Tag Archive for: Jukka Parkkinen

Montellin maja, Vuontisjärvi, Enontekiö

Montellin maja tunturissa Vuontisjärven yläpuolella Vuontis- ja Keräskeron muodostamassa tunturihangassa on Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa retkeileville tuttu levähdyspaikka. Olen kavunnut sinne neljästä eri suunnasta, Vuontisjärveltä, Nammalakurusta, Hannukurusta ja Keräsjärveltä. Vuontisjärveltä on lyhyin matka, 3 kilometriä, mutta nousu on paikoin jyrkkä ja työläs niin kesä- kuin talviaikaan. Lasku vaatii varsinkin liukkailla keleillä varovaisuutta ja voi olla suorastaan hengenvaarallinen. […]

Kuerjoen linkat, Äkäslompolo, Kolari

Kuerjoki virtaa Kolarin Äkäslompolossa Kuervaaran itäpuolelta kohti Äkäsjokea ja laskee siihen Kuerkoskessa. Ennen sitä joessa on kaksi perättäistä linkkaa eli putousta, joista varsinkin alempi ryöppyää vaikuttavan näköisenä kallioseinämien reunustamaan kuruun. Kuerlinkka-nimi on saamelaisperäinen ja tarkoittaa taimenputousta. Kävimme Kuerlinkoilla ensimmäisen kerran syksyllä 2010. Nyt kaksi vuotta myöhemmin muistelimme, ettei kulku ollut silloin niin hankalaa kuin nyt. […]

Muumipapan majakka – Söderskär, Pellingin saaristo, Porvoo

Tove Janssonin romaani Muumipappa ja meri kertoo muumiperheen matkasta ja oleskelusta majakkasaarella. Majakan arvellaan olleen Porvoon saaristossa sijaitseva Söderskär, vaikka Janssonin kirjassaan antamat koordinaatit eivät siihen täsmääkään, vaan vievät 20 kilometriä idemmäksi. Kun elokuun lopussa tarjoutui mahdollisuus käydä järjestetyllä retkellä Söderskärissä, tilaisuuteen piti tietenkin tarttua. Meri ja mereen liittyvät asiat olivat Janssonille tärkeitä. Hän vietti […]

Ukonsaari, Inari

Inarijärvellä oleva Ukonsaari on erikoisimpia Inarin nähtävyyksiä. Oikealle kallellaan olevaa vinokolmiota muistuttava saari on pyhä seita, vanha saamelaisten palvontapaikka, jonka louhikkoisten rinteiden onkaloihin on tuotu uhrilahjoina riistaeläinten, lampaiden ja vuohien luita ja erityisesti peuran sarvia. Äijih, kuten saarta inarinsaameksi kutsutaan, on 30 metriä korkea ja näkyy 11 kilometrin päähän Inarin kirkonkylään saakka, jos osaa katsoa […]

Sukulanrakan hiidenkirnut, Rovaniemi

Suomesta on löydetty noin 2 000 hiidenkirnua. Niistä suurin osa on Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomesta on vain muutamia hiidenkirnuja ja nekin sijaitsevat yleensä hankalien matkojen päässä. Poikkeuksen tekevät Sukulanrakan hiidenkirnut, jotka kuuluvat vieläpä maamme suurimpiin. Sukulanrakan hiidenkirnuille on matkaa vain 22 kilometriä Rovaniemen kaupungin keskustasta etelään. Aivan hiidenkirnujen juurelle pääsee tietä pitkin ja alueella on viitoitettu polku. […]

Hauensuolen kalliopiirrokset, purjelaivakauden vieraskirja, Hanko

Hankoniemen kärjessä Tullisaaren ja Kobbenin välinen salmi on nimeltään Hauensuoli. Salmen rantakallioille on vuosisatojen aikana hakattu yli 600 kalliopiirrosta. Ne koostuvat nimikirjaimista, nimistä ja sukuvaakunoista. Mukana on muutama pidempikin teksti. Hakkaajina tai hakkauttajina ovat olleet Hauensuolen salmessa suotuisaa purjehdussäätä odottaneet merimiehet ja laivojen matkustajat. Hauensuoli oli suojainen satama, jossa saattoi odotella sopivaa tuulta Suomenlahden meriteille. […]

Ekelinniemen kalliomaalaus ja riippumaton bongaus Puumalassa

Saimaa on hienoimpia melomismaisemia. Melojan silmää hivelevät suoraan vedestä nousevat jyrkät kalliot, karut luodot ja aavat selät. Kuikan huudot ja kaakkurin kätkätys tuo viestiä jostakin kaukaa kivikaudelta saakka. Ja kivikauden ihminen onkin aikoinaan päivittänyt sen aikakauden seinälleen: Puumalan vesillä on lukuisia kalliomaalauksia, joista uusin löytö on Katosselältä, Ekelinniemen länsirannalta. Se on seitsemäs Puumalasta löydetty maalaus, […]

Wolleyn kivi, Muoniovaara

Muoniovaarassa Ruotsin puolella jokea ja vastapäätä Muoniota on mielenkiintoinen nähtävyys. Se on seitakivi, vanha saamelaisten pyhä paikka. Kiveen on hakattu riimukirjoitus. Se on ruotsin ja englannin sekaista tekstiä: ”Vi ar i lant of Oskar friat of Viktoria of Inklant This holi saita vith olt sint morak stil har lat Ion Wolli of Matlok rit runs […]

Suomen Kalliomaalaukset

Jukka Parkkinen ja Tuija Wetterstrand ovat kiertäneet kaikki Suomen tunnetut kalliomaalaukset ja koonneet kokemuksistaan kirjan Suomen kalliomaalaukset. Saimme tuoreeltaan käsiimme tuon opuksen ja mainioksi, hyvin käytönnölliseksi tietolähteeksi se osoittautuikin. Kirja esittelee yli sata kalliomaalausta eripuolilta Suomea. Siinä tulee läpikäytyä yhden lajityypin retkikohteet poikkeuksellisen kattavasti. Kirja on tehty ajatuksen kanssa ja tekijöillä on ollut mielessä myös […]

Taatsin seita, seidoista mahtavin

Yksi vaikuttavimmista Lapin seidoista on Taatsin seita. Se sijaitsee Kitisen latvoilla Kittilän kunnan koillisosassa, suurin piirtein Kittilän ja Inarin puolivälissä, Pokan kylästä 11 kilometriä luoteeseen. Taatsin seita on luonnon muovaama, kymmenisen metriä korkea kivipatsas Taatsinjärven rantatörmällä. Sen päällä kerrotaan muinoin olleen neljän tuulen lakin mallinen huippu, jonka uskottomat, Samuli Paulaharjun mukaan Partakon Mikko ja Jussilan […]