Tag Archive for: luontopolku

Metsäntutkimuslaitoksen poluilla: Raition Reitti Tuusulassa on upea kevätretken kohde

Tuusulan Ruotsinkylästä löytyy entisen Metsäntutkimuslaitoksen (nykyisen Luonnonvarakeskuksen) opettavaisia polkuja. Raition reitti on helppo, metsäautoteitä hyödyksi käyttävä luontopolku, jonka varrella voi saada oppia esimerkiksi metsätyypeistä tai puulajeista. Reitti sopii erityisesti koululaisille, mutta yhtä hyvin kaikille metsästä kiinnostuneille!

Vantaanjoen vaikuttavimmat kosket – Nukarinkosken ulkoilupolku Nurmijärvellä

Nukarinkoski on Vantaanjoen suurin koskijakso, pituutta 1300 metriä ja pudotusta 25 metriä. Sen ympäri voi kävellä ulkoilureittejä pitkin ja se onkin suosittu ympäristö perheretkeilylle ja tietysti kalastajille. Luonto on kauneimmillaan touko-kesäkuussa – ja silloin kävi Luontopolkumieskin tutustumassa ulkoilumahdollisuuksiin.

Kosken kuohuntaa, pitkoksia ja taukopaikkoja – Koskikara on hieno luontopolku Nurmijärven Myllykoskella

Vantaanjoen Myllykoski on vaikuttava näky, kosken pituus on noin 400 metriä ja pudotusta matkalla on 11 metriä. Se on erinomainen päiväretkikohde ja myös suosittu kalastuskohde. Joen varrella on hienoja tulvaniittyjä, muuten alueen luonto on lehtomaista kangasmetsää. Myllykoski on komeimmillaan keväisin, sekä lintujen äänien että kukkaloiston kannalta!

Söderkullan ulkoilureitit tarjoavat jotain kaikille: rauhaisaa metsää, uimarantaa, leveää liikuntaväylää, pitkospuita.

Söderkullan ulkoilureittien varrelle osuu niin metsikköjä kuin peltojakin, niin tasamaata kuin korkeita mäkiäkin, niin kapeaa polkua kuin leveää kävelytietäkin. On puroja, järviä, lampia, mäntyä, kuusta, koivua. Avohakkuualueita, frisbeegolfrataa, takapihoja. Tämä on totisesti monipuolinen reitistö – aivan pääkaupungin läheisyydessä.

Saimaannorppa lammessa ja muita ihmeitä – Vilkaharjun luontopolku Sulkavalla

Sulkavan Vilkaharju on kuin Punkaharjun pikkuveli – hieno harjumuodostelma, jota pitkin kulkee myös maisematie. Eikä tässä vielä kaikki, Vilkaharjulla sijaitsee myös mukava luontopolku, jonka varrella on mm. kivikautinen asuinpaikka, valtava siirtolohkare ja hieno uusi laavu Saimaan rannalla. Reitin varrella voi kohdata yllätyksiä, ainakin Luontopolkumies kohtasi!

Kolme kohdetta kerralla: Huovilan puisto, Hiidenmäen polku ja Kärkölän kotiseutumuseo

Osoite Museontie, 16610 Kärkölä Huovilan puisto kartalla Minunhan ei oikeastaan olisi edes pitänyt osua paikalle, mutta niin siinä vain kävi. Ensin ajattelin, että ajankin Lahden moottoritieltä länteen jotain muuta kuin sitä reittiä, joka oli nähty kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Sitten löysin itseni kertakaikkisen kauniista maisemasta, jossa laajat kumpuilevat pellot lainehtivat elokuun kultaamassa asussaan, ja […]

Huttumalja ja muita jääkauden jälkiä Parikkalan Jääkausipolulla

Uukuniemellä voi tutustua jääkauden jälkiin parilla eri reitillä. Reittien varrella on alueen tunnetuin jääkauden muodostelma, 25 m syvä Huttumalja. Reitit kulkevat mukavissa kangasmaastoissa ja matkan varrella on myös mukavia taukopaikkoja.

Maalaiskosken kohinaa ja taukopaikka padon törmällä – Häntälänkosken rantapolku Halikossa hurmaa jo P-paikalla

Reitti 0,6 km / suunta Helppo reitti Kulkuaika 0,5 h Pöytäryhmä, ei tulipaikkaa Lähtöpaikka kartalla Halikon alueelta Salosta löytyy lyhyt luontoreitti, jossa metsän humina ja kosken kohina rauhoittavat mielen tehokkaasti. Paikka on syrjässä peltoteiden takana, ei ihan simppelisti saavutettavissa, mutta käymisen arvoinen ehdottomasti. Lyhyt, koskenvarsimetsää halkova polku on nopea kuljettava, mutta tälle retkelle kannattaa lähteä […]

Vänön kauniilla saarella on kaksi luontopolkua – vieraile saarella ilmaiseksi yhteysaluksella

Paikka kartalla. Reitit: 2,5 km (rengasreitti), 3 km (edestakainen reitti kappelille ja uimarannalle) Yhteysalus Kasnäsistä, katso lautta.net (Hiittisten reittialue) M/S Stella Luontopolut GoogleMapsissa Saapuminen Vänön saarelle Yhteysalus M/S Stella jurnuttaa laituriin ja astun saarelle Vänön saaristolaiskylään. Yhteysaluslaiturin vierestä löytyy kesällä suosittu vierasvenesatama sekä elintarvikekioski, mutta nyt on jo hiljaista. Merimatka Kasnäsistä on kestänyt toista tuntia, […]

Yhden kilometrin sukellus kynttiläkuusien maahan – Urpiainen, Tankavaara

Niin lyhyttä reittiä ei kynttiläkuusien maailmassa olekaan, etteikö sitä kannattaisi kulkea. Pohjoiseen matkaaville mainio happihyppelypaikka löytyy Tankavaaran korkeudelta, jossa voi jaloitella vaikka ajomatkan lomassa kilometrin mittaisella Urpiaispolulla. 1 km rengasreittiAlle 1 hHelppo reittiKota reitin lähtöpisteessä, ei puuhuoltoaLähtöpiste kartalla   Autolle on kosolti tilaa parkkipaikalla, joka toimii myös Kultamuseon parkkipaikkana. Urpiainen alkaa Tankavaaran entisen luontokeskuksen pihasta.  […]