Tag Archive for: geotagged

Puiden ylle kohoava Räsävaaran näkötorni – Koli

Näkötornin kyltti on nimittäin sellainen merkki, joka aiheuttaa miehessä väristyksiä. Sellaisen ohi kävi matkamme, kun saavuimme Kolille. Eikä tuo jäänyt ainoaksi kerraksi, vaan seudulla liikkuessamme pisti tuo kyltti kerta toisensa jälkeen kutsuvana silmään. Päivällä ratsastaessamme ja kulkiessamme vaarojen alla saattoi silloin tällöin maisemasta tunnistaa puiden yläpuolelle nousevan näkötornin. Viimein otimme sen asiaksemme. Ilta alkoi jo […]

Hietajärvi Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Kävimme ensimmäisen kerran Ylläs-Pallastunturin Hietajärvellä pari vuotta sitten huhtikuussa. Tarkoitus oli hiihtää Ketomellasta Tappurille, mutta kova tuuli Pippovuomalla käännytti metsän suojaan. Vuoman reunalta näytti kelkan jälki suuntaavan kohti vajaan kolmen kilometrin päässä olevaa Hietajärveä, jota olimme kuulleet kehuttavan kauniiksi paikaksi. Hiihtelimme metsän halki jälkeä pitkin järvelle. Se ei talvisessa asussaan näyttänyt kummoiselta, mutta korkeine rantapenkkoineen […]

Louhulahen kiikkukivi, Rautalampi, Etelä-Konneveen kansallispuisto

Isolta kirkolta palattuamme nukuimme yömme hyvin. Seuraavana aamuna viskasimme kannootin katolle ja pian Pikku-Pösön keula osoitti kohti Rautalampea ja sen Konneveden rantoja. Laskimme kannootin vesille Hanhitaipaleen kalasatamasta. Ensimmäiseksi suuntasimme Saukonsaarella, josta näytin emännälle luolan ja tafonit. Näiden geologisten nähtävyyksien jälkeen suuntasimme Louhulahteen, joka jäi aiemmalla venereissullamme tutkimatta. Lahden avautuessa vastaan tuli komea jyrkänne. Kun sitä […]

Iso-Pannusaaren tafoni, Sorsavesi, Leppävirta

Heinäkuun helteillä piipahdimme taas Sorsaveellä meloskelemassa. Tällä kertaa kohteena oli Iso-Pannusaaren tafoni (kartta), josta sain alkuasukkailta vihiä viime keväänä. Läksimme tällä kertaa meloskelemaan Vihtalahesta – Jäppilän ja Sorsakosken rajaviivalta. Kolusimme Kiviniemen rantoja ja tulimme Kallio-Loukkuun – Loukkulahen suulle, jossa evästelimme. Kartassa ko. saarelle ei ollut nimeä, joten ristimme sen Kanariaksi grillikanamme mukaan. Kanarialla oli pallokiviä […]

Järämä, Lapin sodan muistomerkki

Lapissa Neuvostoliittoa vastaan taisteleva Saksan armeija alkoi suunnitella Lätäsenon länsipuolen tunturialueen linnoittamista 1943. Tavoitteena oli varmistaa Saksan 20. Vuoristoarmeijan kulku Jäämerelle ja Pohjois-Norjan satamiin, mikäli Neuvostoliitto onnistuisi valloittamaan Suomen. Rakennustyöt alkoivat keväällä 1944 Luspavaarassa ja Nunas-tunturilla, jotka ovat 18 km Kaaresuvannosta pohjoiseen. Järämäksi kutsuttu linnoitusalue on Käsivarren kapeimmalla kohdalla. Yhtenäisiä linnotteita rakennettiin n. 25 km:n […]

Pienen Navettasaaren laavu – Etelä-Konneveden kansallispuisto

Etelä-Konneveden kansallispuiston alueella on puolisen tusinaa laavua tai tulipaikkaa, osa Metsähallituksen hoitamia, osa muun muassa Rautalammin ja Konneveden kuntien ylläpitämiä. Sopivasti hajallaan niistä löytää näppärästi omalle reitille sopivan vaihtoehdon ja toisaalta ruuhkautuminen ei ole ongelma, varsinkin jos siirtymä väljempään paikkaan ei ole ongelma. Kävimme heinäkuussa kiertämässä näistä taukopaikoista kolme. Tällä kertaa esittelyssä on niistä pienin, […]

Sievin Kukonkylän luontopolku

Sievin Kukonkylästä oli artikkeli Kalajokilaakso-nimisessä paikallislehdessä, jossa mainittiin alueella toimivan aktiivisen kyläyhdistyksen. Kyseinen yhdistys on suunnitellut ja toteuttanut luontopolun Vääräjoen varrelle perustetun kylän kauniiseen metsämaisemaan. Löytämäni kartan mukaan luontopoluksi merkitystä kohteesta löytyisi ainakin luola, tervahauta, laavu ja lintutorni. Oli aika ottaa selvää millaisia luonnonihmeitä kohtaisin paikanpäällä. Sievin Kukonkylälle löytää Sievin keskustasta tai Kalajoelta tultaessa ajamalla […]

Suomussalmen Kalmosärkän muinainen kalmisto

Heinäkuu on mennyt reissatessa ja retkuillessa Suomenniemi lähes päästä päähän – Helsingistä Inariin. Kuvahaaviin on tarttunut tuhansia kuvia kalliomaalauksista tuntureihin. En oikein tiedä mistä aloittaisi. Jospa mennään aluksi takaperin. Eilen laskeuduttiin pohjoisesta kohti Savoa ja pysähyttiin Juntusrannassa. Juntusjärven rannat ja saaret ovat tunnettuja kivikautisia asuinpaikkoja. Kävimme kurkkaamassa hurjia tarinoita synnyttäneen Kalmosärkän. Kalmosärkkä on yksi Kainuun merkittävimmistä […]

Ukko-Koli ja Ukko-kolin luola

Ukko-Kolista ei tarvitse kiistellä. Se on Kolin korkein huippu, kansallismaisema. Sinne pääsee hyvää polkua likellä Kolin lakea sijaitsevalta Sokos Hotellilta ja Luontokeskus Ukosta. Niinpä moni, joka sanoo Kolilla käyneensä, on käynyt nimenomaan Ukko-Kolilla. Maisema on inspiroinut useita eri alojen taiteilijoitamme, joidenka töistä se on tullut tutuksi meille kaikille. Sen laella on nautittu shampanjaa keskiyönauringossa ulkomaalaisten […]

Taipaleen kanava, Varkauden vesireitti

Unnukan ja Haukiveden yhdistämissuunnitelmista löytyy mainintoja jo 1600-luvulta koskien perkauksina. 1700-luvulla Taipaleen kannaksen poikki kaivettiin vaatimaton venekanava. Ensimmäinen sulkukanavaehdotus vesikulkuyhteyksien parantamiseksi on vuodelta 1725. Kanavasuunnitelmia alettiin ajamaan toden teolla 1800-luvun alussa, kun Suomi siirtyi osaksi Venäjää ja itäiset kauppasuhteet tarvitsivat tuekseen kunnolliset kulkuväylät. Aiemmin epäonnistuneet tai keskeneräiseksi jääneet valtion sulkukanavahankkeet saivat uutta pontta pohjoissavolaisten kauppamiesten […]