Entries by Jukka Parkkinen & Tuija Wetterstrand

Sukulanrakan hiidenkirnut, Rovaniemi

Suomesta on löydetty noin 2 000 hiidenkirnua. Niistä suurin osa on Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomesta on vain muutamia hiidenkirnuja ja nekin sijaitsevat yleensä hankalien matkojen päässä. Poikkeuksen tekevät Sukulanrakan hiidenkirnut, jotka kuuluvat vieläpä maamme suurimpiin. Sukulanrakan hiidenkirnuille on matkaa vain 22 kilometriä Rovaniemen kaupungin keskustasta etelään. Aivan hiidenkirnujen juurelle pääsee tietä pitkin ja alueella on viitoitettu polku. […]

Ekelinniemen kalliomaalaus ja riippumaton bongaus Puumalassa

Saimaa on hienoimpia melomismaisemia. Melojan silmää hivelevät suoraan vedestä nousevat jyrkät kalliot, karut luodot ja aavat selät. Kuikan huudot ja kaakkurin kätkätys tuo viestiä jostakin kaukaa kivikaudelta saakka. Ja kivikauden ihminen onkin aikoinaan päivittänyt sen aikakauden seinälleen: Puumalan vesillä on lukuisia kalliomaalauksia, joista uusin löytö on Katosselältä, Ekelinniemen länsirannalta. Se on seitsemäs Puumalasta löydetty maalaus, […]

Taatsin seita, seidoista mahtavin

Yksi vaikuttavimmista Lapin seidoista on Taatsin seita. Se sijaitsee Kitisen latvoilla Kittilän kunnan koillisosassa, suurin piirtein Kittilän ja Inarin puolivälissä, Pokan kylästä 11 kilometriä luoteeseen. Taatsin seita on luonnon muovaama, kymmenisen metriä korkea kivipatsas Taatsinjärven rantatörmällä. Sen päällä kerrotaan muinoin olleen neljän tuulen lakin mallinen huippu, jonka uskottomat, Samuli Paulaharjun mukaan Partakon Mikko ja Jussilan […]

Äkäslompolon seitoja

Seita on saamelaisten pyhä paikka, jonka kautta oltiin yhteydessä erilaisiin henkiin ja jumaluuksiin. Seidoille uhraamalla yritettiin varmistaa esimerkiksi kala- tai metsästysonni. Seita voi olla erikoisenmuotoinen, ympäristöstään erottuva kivi tai kallioseinämä, puu tai puuesine. Myös maisemaa tai sen osaa – saarta, vaaraa, tunturia tai järveä – on saatettu pitää seitana, mutta usein tällaisessa pyhäksi koetussa paikassa […]

Kajakilla kolmen kalliomaalauksen kierros Konnivedelle

Konnivesi on Heinolan ja Iitin kuntien alueella oleva järvi, joka on osa Kymijoen vesistöä. Se saa vetensä Kalkkisten ja Ruotsalaisen kautta vesistön pääjärvestä Päijänteestä. Päijänteestä alkaa myös Kymijoki, joka laskee Konniveden kaakkoispäästä Vuolenkosken kautta kohti Suomenlahtea. Konnivedellä on melko lyhyiden etäisyyksien päässä kolme kalliomaalausta: Haukkavuori, Rautakannanvuori ja Karhusaari. Erityisesti Haukkavuoren kallio on maalauksen lisäksi tutustumisen […]