Kolme kohdetta kerralla: Huovilan puisto, Hiidenmäen polku ja Kärkölän kotiseutumuseo

➡ Osoite Museontie, 16610 Kärkölä
📌 Huovilan puisto kartalla

Minunhan ei oikeastaan olisi edes pitänyt osua paikalle, mutta niin siinä vain kävi. Ensin ajattelin, että ajankin Lahden moottoritieltä länteen jotain muuta kuin sitä reittiä, joka oli nähty kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Sitten löysin itseni kertakaikkisen kauniista maisemasta, jossa laajat kumpuilevat pellot lainehtivat elokuun kultaamassa asussaan, ja siellä täällä peltolohkojen välissä kasvoivat rivissä havupuut.

Yhdessä kohtaa kuusien rivi oli sitten poikkeuksellisen näyttävä: lähti isolta tieltä ja katosi silmänkantamattomiin. Sen ensin ohitettuani ja tiedostettuani oli pakko painaa jarrua; mikä oli tuo paikka? Halusin ottaa siitä selvää. “Huovilan puisto”, luki taulussa tien alussa. Paikka oli siis kaikille auki. Tästä ilahtuneena totesin, että paikkaa piti käydä katsomassa lähempää. Jos sinne meni jo näin kaunis tie, niin millainen itse paikka sitten olisi?

Ensimmäisenä kohtasin valtavan kauniin pihapiirin, Kärkölän kotiseutumuseon, jota ylläpitää kotiseututyötä talkootyönä tekevä Kärkölä-seura. Osana tätä työtä seura on mm. siirtänyt rakennuksia kotiseutumuseolle ja vastaa niiden kunnosspidosta sekä museon hoitamisesta.

Kotiseutumuseoon kuuluu kaikkiaan 14 rakennusta. Jokainen niistä on siirretty nykyiselle paikalleen jostain muualta, pääosin Kärkölän alueelta. Vain savusauna ja lehmikatot on tuotu muualta.

Huovilan puisto on Suomessa ainutlaatuinen englantilaistyylinen maisemapuisto. Puiston historia on erittäin kiehtova ja on ilo nähdä, kuinka hyvin se elää tässä ajassa. Sen rakennutti 1900-luvun taitteessa Carl Constantin Collinin. Nyttemmin se on restauroitu 1900-luvun alun asuunsa. Alueelle on istutettu, ja siellä elää luonnonvaraisena lukuisia harvinaisia kasveja.

Korkean harjun ja kukkuloiden välisessä laaksossa sijaitseva puisto on kooltaan noin 3,5 hehtaaria. Laakson pohjalla kulkevaan puroon kaivettiin käsityönä neljä erikokoista lampea ja rakennettiin patoja, joilla vesi saatiin viipyilemään lampiin.

Puron lisäksi lammet saavat osan vedestään harjun liepeillä pulppuavista lähteistä. Juuri nämä lammet ovat puiston ominaisin piirre, ja niiden rannoilla kiemurtavia kulkuväyliä pitkin pääsee nopeasti oikealle aaltopituudelle nauttimaan puiston tunnelmasta.

Vaikka puisto oli täynnä kiehtovia yksityiskohtia, niin juuri tämä silta oli se, joka puhutteli itseäni kaikkein vahvimmin.

Laaksossa kulkiessa tunsi, miten paikka huokui elämää. Vaikka elokuu oli jo pitkällä, eikä paikalla ollut enää muita kävijöitä, niin tunnelma ei ollut pysähtynyt. Kuvittelin, miltä paikka näytti 1900-luvun alussa, kun sen perustaja oli siellä ratsastellut. Tai miltä se näytti heinäkuisena viikonloppuna, kun paikka kuhisi kävijöitä.

Puiston perällä odotti seuraava seikkailu. Kyltti kertoi, että olin tullut Pikkulammen takaa lähtevälle Hiidenmäen metsäpolulle.

Luontopolun pituus on 1,2 km. Korkeuserot ovat suuret, mikä kannattaa huomioida, jos polulle lähtee. Itse luontopolun kiertäminen kestää kaikkiaan noin tunnin verran, hieman reilut, jos mäen päällä olevalle huvimajalle pysähtyy syömään eväitä ja ihastelemaan Kärkölän kirkolle päin avautuvaa komeaa maisemaa.

Hiidenmäki on osa Salpausselkää ja maisemallisesti arvokas kohde. Polkua astellessani mietin niitä luonnonvoimia, jotka olivat nuo muodostelmat tehneet. Siinä saisi ihminen monta lapiollista hiekkaa mättää, että vastaavan saisi aikaiseksi. Eikä tulisi sittenkään samanmoista.

Varjoisan vilpoisasta kuusimetsästä laskeuduin taas takaisin maisemapuistoon, joka kylpi kirkkaassa loppukesän auringossa. Se ei ollut pistävän kuuma, vaan lempän lämmin. Sen valossa kimalaiset vielä keräsivät mettä loppukesän perennoista. Syksy olisi pian täällä, mutta ei aivan vielä. Ehkä juuri näissä tunnelmissa se ärsyttävän tarttuva hittibiisikin oli aikanaan sävelletty.

Luulin tämän yllättävän seikkailun olevan jo lopussa, mutta vielä mitä. Vastaan tuli vielä yksi kiehtova paikka, nimittäin linnanrauniot. Tai niin ainakin luulin.

Puutarha ja istutukset jatkuivat kivirakenteiden lomassa, ja siellä täällä oli kokonaisuuteen ripoteltu taideteoksia. Ne saivat hymyilemään ja mielikuvituksen liikkeelle. Miksei tällaisia paikkoja ole enemmän?

Perehdyin vielä syvemmin raunioiden tarinaan. Kyseessä ei ollut varsinaisesti linna, vaan se, mitä oli jäljellä, tai oikeastaan mitä oli alkujaankin syntynyt, kun Carl Collin oli ryhtynyt rakentamaan vuonna 1909 uutta päärakennusta. Tuo rakennus oli tarkoitettu uuden uljaan ajan airueeksi. Valmiissa kivilinnassa olisi ollut kolme kerrosta ja 300 neliötä tilaa. Jostain syystä linnan rakentaminen kuitenkin keskeytyi, ja vain nyt näkemäni kivijalka valmistui.

Hymyilin matkalla autolle. Nämä odottamattomat, yllättävät löydökset, historian ja luonnon yhteen kietoutuminen ja kaikki niihin liittyvät tarinat ovat yksi parhaista asioista, joita voi kuvitella.

Lue lisää:

Huovilan puisto Kärkölän sivuilla

Huovilan puisto Facebookissa

Lataa alueen kasvikartta tästä.

ETRS-TM35FIN -koordinaatit N=6753392.234, E=404756.595

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.