Olen aina tahtonut kokea yöttömän yön mystiikan ja nyt se tapahtui – Skoarrajärven yöpatikka

Kesäkuun alussa palo lähteä yöksi luontoon oli suuri pitkän tauon jäljiltä. Kohteekseni valikoitui Skoarrajávri Utsjoen ja Nuorgamin väliltä Kaldoaivin erämaasta. Se tuttu ja turvallinen järvi joka oli SE ensimmäinen leiripaikka yksin luonnossa yöpymisessä, talvitelttailussa, mieheni kanssa telttailussa…

Kohde kartalla

Sää ei ollut lainkaan kesäinen, tummat pilvet varjostivat ajomatkaani kohti retken lähtöpaikkaa eikä lämpötila ollut lähelläkään uintikelejä. Olin retkelle lähtiessäni hyvin epäileväinen jaksamisestani, rinkan kantaminen ensimmäistä kertaa sitten toisen lapsen syntymän raskaimmassa tietämässäni rinteessä ei ollut ihanteellinen lähtökohta reissulle.

Yllätyksekseni jaksoin rinteessä hyvin. Koiran kanssa kuljimme kiertäen tutulta reitiltä päästäksemme mahdollisimman helpolla. Rinne Nuorgamintieltä Skoarrajärvelle on aluksi hankalakulkuinen kasvillisuutensa takia, matka helpottuu mitä lähemmäksi järveä pääsee. Kiipeämisestä väsyneenä katselin ensimmäisellä tasanteella hyviä telttapaikkoja, mikäli en jaksaisi perille saakka. Päätin kuitenkin jaksaa. Taakse avautuva Tenojoen uomma näytti komealta.

”Kun koira laskee tassunsa reidellesi myötätunnosta, tietää ettei homma mene ihan putkeen.”

Jaksamisen kanssa tuli ongelmia kun ajatuksissani kävelin liikaa länteen kiertäessäni Skoarravaaraa ja päädyin kurun pohjalle. Kurusta ylös pääseminen tiheässä koivupusikossa kävi voimille ja istahdin suurelle kivelle lepäämään. Kun koira laskee tassunsa reidellesi myötätunnosta, tietää ettei homma mene ihan putkeen. Tsemppipatukan syötyäni lähdimme uudelleen kävelemään kohti järveä uudella puhdilla.

Viimeinkin päästessäni puurajan yläpuolelle aloimme olla voiton puolella. Laskeuduttuamme järven rantaan paikalle pääsyn vaikeudet unohtuivat mielestä vastarannan korkeaa tunturinhuippua katsellessa. Pälyilin ympärilleni hieman peloissani, mitäköhän eläimiä lähistöllä liikkui? Olin aikaisempina vuosina tehnyt töitä sen eteen että uskaltaisin yöpyä luonnossa yksin koiran kanssa, taukovuosi on selvästi tehnyt tehtävänsä.

Rauhattomana laitoin leirin kasaan ja valmistin iltapalaa. Koira katseli puuhasteluani hiljaisena paikoiltaan. Väsyneenä laitoin nukkumaan pian järvelle saapumisen jälkeen, mutten meinannut millään saada unta. Jossain vaiheessa havahduin hereille tärinään ja tajusin nukkuneeni hetken. Tärinä ei loppunut millään, palelin hulluna enkä saanut edes koiraa viereeni nukkumaan. Tuolloin mukanani ollut teltta ei sovellu tuulisella kelillä yöpymiseen ja tunsin, kuinka tuuli tuiversi telttakankaan ali sisälle.

Oli keskiyö ja aloin pohtia jatkoa yritettyäni lämmitellä. Olin jo valmiiksi väsynyt vauvavuoden katkonaisten yöunien takia enkä ollut varma kuinka hyvin jaksaisin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen patikoida takaisin autolle. Harmissani päätin pakata kamppeet kasaan ja palata autolle peloistani huolimatta. Päässäni pyöri mielikuva hirvilaumasta joka odottelisi puurajalla –väsyneenä pelot käyvät suuremmiksi.

Hämmentyneen koiran kanssa lähdin nousemaan Skoarravaaran huipulle. Tuuli kovaa ja ilmassa oli suuremman seikkailun tuntua. Yhtäkkiä pettymys keskeyttämisestä vaihtui suunnitelmalliseksi tutkimusmatkaksi, eteen avautuvat maisemat olivat jylhät taivaan pilvien seistessä paikoillaan mahtipontisesti. Kuljin itäpuolen kurun reunamaa pitkin ja iloitsin yöretken mahtavasta käänteestä.

Kivistä tunturinrinnettä laskeutuessani mietin tuuriani, kuinka kutkuttavan hyvä mutka retkeeni tulikaan aavistamatta mitään etukäteen. Olen aina tahtonut kokea yöttömän yön mystiikan ja nyt se tapahtui – minä ja koira yksin erämaan rajalla katsomassa Tenoa ja Norjan tuntureita, rinkka selässä mieli täynnä seikkailuintoa. Yksi parhaimmista retkistä ikinä.

Jutusta on julkaistu pidempi versio Adventureland Lapland -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.