Artikkelit

Autuaankannaksen nenäkkään lohkareen luola, Karttula

Tänään tuli harrastettua oikein lähiretkuilua. Karttulan Autuaankannas – autotien levyinen kannas Virmasveen ja Autuaanlammen välissä – on ollut jo lapsuuteni mökkimaisemaa. Kannaksen uimarannalla on uitu ja ryplätty. Kannaksella on lastattua puuvene täyteen ja souvettu vastapäiseen Kotilanniemeen ukin mökille. Rypläykset jatkuivat mökin hiekkarannassa. Elettiin 70-lukua. 80-luvulla ukki kuoli ja mökki men. Vanhemmat hommasivat jo aiemmin mökin […]

Marttilan eräreitistö

Varsinais-Suomessa, Marttilassa, syvällä maaseudun keskellä, on retkeilijöille ja muille luonnon ystäville tarjolla polkuverkosto, jonka virallinen nimi on ”Marttilan Korven eräreitistö”. Reitistö on rakennettu vuosituhannen vaihteessa paikallisen Heikolan kyläyhdistyksen voimin, ja edelleen se toimii reitistön ylläpitäjänä. Kohdetta esittelevän oman sivuston mukaan reitistö on haluttu suunnitella niin, että alueen luonto ja maaseutukulttuuri tulisi monipuolisesti sen varrella esitellyksi. […]

Tervolankirkko, Savonlinna

Viime sunnuntaina läksin selvittämään millainen on yksi Suomen suurimmista siirtolohkareista, Savonlinnan lähellä sijaitseva Tervolankirkko (kartta). Parikymmentä kilometriä Savonlinnasta Juvalle päin Massilanmäellä kääntyy Saukkolantie vasemmalle. Ajelin noin 1,2 kilometriä ja Likolammen kohalla oli mutkassa levennys, josta puitten takaa näkyi aavistus komeasta louhikosta. Mitä lähemmäksi kävelin, sitä suuremmalta louhikko näytti. Kirkko koostui julmetuista lohkareista. Isoimman lipan alla […]

Oliko Maskun Killinvaha rosvojen piilopaikka?

Maskun ja Nousiaisten rajamailla, lähellä Mätikän luolaa, sijaitee pienellä metsäsaarekkeella peltojen sekä sorateiden katveessa Killinvaha. Toistakymmentä metriä korkea, jääkauden mukanaan kuljettama siirtokivilohkare muistuttaa etäisesti tunnetumpaa isoveljeään, Turussa sijaitsevaa Pirupesää. Killinvaha on haljennut keskeltä kuin veitsellä leikaten. Halkeaman väliin on kiilautunut muutamia suurempia kivenmurikoita, mutta sen lävitse ahtautuminen ei taida onnistua edes pieneltä lapselta. Sen sijaan […]

Jättiläisten temppelin arvoitus, Kiesimä, Rautalampi

Ettiessäni mielenkiintoisia retkuilukohteita kyläkirjoista jne. olen useasti törmännyt lähteissä kangasniemeläisen itseoppineen kansakouluopettaja Henrik Laitisen (1832−1882) muinaismuistoyhistyksen stipentiaattina tekemiin kansallisarkistossa säilytettäviin muistiinpanoihin. Laitinen kiersi Savossa ja Karjalassa 1860−70-luvuilla keräämässä talteen tietoja kansan muistissa olleista muinaismuistoista. Viime syksynä rupesin etsiskelemään mistä mahtaisin saaha käsiini kyseiset muistiinpanot Rautalammin kihlakunnasta ja sattumoisin ne löytyi kopioituna Leppävirran kirjastosta. Vietin talvella […]

Kaaponkivi, veljessodan piilopaikka – Suonenjoki

Reilun vuoden takaisen Jalkalan Lappiin suuntautuneen reissumme viides ja viimeinen kohde kantoi nimeä Kaaponkivi. Saimme pääsiäisenä arvokasta lisätietoa Kaaponkiven historiaan liittyen, joten se ansaitsee aivan oman tarinansa, jonka tässä kerromme. Tuolloin lähestyessämme ei tarkempaa tietoa paikasta ollut, mutta miehen nimi lohkareen yhteydessä viittaa useasti siihen, että paikalta löytyy luola. Vieläpä sellainen, jota on käytetty piilopaikkana. […]

Pallivaha – Suomen ehkä tunnetuin lohkare on vanha rajakivi, Turku

Turun Pallin kaupunginalueella sijaitsee kenties Turun ja maamme tunnetuimpia rajakiviä Pallivaha. Kiven humoristiseltakin kuulostava nimi juontuu lounaissuomalaisesta murteesta ja tarkoittaa “pallo(raja)kiveä”. Rajakiven historia ulottuu vuoteen 1697, tuolloin kuninkaallinen maanmittari Magnus Bergman merkiksi karttaan Kärsämäen kylässä sijaitsevan siirtolohkareen rajakiveksi verotuksellista syistä. Rintamiestalon kokoinen jääkauden mukanaan kuljettama siirtolohkare on luokiteltu nykyään luonnonmuistomerkiksi ja siksi se onkin saanut […]

Leikkilinnan luolat ja uhripaikka Alastarolla

Alastarolla Kanniston kotieläintilan läheisyydessä sijaitsee rautakautinen uhripaikka, joka tunnetaan Leikkilinnan kallioalueena. Kotieläintila ylläpitää puolentoista kilometrin pituista opastettua luontopolkua kohteelle. Polun varrella on myös tulentekomahdollisuus. Polku kallioille on pääsääntöisesti helppokulkuista, joten se solveltuu kaikenikäisille retkeilijöille. Lumiseen aikaan reitin hahmottaminen maastosta voi tosin tuottaa ajoittain pientä pohdintaa. Polun varrella on pienoinen nähtävyys, kaksihaarainen mänty, jonka latvat kohoavat […]

Tilka-jättiläisen jäljillä

”En saa rauhaa, en saa  rauhaa. Lempäälän kirkonkellot pauhaa!” Pirkanmaan Pyhäjärven Hahkalanvuolteen rannalta Lempäälästä löytyy melkoinen siirtolohkare. Kivi näyttää pudonneen kuin taivaalta vuolteen rannalle. Tarinan mukaan pudotettu se siihen onkin.  Kerrotaan, että Lempäälän kirkkoa rakennettaessa Tilka-niminen jättiläisen tytär kantoi kiveä esiliinassaan kirkkotyömaalle. Epäonnekseen esiliinansa nyöri katkesi ja kivi putosi nykyisille sijoilleen.  Edelleen voimme joskus kuulla […]

Tässä surmattiin Savon viimeinen saamelainen shamaani – Jalkalan Lapin Kirkkokivi

Kauan sitten oli aika kun tuhansien metrien paksuinen jäävaippa peitti maatamme. Sen jätti kamaraan jälkensä paetessaan pohjoiseen. Kesti aikansa ennen kuin ihminen taas palasi maille, jotka vetäytyvä jää jälkeensä jätti. Suomalaisiksi nykyään itseään kutsuva kansa ei ollut kuitenkaan ensimmäinen, joka monia seutuja piti kotinaan. Alkujaan maat olivat saamelaisten. Jokunen vuosi sitten kuulin kiehtovasta paikasta, jota […]