Tag Archive for: kesä

Kesäpäivä Oulankajoen hiekkarannoilla Kuusamossa

Täydellinen kesäinen hetki upealla, autiolla hiekkarannalla sai alkunsa, kun parkkeerasimme Corollan syrjäiselle metsätielle Kuusamossa. Metsätiellä kohtasimme vain yksinäisen poron, emme ketään muita tasalämpöisiä. Liikasenvaarantieltä olimme kääntyneet oikealle Jäkälämutkantielle, ja sieltä edelleen jatkoimme uudesta tiehaarasta oikealle, kohti Nurmisaarenniemeä. Periltä löysimme silmukkaparkin ja opastetaulun – ja liudan hyttysiä. Hyttyslakit olivat siis paikallaan. Metsään lähti polku. Oli hiljaista, […]

Kyläniemen Hiekkarannat Taipalsaaressa

Isolta kirkolta palatessa on tullut perinteeksi palailla Savvoon vähän kiertoteitä. Nyt sattuma viskas meijät kohti Lappeenrantaa, jonka linnoituksessa hörpättiin turistikaffet. Sitten Imatran Prismassa tankattiin peltihevonen sekä retkieväsreppu ja käännyimme kohin Mikkeliä. Syyspohjassa karttamestari käski kääntyä Kyläniemeen – toiselle Salpauselälle, joka puhkoo melkein 25 kilometriä pitkän nimen keskelle Saimaata. Tosin immeiset ovat kaivaneet niemen kantaan kanavan, […]

Jyrävä hallitsee ympäristöään Pienellä Karhunkierroksella Kuusamossa

Kuusamossa pauhaavan Jyrävän äärellä ihminen tuntee itsensä aika pieneksi. Tunne on vapauttava, ja kosken jylinä lataa mielen akkuja. Lähes kymmenen metriä alas vyöryvä Kitkajoen vesi hallitsee ympäristönsä kiistattomana kuninkaana, jyrkkien kallioseinämien ympäröimänä. Jyrävälle vie Pieni Karhunkierros. Auton voi jättää parkkiin Juuman kylään, josta on opasteet reitille. Alueella on iso parkkipaikka, ja järven rannalta löytyy myös […]

Hillamarjoja maistelemassa Kaakkurilammella Kittilän Tepastossa

Kun sadepilvet viimein väistyivät, halusin metsään. Tepaston keskustasta koulun pihalta alkava luontopolku oli ollut mielessäni siitä saakka kun muutimme tänne, ja nyt oli aika käydä katsomassa, mitä kittiläläisellä metsällä on antaa. Luontopolun alussa neuvotaan laittamaan saappaat jalkaan. Neuvo on erinomainen ja sitä kannattaa noudattaa. Nappasin saappaat auton takakontista ja suuntasin metsään. Kolmen päivän lähes tauottoman […]

Konttaisen huipulla Kuusamossa avautuu loppumaton vaarojen maa

Tästä infopisteen täti oli hymyillen varoitellut meitä. Jyrkkää, tiukkaa nousua nelisensataa metriä. Vaaran nimi, Konttainen, alkoi kuulostaa koomiselta. Onko loppumatka noustava neljällä raajalla kontaten? Virkkulantietä ajettaessa yli 400 metriä korkea Konttainen erottuu selkeästi maisemasta, joka muutenkin on kaunis ja vaihteleva järvineen, kumpuiluineen ja metsineen. Vaara näyttää persoonalliselta, jopa sympaattiselta. Sen kallioinen jyrkänne näkyy selkeästi alhaalta autotieltä […]

Rukan Valtavaaran huipulla ihmistä hellii erämaan tuuli

Rukan ytimen liepeiltä lähtevä Valtavaaran Huiputus on hienoimpia kävelyreittejä, joita olen kulkenut aikoihin. Noin kuusi kilometriä pitkä taivallus lähtee isolta Saaruan parkkipaikalta Rukan asuntovaunualueen vierestä. Me lähdimme kävelylle alkuiltaa vasten. Sää suosi meitä: sateen tai kirkkaan auringonpaisteen sijaan taivas oli lempeasti poutapilvessä. Hyttysiä ei ollut nimeksikään. Kroppa täynnä tarmoa lähdimme litomaan kohti huippua, joka kohoaa […]

Upea Joutsijärven retkeilyalue Kullaalla

Viimeisen 7 vuoden aikana oli Tampereen ja Porin välinen tie tullut todella tutuksi, jota työni takia olin tahkonnut tietä eestaas lukemattomia kertoja. Silti alueen retkeilyalueet olivat jääneet suht tuntemattomaksi. Tammen leirikeskuksen kyltti sai etsimään eräänä päivänä tietoa alueesta ja satuin maastokarttoja tutkiessani katsomaan Joutsijärven ympäristöä. Löysin kartasta järven ympäristössä olevia laavuja sekä autiotupia ja pian […]

Utsjoen retkeilyreitit: Ellinpolku 3,8km

Myös pienille patikoijille sopiva Ellinpolku on vain kivenheiton päässä Utsjoen keskustasta – 2 kilometriä maantietä pitkin Karigasniemelle päin. Auton saa parkkiin polun alkupäähän. Lähdimme pienelle retkelle mieheni 5-vuotiaan tyttären kanssa, joka jo viime syksynä jaksoi juosta puolet reitistä. Ellinpolulla ei ole kuin yksi raskas mäki, ja sekin paluumatkalla (ja sekin porrastettu). Muuten polku on huonokuntoisemmallekin kaverille […]

Kesäillan rauhaa Tepaston Hiekkasaarella

Ounasjoen peilityyni pinta kutsui meitä tänään kanoottiretkelle. Päivän ukkosmyrskyn ja kaatosateiden jälkeen maailma rauhoittui iltaa vasten aurinkoiseksi ja hiljaiseksi. Kaikkialla taivaanrannassa pilvet olivat tummat ja uhkaavat, mutta meille paistoi aurinko sen pienen hetken aikaa, kun kävimme kanootilla kääntymässä Tepaston Hiekkasaarella. Hiekkasaari on pieni hiekkasärkkä Tepaston kylästä pienen matkaa ylävirtaan. Olimme kuulleet, että saarelle saapuu toisinaan […]

Pinkjärvi – kuin minikansallispuisto Eurajoen pohjoislaidalla

Pinkjärvi on kuin minikansallispuisto Eurajoen kunnan pohjoislaidalla. Metsähallituksen omistaman Pinkjärven metsät ovat olleet valtion metsää jo 1920-luvulta lähtien, mutta vuonna 2005 alue rauhoitettiin ja metsätalouskäyttö lopetettiin. Menneestä ajasta kertovat lukuisat metsäautotiet ja traktoripolut, mutta nyt ne saavat kasvaa rauhassa umpeen. Ainoastaan Pinkjärven parkkipaikalle johtava päätie on hoidettu. Pinkjärvelle on helppo tulla 8-tieltä. Pysäköintialue löytyy Saukonniementien […]