Tag Archive for: geotagged

Porvoon Ekudden nukkuu talviunta – katso kuvat hiljaiselta luontopolulta

21. 1 Maailman lumenpäivänä päätimme suunnistaa Ekuddenin luontopolulle Porvoossa. Edellisen päivän paukkuvat pakkaset olivat laantumassa, ja pieni metsäkävely tuntui sopivan piristävältä. Lapsuudestani muistan miten jännittävää oli käydä hiihtämässä metsäladuilla. Muistan kuinka pikkutyttönä kuvittelin, että  saisin otettua jäniksen kiinni ja vietyä kotiin lemmikiksi. Jänisten ja muiden eläinten jälkien seuraaminen oli mielenkiintoista jo tuolloin ja on edelleen.  Lue […]

Taipalsaaren Ilkonsaari on yksi Suur-Saimaan helmistä

Suur-Saimaalta löytyy lukemattomia hienoja saariretkikohteita, mutta Ilkonsaaresta tuli ykkössuosikkini heti kun pääsin käymään siellä ensimmäisen kerran toissa kesänä. Nyt yhteisiä reissuja sinne mieheni kanssa on kertynyt jo neljä, ja ne on tehty purjeveneellä toukokuun ja syyskuun välillä. Reissuihin on mahtunut tuulta ja tyyntä, sillä Ilkonsaari sijaitsee aaltojen armoilla keskellä Suur-Saimaata. Saarikokonaisuuteen kuuluu useampi saari, mutta […]

Helmenhohteisen sydäntalven tunturihiihtoretki Urho Kekkosen kansallispuistossa

Pohjolan luonto lepää helmenvalkoisen hunnun alla. Kuuran, paukkuvan pakkasen ja lumisateen yhdessä virkkaama kylmä kauneus tuntureiden rinteillä ja kansallispuiston metsässä saa retkeilijät haukkomaan henkeään. Muistot edelliseltä Saariselän-matkalta palaavat mieleeni. Kyllä, tällaistahan se juuri oli, viimeksikin. Ihmekös tuo, että jätin tänne palasen sydäntäni. Ja tänään on tullut aika palata sen luo tunturin kainaloon ja viettää päivä […]

Parkaisuja, narinaa, hiljaisuutta ja huminaa – Karkalin metsä Lohjalla huokaa rauhaa näin talvella

Karkalin luonnonpuisto sijaitsee Lohjanjärveen työntyvässä niemessä lähellä Sammatin kylää. Pähkinäpensaslehdoistaan ja suuresta Torholan luolastaan tunnettu Karkali on tavattu mieltää vehreyttä pursuavaksi kesäkohteeksi, mutta halusimme käydä katsomassa, millainen se on talvella. Löysimme rauhaa, hiljaisuutta ja huokaavan metsän. Karkali on siitä erikoinen paikka, että se on luonnonpuisto. Puhekielessä sanat kansallispuisto ja luonnonpuisto menevät monilta sekaisin, mutta todellisuudessa […]

Päiväretki Åsandin valkoiselle rannalle Vesterålenissa Norjassa

Vuokraamamme mummonmökki Vesterålenissa Norjassa oli sopivasti vain kilometrin päässä rannikon patikkareitin (Kyststien) alkupisteestä. Olimme nautiskelleet hitaasta aamusta pitkän ajopäivän jälkeen, kun vihdoin lähdimme eväsreput täynnä kohti Åsandin rantaa. Kohde kartalla Koko Kyststien on noin 10 kilometrin pituinen, mutta meille riitti edestakainen, noin seitsemän kilometrin matka tälle valkoiselle rannalle. Majapaikastamme laskien matkaa tuli pari kilometriä lisää. […]

Björkliden Pohjois-Ruotsissa – tuntureita ja vesiputouksia

Kesän matkakohdetta ei tarvinnut taaskaan miettiä: Pohjois-Norja kutsui jälleen. Tällä kertaa kokeilimme reittiä läpi Pohjois-Ruotsin. Kahden yöpymisen jälkeen (Kärsämäellä ja Ylikainuussa) saavuimme Björklideniin lähelle Norjan rajaa. Tunnetumpi Abisko oli vain noin 10 kilometrin päässä, mutta majoituimme nyt Kåppasin mökkikylään tunturihotellin kupeeseen. Matkalla käväisimme kaupassa Abiskossa. Kylän kauppa Godisfabriken myy peruselintarvikkeita, mutta varsinainen vetonaula tuntui olevan […]

Lämmin suositus Saariselän Aurorapolulle – myös talvella!

Aurorapolku on reilun kahden kilometrin kierros Lapin luonnossa Saariselällä. Reitti alkaa Urho Kekkosen kansallispuiston uudelta, näyttävältä lähtöportilta. Leveä polku kulkee tunturikurun reunaa ja poikkeaa Aurora-taukotuvalla, jonka pihassa on useita tulipaikkoja. Keksimme äidin ja mamman kanssa käydä nauttimassa Saariselän Aurorapolusta juuri alkaneen kaamoksen ensimetreillä. Hassun lempeä hämärä reunusti köpöttelyämme tällä Urho Kekkosen kansallispuiston miniretkellämme, joka pituudestaan […]

Itsenäisyyspäivän hiihtoretki Valkmusalla

Umpihankihiihto on hieno laji, varsinkin jos sitä harjoittaa kauniissa, avarissa luonnonmaisemissa kuten avosoilla. Tämän nautinnon soin itselleni Valkmusan kansallispuistossa itsenäisyyspäivänä 2023. Pyhtäällä, Kymenlaaksossa sijaitseva Valkmusan kansallispuisto on perustettu vuonna 1996. Puisto on kooltaan hieman vajaat 2000 hehtaaria ja koostuu pääasiassa laajoista, upeista keidassoista. Valkmusa kuuluu kävijämäärillä mitattuna maamme hiljaisimpiin kansallispuistoihin, eikä siellä juuri ole kävijöitä […]

Henttulan luontopolulla Velkualla humisee saaristometsän hiljaisuus

Teksti ja kuvat: Janika Mattila Vain 30 minuutin matkan päässä Naantalin keskustasta, Velkuan saarella, sijaitsee Henttulan luontopolku. 3,8 kilometrin pituinen janareitti on mitä kauneimman metsän ympäröimä, ja sen keskellä vallitsee täydellinen hiljaisuus. Luontopolun alkupiste sijaitsee Henttulantiellä, joka kulkee paikallisen luomutilan mailla ja sen piha-alueen halki. Hiekkatien varrella on useita aitauksia, ja parhaimmillaan karjaa voikin nähdä […]

Pimeäretki Vaisakkoon – tällainen on kevätloistostaan kuuluisa lehto marraskuisena iltana

Vaisakko on Salon Halikossa sijaitseva merenrantalehto, jossa kiertää kaikkiaan 4,5 km pitkä reitti. Paikka tunnetaan kevätkukkien loistosta, mutta itse nautin siitä eniten keskikesän hurjassa vehreydessä. Ja nyt myös talven pimeydessä, sillä päätin lähteä kokemaan Vaisakon mahtitammien lumon arki-iltana. Se todella kannatti! Sujautin retkeä varten heijastinvaljaat päälle ja taskuuni lampun, jonka olin ladannut täyteen. Metsässä toki […]