Montako ”Kolia” Suomesta löytyy? Nämä eri maakuntien helmet muistuttavat rakastettua kansallismaisemaa

Vuosien varrella olen törmännyt yhdessä jos toisessakin paikassa mainintoihin eri paikkakuntien ”Koleista” – siis paikoista, joiden maisema tuo tavalla tai toisella mieleen kuuluisan Kolin Pielisen rannalla. Koska The Koli Lieksassa on aivan uskomattoman hämmästyttävä näköalapaikka, niin saahan se kieltämättä mielenkiinnon heräämään ja korvat hörölle, jos kuulee jotakin toista paikkaa siihen verrattavan. Alla koottuna listoja eri maakuntien koleista, viimeisimpänä oma ehdotukseni mukaan listalle!

Kymenlaakson Koli: Hiidenvuori, Iitti

Yli 60 metriä Kymijoen pinnasta kohoava Hiidenvuori sijaitsee saaressa keskellä todella hienoja kymenlaaksolaismaisemia. Vuori sopii upeasti vaikkapa auringonlaskujen ihailuun ja kantaa rinteillään monipuolista luontoa. Vuoren juurelta, rannalta löytyy muun muassa grillikatos. Lue paikan esittely ja retkitarina Tanja Rautavirran tekemänä tästä >>

Pikku-Koli: Sarvikallio, Tuusula

Uudenmaan Koli-vastine löytyy Tuusulasta, Tuusulanjärven rannalta Sarvikalliolta. Kalliolle johdattaa Seittelin rengareitti. Kultakauden taidemaalarit ovat aikoinaan ihastuneet tähän maisemaan, ja Eero Järnefelt on alkanut nimittää paikkaa Pikku-Koliksi. Lue reitin esittely ja retkitarina Mika Markkasen kertomana tästä >>

Pohjanmaan Koli: Pyhävuori, Lappajärvi

Kun vuori nousee lakeuksien keskeltä, saa se heti osakseen aivan erityistä huomiota. Pohjanmaan Koli eli Pyhävuori nousee Lappajärven rantamilta ja tarjoaa hienoja näköaloja järvelle. Pyhävuori on tosiasiassa kraatterin reunavallia, onhan Lappajärvi suuri ja kuuluisa kraatterijärvi. Lue paikan esittely Pasi Talvitien tekemänä tästä >>

Keski-Suomen Koli: Hyyppäänvuori, Laukaa

Laukaalaisen Hyyppäänvuoren helmoilla lainehtii Pielisen sijaan Lievestuore. Nousu on jyrkkä ja tuo helposti hien pintaan, mutta maisema huipulta on tosiaan varsin hieno ja kokemisen arvoinen. Rinteessä on myös luola, aivan kuten Kolillakin! Lue Upe Nykäsen retkitarina tästä >>

Pirkanmaan Koli: Pirunvuori vaiko Rapolanharju?

Pirkanmaan Koliksi ehdolla on parikin paikkaa: toinen on Sastamalasta löytyvä Pirunvuori, ja toinen on Rapolanharju Valkeakoskella. Molempia yhdistää Lieksan Koliin järvinäköalan lisäksi myös se, että niiltä katsellaan kansallismaisemaa.

Pirunvuori kohoaa Rautaveden rannalla ja avaa näköalan Rautaveden kulttuurimaisemaan. Kolin rinteestä tunnetaan Pirunkirkko, Pirunvuoren rinteessä taasen ammottaa Pirunluola. Lue kohteen esittely Leinon tekemänä tästä >>

Rapolanharju puolestaan on Suomen suurin linnavuori, ja sieltä näköala aukeaa kauniille Rauttunselälle. Rapolanharjulta näköala avautuu Vanajaveden laakson kansallismaisemaan. Lue kohteen esittely Johanna Valkaman tekemänä tästä >>

Etelä-Savon Koli: Neitvuori, Mikkeli

Mikkelin Neitvuoren näköalassa siintää Luonteri, saimaannorppien kotivesi. Vuoren rinteessä on laavu jossa voi tulistella, mutta ehkäpä mukaan kannattaa varata myös termarillinen valmista teetä tai kahvia nautittavaksi huipun komeimmalla näköalapaikalla. Lue Mia Sinisalon retkitarina tästä >>

Lapin Koli: Pieskänjupukka, Pello (pääkuvassa)

Rehellisyyden nimissä on sanottava, etten ole kuullut kenenkään muun kutsuvan tätä paikkaa Lapin Koliksi kuin itseni. Koska koko tämän listan on kuitenkin tarkoitus olla kepeä ja sopivan leikkimielinen, haluan lisätä siihen myös oman ehdotukseni! Pieskänjupukka on – koomisesta nimestään huolimatta – niin hieno paikka, että seison Koli-vertaukseni takana ryhdikkäästi. Näköala Miekojärvelle on aivan uskomaton! Alueella on 1,6 kilometriä pitkä rengasreitti. Lue retkitarina tästä >>

Tunnetko Suomesta muita listalle lisättäviä ”Koleja”? Kommentoi vinkkisi alle!

2 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.