Pienen Navettasaaren laavu – Etelä-Konneveden kansallispuisto

Etelä-Konneveden kansallispuiston alueella on puolisen tusinaa laavua tai tulipaikkaa, osa Metsähallituksen hoitamia, osa muun muassa Rautalammin ja Konneveden kuntien ylläpitämiä. Sopivasti hajallaan niistä löytää näppärästi omalle reitille sopivan vaihtoehdon ja toisaalta ruuhkautuminen ei ole ongelma, varsinkin jos siirtymä väljempään paikkaan ei ole ongelma.

Kävimme heinäkuussa kiertämässä näistä taukopaikoista kolme. Tällä kertaa esittelyssä on niistä pienin, mutta tunnelmaltaan suurimman vaikutuksen tehnyt Pieni Navettasaari. Sen löytää keskeltä Etelä-Konnevettä, Enonniemen edustalta.

pieni navettasaari-3387Järven haltiat olivat reissullemme suosiollisia. Helteinen sää, pieni tuulenvire ja järvi on täydellinen yhdistelmä – ja sellaisen saimme. Tiedättehän kelin, jossa halkosylyksen kantaminen saa hien kirpoamaan, jossa paikallaan on hivenen tukala olla, mutta veneen kyydissa tai avoimessa paikassa on olo vertaansa vailla? Sellainen saa hymyilemään ja poistaa mielestä turhan kireyden.

pieni navettasaari-3392Niinpä veneen kyntäessä järven sinistä aavaa olivat aivot unohtaneet turhat ajatukset. Oli vain hetki ja järve, tuuli joka kävi kasvoihin. Niinpä rantautuessamme pienelle kallioiselle saarelle, oli retkitunnelma katossa.

pieni navettasaari-3405Pieni Navettasaari on nimensä mukaisesti pieni, mutta navettaa sieltä ei löytynyt. Sen sijaan laakeasta kalliosta muodostuneen saaren keskiosaa koristivat siellä täällä kohoavat puut ja niiden tyvelle rakennettu laavu. Ulkoreunoiltaan saarta kiersi laakea rantakallio. Matalan veden aikaan sen kävi kiertämässä kahlaten.

pieni navettasaari-3410En voisi laavulle parempaa paikkaa kuvitella. Sen äärellä kelpaisi pitää tulia ja tuijottaa, kuinka aurinko laskisi hiljalleen punertuen itäiseen horisonttiin. Kirjoilisi sitä ennen koko näkyvän maailman punaiseen ja oranssiin – liilaankin, jos oikein villiksi heittäytyisi.

pieni navettasaari-3417Sen päälle kävisi makuupussiin nukkumaan. Edessä olisi vain aavan avaruus. Yöllä herätessä näkisi järven selän ja siitä heijastuvat tähdet. Tai kuulisi joko vihaisen tuulensuhinan ja aaltojen kohinan. Aamulla passaisi laittaa nokipannuun sakeat kahvit tulille ja käydä virkistäytymässä aalloissa.

pieni navettasaari-3396Ei sillä saarella muuta ole, ei laituria, uimarantoja tai pöytiä syödä eväitä. Mutta tuossa on minusta kylliksi, juuri sopivasti.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6940705 E 479864

2 replies
  1. Raimo Itkonen
    Raimo Itkonen says:

    Etelä-Konneveden kansallispuiston alueella on toistaiseksi vain kaksi Metsähallituksen ylläpitämää rantautumispaikkaa, Lapinsalo ja Iso Pyysalo. Muut paikat sijaitsevat kansallispuiston alueiden seassa ja vieressä sijaitsevilla yksityisillä suojelualueilla ja ovat etupäässä kuntien ylläpitämiä. Sellaisenaan toki tukevat kansallispuistonkin virkistyskäyttöä ja kävijän kannalta kuuluvat samaan kokonaisuuteen. Juuri perustetun kansallispuiston sisälläkin palveluvarustusta tullaan kehittämään ja lisäämään parin seuraavan vuoden kuluessa. Raimo Itkonen/Metsähallitus.

    Vastaa
  2. Antti Huttunen
    Antti Huttunen says:

    Kiitos Raimo, oikaisin oitis tuohon artikkeliin sanamuodon, niin pääse epätarkka tieto leviämään 🙂

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.