Elämyksiä joen rannalla ja koskien pauhussa. Hiitolanjoella, Rautjärvellä.

Hiitolanjoki on ollut viime aikoina esillä paljonkin ihan valtakunnallisesti. Äärimmäisen uhanalaisen Laatokan järvilohen nousujokea on päätetty kunnostaa poistamalla padot, joita 1900-luvun alussa voimalaitosten takia rakennettiin. Joen laidalla kulkeva Hiitolanjoen maisemapolku tarjoaa hienoja elämyksiä ja samalla voi tutustua sekä joen historiaan että tulevaisuuteen.

Hiitolanjoen maisemapolku Rautjärvellä

Päivämäärä: 10.5.2022
Luontopolkumiehen reittinumero: 297
Reitin pituus: 5,8 km (Ritakoski-Lahnasenkoski-Korkeamäenoja-Lahnasenkoski-lintulava-Ritakoski)
Kohokohdat: Niitä oli paljon! Kosket, rantalehdot, pitkospuureitit kosteikoissa, taukopaikka Korkeamäenojalla
Parkkipaikka: Vanhan Ritakosken voimalaitoksen pihassa, Ritakoskentie 21, Rautjärvi. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Erinomaiset
Varusteet/jalkineet: Toukokuun alussa reitillä joutui kävelemään vetten halki, saappaat olivat tarpeen. Kesällä reitillä pärjännee lenkkareillakin.
Keskivaikea reitti, melkeinpä helpohko.
Yksi tulipaikka

Halusimme retkikaverin kanssa tehdä iltaretken Hiitolanjoelle, jonka kunnostusprojekti on ollut julkisuudessa mm. Jasper Pääkkösen rahalahjoituksen takia. Hiitolanjoessa elää Suomen ainoa alkuperäinen ja luonnonvarainen järvilohikanta. Sen nousu latvavesille on estetty 1900-luvun alussa rakennetuilla padoilla, jotka on nyt tarkoitus purkaa. Kalojen esteetön reitti pitäisi olla valmiina vuonna 2024. Joen rannalla kulkeva maisemapolku kiinnosti meitä, joten ajelimme toukokuisena iltana Ritakoskelle. Yllätyin siitä, miten lyhyt matka kuutostieltä oli lähtöpaikalle – vain parisataa metriä. Luulin, että ajaisimme kilometrikaupalla hiekkatietä, mutta reitti alkoikin valtatien ja junaradan välittömästä läheisyydestä.

Parkkipaikka on siis Ritakosken voimalaitoksen vieressä. Paikalla on useampikin opastaulu. Ensimmäisenä iso tietopaketti Hiitolanjoesta karttoineen.

Tässä voi myös tarkastella kävelyreittejä. Päätimme kävellä sekä joen itä- että länsipuolen polut alas asti. Kulkusuuntaa ei ole mainittu, mutta ilmeisesti kävelimme reitin suunnitellulla tavalla, sillä opastaulujen numerointi meni juuri meidän kävelymme järjestyksessä. Ensin länsipuoli etelään taukopaikalle asti, sitten paluu Lahnasenkoskelle ja siirtyminen itäpuolelle, jossa kävely etelään lintulavalle asti. Joen ylitys onnistuu vain Ritakosken tai Lahnasenkosken kohdalla.

Vielä voi ihailla havainnekuvassa sitä, miten kosken uomaa tullaan muuttamaan, kun pato puretaan. Ritakosken padon purkaminen on suunniteltu vuodelle 2023.

Ja vielä lisää kylttejä. Voimalaitoksen seinässä on ensimmäinen reitin numeroiduista opastauluista. Tässä kerrotaan Ritakosken voimalaitoksesta, joka rakennettiin vuonna 1920 vähentämään polttopuun kulutusta läheisillä Simpeleen tehtailla.

Maisemapolun nuoli osoitti sillalle, jossa kosken voi ylittää. Sillalta voi vielä ihailla kosken pauhua.

Polku kulkee joen länsirannalla, suurimmaksi osaksi aivan veden tuntumassa. Reitille on rakennettu paljon kaiteita ja portaita, kaikki erinomaisessa kunnossa.

Puolisen kilometriä kävelyä takana, nyt saavutaan jo reitin toiselle koskelle, Lahnasenkoskelle. Täälläkin on voimala – kaiken lisäksi Suomen vanhin puurakenteinen vesivoimala vuodelta 1911 (kuva myöhemmin). Blogin pääkuvassa on Lahnasenkosken leveä pato, jonka purkaminen pitäisi tapahtua tänä vuonna, 2022. Kyltissä havainnekuva suunnitelmasta.

