapaikka, niin saahan se kieltämättä mielenkiinnon heräämään ja korvat hörölle, jos kuulee jotakin toista paikkaa siihen verrattavan. Alla koottuna listoja eri […]