Tag Archive for: luontopolku

Heitä huolet haapaneuvostolle – Olarin terveysluontopolulla Espoossa

Olarin Kokinmetsässä voi kävellä noin kahden ja puolen kilometrin pituisen terveysluontopolun. Sen varrella on kahdeksan rastipistettä, jossa on erilaisia rastitehtäviä – niiden tarkoitus on vaikuttaa positivisesti terveyteen. Reitin varrella voi ottaa voimia kalliosta, kokeilla ikihongaksi juurtumista tai vaikkapa heittää huolensa haapaneuvostolle.

Lehtoluontoa ja Lappeenranta-näkymät – Pappilanniemen luontopolulla

Pappilanniemi on mukava luontoparatiisi aivan Lappeenrannan tuntumassa. Alue on arvokas sekä linnustoltaan että kasvistoltaan – täällä on havaittu jopa 350 kasvilajia. Luontopolku on helppokulkuinen ja siltä voi poiketa ihastelemaan Saimaa-näkymiä useassakin kohdassa.

Elämyksiä joen rannalla ja koskien pauhussa. Hiitolanjoella, Rautjärvellä.

Hiitolanjoki on ollut viime aikoina esillä paljonkin ihan valtakunnallisesti. Äärimmäisen uhanalaisen Laatokan järvilohen nousujokea on päätetty kunnostaa poistamalla padot, joita 1900-luvun alussa voimalaitosten takia rakennettiin. Joen laidalla kulkeva Hiitolanjoen maisemapolku tarjoaa hienoja elämyksiä ja samalla voi tutustua sekä joen historiaan että tulevaisuuteen.

Pikku luontokävely Saimaan rantametsässä – Ukonmäen luontopolku Joutsenossa

Lappeenrantaan nykyisin kuuluvassa Joutsenossa voi ihailla Saimaata Likosenlahden vierasvenesatamassa (josta löytyy myös kesäravintola Sataman Torni). Paikalta voi startata myös noin kilometrin mittaiselle luontopolulle, jonka valtti on sen monipuolinen kasvilajisto. Reitin varrella on 17 opastaulua.

Pieni eräretki Kammarmäen luontopolulla Kouvolassa

Kammarmäen luontopolku sijaitsee Kouvolan itäreunalla, Saaramaan kylän ja luonnonsuojelualueen tienoilla. Erähenkisen polun maasto on paikoitellen melko haastavaa, mutta nousut kallioille palkitsevat kauniilla lampimaisemilla. Täällä voi todella nauttia luonnon hiljaisuudesta!

Verla: tehdasmuseo, kalliomaalaukset ja Kokkokallion luontopolku

Kouvolan Verlassa sijaitsee hieno tehdasmuseo ja sen ympäristössä on paljon muutakin nähtävää. Kokkokallion luontopolulle voi startata museon parkkipaikalta ja heti ensi metreillä voi ihailla esihistoriallisten kalliomaalausten kokonaisuutta. Luontopolun varrella on myös kolme metriä syvä hiidenkirnu.

Pieni Neva-Lylyn järvi Karvialla yllättää – rantaluontopolun varrella on jopa sauna!

Neva-Lyly on Karvian Alkkiassa sijaitseva pieni järvi. Sen luokse johtaa nimetön, mutta viitoitettu ja hyväkuntoinen metsätie, joka kääntyy Alkkiantieltä ja joka 2,2 kilometrin jälkeen päätyy hyvin hoidetulle virkistäytymisalueelle. Tuolla retkeilijöitä odottavat laavu, tulipaikka, tukeva pöytä ja penkki, jonka ääreen mahtuu isompikin seurue. Paikalla on myös tynnyrisauna – joka sekin vapaasti käytettävissä – sekä puuvarasto ja […]

Luontopolun lisäksi Porvoon Virvik tarjoaa myös mukavan ulkoilureitin

Virvik tarjoaa ulkoilmaihmiselle monenlaista tekemistä. Täältä löytyy niin golfkenttiä kaksin määrin, toinen perinteiselle kolopallolle ja toinen frisbeegolfille – sen lisäksi kävelijälle on tarjolla sekä hieman lyhyempi luontopolku että vähän pidempi ulkoilureitti. Ulkoilureitti soveltuu kesällä vaellukseen ja talvella vaikkapa erähiihtoon tai lumikenkäilyyn.

Pehmeää tallustelua Lupajan luonto/ulkoilupoluilla Salon Perniössä

Entinen Perniön kunta on liitetty Saloon vuonna 2009. Perniössä on kävelyreittejä useammassakin eri paikassa – ja kaiken lisäksi Lupajan alueella on viisi erimittaista reittiä käveltäväksi. Luontopolku on alle kilometrin mittainen, mutta sen yhteyteen voi helposti lisäillä lisälenkkejä. Osa reiteistä on helppokulkuisia ja ne sopivat ihan kaikille!

Ihastuttava saarikierros riippusiltoineen – Kopparön luontopolku Raaseporissa

Kopparö sijaitsee noin kymmenisen kilometriä Tammisaaren keskustan eteläpuolella, Skåldön lossin takana. Luontopolku alkaa Kopparön leirintäalueelta ja vie siltoja pitkin kahteen eri saareen. Molemmissa on myös hienot taukopaikat. Matkan varrella kannattaa ihailla merimaisemia, jännittävää riippusiltaa sekä hiidenkirnuja!