Tag Archive for: geotagged

Tahmelan kaunis Kynäjalava Tampereella

Muutin Jyväskylästä Tampereelle reilu 12 vuotta sitten. Kaupunkiin tutustuessa ihastuin Pispalan maisemiin ensimmäisen kerran käydessäni ja ajattelin muuttavani alueelle joku päivä. Toive toteutui oman asunnon hankintana vuosia myöhemmin ja olen ollut tyytyväinen elämääni täällä. Pienet päiväretket ja kävelylenkit ovat lähes päivittäisiä alueella. Tahmelan alueelta, rannalta löysin mielenkiintoisen puun. Moiseen en muistanut törmänneeni, suurehko puu sijaitsee […]

Keminmaan kirkko ja suomalainen muumio

Keminmaan Pyhän Mikaelin kivikirkko on Suomen pohjoisin kokonaisena säilynyt keskiaikainen kivikirkko. Sen rakentaminen on aloitettu 1500-luvun puolivälissä ja viimeinen lisäys, asehuone, on valmistunut 1600-luvulla. Kesäisin avoinna olevassa kirkossa voi tutustua 1600-luvun kattomaalausten ja 1500-luvun seinämaalausten lisäksi erilaisiin kirkollisiin esineisiin sekä myös suomalaiseen muumioon. Kirkon alttarin vierellä lattiassa on lasin peittämä aukko, jonka alla lepää kirkkoherra […]

Mynämäen linnavuori yllättää

Varsinais-Suomi on maakuntana kuuluisa muinaiskohteiden runsaudestaan. Laajat viljelysmaat ovat taanneet paikalle asettuneelle väestölle elannon jo tuhansia vuosia ja meren yli on käyty ahkerasti kauppaa. Lähes jokainen rannikkoseudun kunta voi ylpeillä esihistoriallisilla nähtävyyksillä – myös piskuinen Mynämäki, joka sijaitsee reippaat 30 kilometriä Turusta pohjoiseen. Vallaisten ja Nuuskalan kylien rajalla 30 metrin korkeuteen kohoava linnavuori erottuu selkeänä […]

Tilka-jättiläisen jäljillä

”En saa rauhaa, en saa  rauhaa. Lempäälän kirkonkellot pauhaa!” Pirkanmaan Pyhäjärven Hahkalanvuolteen rannalta Lempäälästä löytyy melkoinen siirtolohkare. Kivi näyttää pudonneen kuin taivaalta vuolteen rannalle. Tarinan mukaan pudotettu se siihen onkin.  Kerrotaan, että Lempäälän kirkkoa rakennettaessa Tilka-niminen jättiläisen tytär kantoi kiveä esiliinassaan kirkkotyömaalle. Epäonnekseen esiliinansa nyöri katkesi ja kivi putosi nykyisille sijoilleen.  Edelleen voimme joskus kuulla […]

Virmajärvi – Suomen itäisin piste ja EU:n mantereen itäisin piste

Kävin parin päivän hiihtoreissun Ilomantsissa Koitajoella. Sieltä kotiin lähtiessä poikkesin Suomen itäisimmässä pisteessä, joka on myös EU:n mantereen itäsin piste. Rajavyöhyke on Virmajärvellä rajattu niin, että järven rannassa voi vierailla ilman rajavyöhykelupaa katsomassa saaressa näkyvää itäpistettä. Rajamerkki III/277/577 Ilomantsin kunnan Hattuvaaran kylän Virmajärvellä on Suomen ja Euroopan unionin mantereen itäisin piste. Piste sijaitsee saaressa, joka […]

Pirunpesän Kalkatuskivellä Heinävedellä

Kävin Heinäveen Pirunpesällä jo keväällä 2014, mutten silloin tiennyt että siellä on myös kiikkukivi, Kalkatuskivi, joten loppukesästä Suomen luonnon päivänä kävimme paikalla uudelleen. Lepikkomäen Pirunpesä on muinainen pirun asuinpaikka, tietäjien pyhäkkö ja nykyään tunnettu kettujen pesä- ja pyyntipaikka. Kivistä löytyi muutamia nimmareita. Tämä JP näytti vanhimmalta. Perimätiedon mukaan ihmiset piileskelivät venäläisiä isonvihan aikaan alueen luolissa […]

Tässä surmattiin Savon viimeinen saamelainen shamaani – Jalkalan Lapin Kirkkokivi

Kauan sitten oli aika kun tuhansien metrien paksuinen jäävaippa peitti maatamme. Sen jätti kamaraan jälkensä paetessaan pohjoiseen. Kesti aikansa ennen kuin ihminen taas palasi maille, jotka vetäytyvä jää jälkeensä jätti. Suomalaisiksi nykyään itseään kutsuva kansa ei ollut kuitenkaan ensimmäinen, joka monia seutuja piti kotinaan. Alkujaan maat olivat saamelaisten. Jokunen vuosi sitten kuulin kiehtovasta paikasta, jota […]

Talvinen Kopparnäs – ulkoilualue Inkoossa

Tammikuun puolivälissä eteläisen Suomen talvi ei näyttänyt lumisimpia puoliaan. Säiden haltija oli pidempään palloitellut lauhan ja pakkassään välillä. Olosuhteisiin sopeudutaan ja päiväretkeni suunnaksi valikoitui läntisen Uudenmaan rannikkoseutu. Siuntion ja Inkoon rannikolta, Porkkalanniemen länsipuolelta löytyy Störsvikin ja Kopparnäsin ulkoilualueet. Tie johdatti rantaa kohti, ohi golfkenttien. Lumi oli edellisen viikon aikana sulanut ohueksi ja paikoin jäiseksi kerrokseksi […]

Linnavuoren ulkoilualue Piikkiössä

Kaarinan Piikkiössä, Linnavuoren ulkoilualueella, on reilun neljän kilometrin mittainen rengaspolku. Maasto on vaihtelevaa ja mäkistä, ja polun voi hyvin kiertää lapsenkin kanssa. Reitin varrelle jää kallioisia mäkiä, havumetsää, hakkuuaukeita ja peltomaisemia. Lisävaihtelua reittiin tuo kallionyppylöille poikkeaminen: jokaisella käyntikerralla voi kivuta eri mäelle. Monilla ympäristön mäistä on pronssikautisia hautaröykkiöitä, joten nähtävääkin riittää. Auton voi jättää esim. […]

Päijänteen kaunis päätepiste, Kalkkisten koski Asikkalassa

Päijänteen vyöry kohti Suomenlahtea alkaa Kalkkistenkoskesta. Tässä se on, Päijänne. Näyttää olevan tuolla kauempana jo jäässä, mutta tämä koskiosuus tuskin jäätyy koskaan. Itse olen paikalla ensimmäistä kertaa. Pakkasta on viisitoista astetta, ilma on tyyni ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Se jopa lämmittää. Koski sijaitsee Asikkalan kunnan alueella ja kunnan tiedotteessa kerrotaan, että ”Kalkkistenkosken rantojen ja […]