Lahnasenkosken jälkeen maisema muuttuu ja polku siirtyy kauemmaksi joen uomasta.

Siirrytään aivan upeaan rantalehtoon. Suuri osa seuraavasta hieman yli kilometrin matkasta kohti Korkeamäenojan taukopaikkaa kuljetaan pitkospuita pitkin. Kuuntelimme lehdossa kevään ääniä. Bongasimme mm. tämän vuoden ensimmäisen mustapääkertun.

Ihan kuivin jaloin täällä ei vielä voinut kulkea. Tässä kohdassa pitkospuut lopahtivat suoraan joen uomaan – kevättulva lienee nostanut veden aika korkealle. Vettä oli nilkkoihin asti, joten kumisaappaat oli vielä tänään tarpeen.

Puolentoista kilometrin jälkeen pitkospuut kulkevat usean sadan metrin matkan hyvin kostean näköisessä maastossa. Pitkospuut olivat hyvässä kunnossa, joten patikointi tässä oli pelkästään mukavaa, pientä seikkailua. Tässä maisemassa katselimme (ja kuuntelimme) taivaanvuohen soidinlentoa ja myös kuulimme sen vähemmän kuultua soidinääntä.

Välillä päästiin taas kuivalle maalle kävelemään. Täällä ei ole tarkoitus oikaista pellon poikki vaan kävellä pellon reunassa.

Korkeamäenojan taukopaikalle oli melko tarkkaan kaksi kilometriä Ritakoskelta. Täällä oli mukava istahtaa penkille nauttimaan eväitä. Suositus: ostimme pasteijat Iloisen Pässin Maalaispuodista, Kuutostien varrelta.

Taukopaikalla oli muutaman metrin mittainen silta, joka päättyy kaiteeseen ja tekstiin ”Polku päättyy”. Hauska idea. Majava oli tosin tehnyt täällä melkoisia jälkiä ja kaatanut myös ison koivun sillan päälle.

Täältä tulee siis palata samaa reittiä takaisin Lahnasenkoskelle. Ylitimme kosken patoa pitkin (mitenköhän ylitys muuten onnistuu, kun pato puretaan?). Siirryimme joen itäpuolelle ja kävelimme rantaa pitkin etelään päin. Täällä on reitin tulipaikka.

Polku päättyy lintulavalle, jonne ei tällä kertaa ollut mahdollista nousta, koska portaat puuttuivat! Ilmeisesti lavan uudistaminen menossa.

Itäpuolen polku oli huomattavasti lyhyempi, vajaa 500 metriä suuntaansa. Reitti oli huomattavasti kuivempi, mutta täälläkin sai kävellä pienen matkan pitkospuita pitkin.

Joen itäpuolelta on paras maisema kohti Lahnasenkosken puurakenteista voimalaitosta.

On myös mahdollista piipahtaa padon edessä ottamassa valokuvia padon komeasta kuohuseinästä.

Vielä viimeinen puoli kilometriä kohti Ritakoskea. Mukava ja leveä reitti, mutta ehkä parissa kohdassa piti väistellä tai ylittää polulla olevia kiviä – juuri sen verran, että reitti ei ole ihan helppo. Viimeiset parisataa metriä kuljetaan Ritakoskentien laitaa pitkin.

Perillä Ritakosken voimalan luona. Kävelyä noin 5,8 kilometriä ja aikaa siihen meni tänään kaksi tuntia ja vartti. Pidimme evästauon ja kuvasimme Lahnasenkoskea monelta kantilta. Muita kävelijöitä emme tavanneet.

Reitti oli siis kohtalaisen helppokulkuinen. Korkeuseroa on vain kymmenisen metriä. Jonkin verran portaita ja kiviä, muuten helppo kävellä.

Elämyksiä riitti! Keväällä pitkät pitkospuuosuudet ovat usein seikkailuita tulvaveden päällä, niin täälläkin. Koskimaisemat olivat hienoja, samoin hauska veden ympäröimä taukopaikka. Oli myös mielenkiintoista lukea niin historiaan liittyviä opastauluja kuin joen kunnostukseen liittyviä havainnekuvia. Hiitolanjoella on kiehtova menneisyys, toivottavasti myös tulevaisuus.

Sijainti: N=6812039.959, E=625882.156
GEO:lat=61.421473, GEO:lon=29.358226

Voit seurata retkitunnelmiani myös Instagramissa: @luontopolkumies ja Facebookissa

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Haukkavuoren luontopolku
Pöröpeikon polku

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *