Tag Archive for: kivi

Kivistä sisältöä retkeilyyn

Monesti normaali retkireissu koostuu kartan tai opasteiden ohjaaman reitin kulkemisesta, yleismaisemien ihailusta ja evästauoista. Jos kaipaat reissuillesi uutta sisältöä, saattaa se löytyä jalkojesi alta. Moni on varmasti jonkun vaelluksen jälkeen manannut kivisiä, jalkoja ja kenkiä kuluttavia polkuja. Kiviin kätkeytyy myös kauneutta. Suomessa toimii monilla paikkakunnilla kivenhionta ja -korukerhoja, joiden kautta siihen kauneuteen pääsee omakohtaisesti osalliseksi. […]

Kukkarokivi

Kaikkea uutta ja ihmeellistä sitä löytyykin lähiseudulta – kunhan vaan ensin kuulee niiden olemassaolosta. Viime sunnuntaina näin valokuvia Ruissalon edustalla olevasta isosta siirtolohkareesta nimeltään Kukkarokivi. Kaveri oli mennyt sinne jäätä pitkin Saaronniemen rannasta. Kyselin kulkuohjeita ja parin päivän päästä kävin suorittamassa saman operaation. Ennen Saaronniemen leirintäalueen porttia kääntyy oikealle Kukkarokiventie. Sen alussa on pieni parkkipaikka. […]

Huttalan linnavuori, Piikkiö, Kaarina

”Huttalan linnavuori on Kaarinan Piikkiössä sijaitseva, 74 metriä korkea jyrkkärinteinen mäki. Se on ollut käytössä kahteen otteeseen: esiroomalaisella ajalla 500 eaa.–0 sekä rautakauden lopussa 1000–1100-luvuilla. Linnavuori on ollut hyvä puolustautumispaikka, sillä sen rinteet ovat kaakkoisreunaa lukuun ottamatta luoksepääsemättömän jyrkät. Huttalan linnavuoren löydöt viittaavat siihen että se on ollut tavallista aktiivisemmassa käytössä. Kaakkoisrinteestä on löydetty merkkejä […]

Talluskylän Pirttilahden Pakokivi, Tervo

Vaikka paikkaa mielessä kovasti Karttulan puolelle sijoittaakin, osuu Pirttilahden Pakokivi kuitenkin Tervon puolelle. Nimensä kivi on saanut monen muun vastaavan paikan lailla siitä kun kansa on ennen muinoin piilotellut sen turvissa vainoajiltaan. Perimätiedon mukaan pakokiven luolaa on käytetty pakopaikka viimeksi 1808–1809 –sodan aikana. Kun tulin Syvänkaarteesta päin rantaa pitkin kivelle, enkä yhtään osannut kuvitella minkälainen […]

Lehtimäen Hiidenkivi, Nurmijärvi

Äkkinäinen olisi voinut lannistua, kun reissun ensimmäinen Hiidenkivi osoittautui vain puoliksi odotusten mukaiseksi. Toki olin päässyt katsomaan tuota Aleksis Kiveä innoittanutta kiveä, mutta läpikuljettavan luolan alleen kätkenyt lohkare oli edelleen löytämättä. Nöyrin mielin siis kaivoin kännykää esiin ja tutkin aineistoja. Työ osoittautui menestyksekkääksi ja kohta olin taas oikealla polulla. Vahvan intuitiivisen oletuksen sijaan luotin tällä […]

Aleksis Kiven Hiidenkivi, Nurmijärvi

…yhä likemmäs läheni heitä hirveä töminä ja möry. Mutta kaikui taasen Aapon huulilta surkeasti kiljuva huuto: ”Hiidenkivelle, Hiidenkivelle! ” Ja tarkoitti hän erästä kiveä, valtaisen suurta, joka seisoi kolkossa korvessa. Sitä kohden kiirehtivät nyt veljekset, seisoivat pian sen juurella, ja leimauksina vilkaisivat niin miehet kuin koirat sen harjalle ylös. Kauas tuoksahtivat sammaleet, koska heidän kouransa […]

Ruokolahden Kummakivi

Vinkki! Kummakiven reittiä on hiljattain paranneltu merkittävästi. Lue 24.10.2019 julkaistu juttu Kummakivestä täältä. (Toim. huom.) Etelä-Karjalan mielenkiintoisista retkikohteista puhuttaessa nousee silloin tällöin esille sana Kummakivi. Mystinen Kummakivi, josta lähes jokainen on kuullut puhuttavan, mutta vain harva on nähnyt sen, saatika tietää missä se on. Minulla on tuosta kivestä hyvin kaukainen muisto, mutta kuitenkin sen verran […]

Sydän kalliolla

Porkkalanniemen kärjessä käydessäni, koukkaan monesti reittini erään rantakallion kautta.  Siellä sydän sykkii, aivan meren tuntumassa. Tarkkaan katsoen se on ainakin pitkälti luonnonmuovaama, tiedä sitten loppumuodon syntymistä, onko joku ohikulkija hieman sydäntä muovannut? Kartta,  ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6650956  E 354509

Miesvaha, Rusko

”Korpikuusen kannon alla on Mörri-Möykyn kolo. Siellä on koti ja siellä on peti ja peikolla pehmoinen olo.” Jostain oudosta syystä nuo sanat kaikuvat pään sisällä, kun saapuu Palttametsään ja kohtaa siellä liki kalliomaisen siirtokivilohkareen, joka kantaa varsin komeaa nimeä Miesvaha. Paikalle saavuttaessa voi todeta, että jääkausi on pistänyt siellä parastaan. Paikka pitää sisällään melkoisen määrän […]

Lyttylän Pirunpesä, Pori

Huom! Jos vierailet paikalla, huomioithan, että pysäköinti on kielletty Forssvikintien varrella ja tien varren kiinteistöillä. Autot tulee jättää Lyttyläntien varrelle, josta on kohtuullinen kävelymatka perille. Pirunpesä on siirtolohkare, joka on kulkeutunut paikalleen Lyttylän metsään jääkauden aikana. Lohkare on hajonnut ja siitä on muodostunut laajalle alueelle pieniä luolia ja kivikasoja. Röykkiön ylin huippu ylettyy arviolta kymmenen […]