Tag Archive for: elokuu

Kulttuuria ja erämaan jylhyyttä – Hammastunturin erämaa on kullanarvoinen kohde

Kolmisen vuotta sitten kirjoitin Facebook-seinälleni: ”Kohta, ihan kohta pääsee viikoksi erämaahan teemalla: syödään hyvin, nukutaan hyvin, bongaillaan lintuja ja hienoja maisemia ja ehkä kalastetaan ja valokuvataankin vähän.” Näin jälkikäteen ajateltuna olihan tuossa teemaa kerrakseen! Omassa blogissani olen kirjoittanut suunnittelun ja rajaamisen tärkeydestä retkillä. Elokuiselle vaelluksellemme Hammastunturin erämaahan emme sitä kuitenkaan malttaneet tehdä. Odotukset olivat suuret, […]

Hämeen Ilvesreitin maistelu kesäviikonloppuna

Ruskavaellukselle tähtäävän seurueen testiretki hienon hienoksi osoittautuneella Hämeen Ilvesreitillä, Räyskälän eteläpuolella, 25. elokuuta 2017. Syyskuun alkupuolella meitä odotti oikea ruskavaellus Koilliskairan tunturierämaissa. Koska sinne lähtevä joukko tunsi toisiaan ennestään vain vähän ristiin rastiin sieltä täältä, tuumailtiin niiden tuttujen jäsenten kesken, että tehdäänpä joku pienempi retki yhdessä ennen sitä. Tutustuaksemme toisiimme hiukan jo etukäteen, vaikkapa varusteiden, kulkemisen […]

Hirvasvuoren eli Noitavuoren luola, Savonlinna

Viime keväänä luolakärpänen onnistui puremaan pahasti, ja sen seurauksena useita enemmän tai vähemmän onnistuneita luolaetsintäretkejä on tullut tehtyä laajalla Savonlinnan seudulla. Tällä kertaa luola kuitenkin löytyi jonkun muun harrastuksen puitteissa, kymmenisen kilometriä kodilta. Viime elokuussa olin maastopyörällä  ajelemassa alueella, ja ihan varmuuden vuoksi piti tsekata jotain kuusikon takana näkyviä tummia kallioita. Hienoja olivat kyllä, mutta luolattomia. […]

Jörö jätti – Saanatunturi, Kilpisjärvi

Maahiset, haltijat, jättiläiset, samaanit, tietäjät, etiäiset, uhritulet ja -lahjat, seidat, luonnon enteet ja merkit – ehkä uskomuksia ja taruja, mutta myös suurelta osin totuudenmukaisia seikkoja ankarasta elämästä arktisen luonnon alueella. Tätä kaikkea entisajan mystiikkaa ja arkea suurtuntureiden alue Käsivarren Lapissa huokuu. Kohti Kilpisjärveä ajellessa silmien eteen kohottautuu Saanatunturi jo kauan ennen kuin sen saavuttaa. Se katselee tulijoita pitkän matkan […]

Mitä piru viljelee Pudasjärven kauniilla Rumavaaralla?

Kun paikan nimi on Rumavaara, ei oikein tiedä, mitä odottaa. Minun käsitykseni mukaan luonto ei voi olla ruma, ainoastaan urbaani ympäristö voi. Rumavaara on luonnon hallussa, ja niinpä sitä kohden ajellessamme mietinkin, että tuskinpa se on nimeään ansainnut. Kaiken kukkuraksi oli minulle samana aamuna selvinnyt, että paikalliset tuntevat Rumavaaran Kyrpävaarana. No niin, mennään katsomaan miltä siellä […]

Kuukauden retkiblogi: Kean retki

Kea Creutz, 36, kuvailee heti bloginsa alaotsikossa olevansa kaupunkilaisneito. Kaupunkilaisneito, joka etsii luontoaan. Kuukauden retkiblogimme emäntä tosiaankin asuu ja työskentelee Helsingissä, mutta vapaa-aikanaanpa hän valloittaakin pohjoisen jylhiä maisemia! Näin ei ole kuitenkaan aina ollut, vaikka lapsuuden kesälomat Päijänteellä antoivatkin pikku-Kealle ensimmäisiä mieleenpainuvia luontoelämyksiä. Toden teolla Kea ihastui luontoon nimittäin vasta aikuisiällä. – Kävin Lapissa laskettelemassa ensimmäistä […]

Erttetvàrrin vanha poroerotusaita Utsjoella

Olin kuullut juttuja keskellä Paistunturin erämaata sijaitsevasta ikivanhasta poroerotusaidasta. Netistä löytyi siitä aika niukasti tietoa, mutta kuvista jäi sellainen olo, että paikka on vielä joskus päästävä näkemään ihan itse. Tähän koituikin oiva tilaisuus viime elokuussa, kun vaeltelin pitkin Ylä-Lapin erämaita. Suunnittelin reittini niin, että poroaita sattui matkan varrelle.Erttetvàrri on aikalailla keskellä ei mitään. Sinne ei […]

Revontulia suviyössä

Pääsivät yllättämään, repolaiset. Olisin varmasti nukkunut onneni ohi, jos Ristolaisen Asko ei olisi retkipaikkalaisten ryhmässä huhuillut auringon aktiivisuudesta. Sitä myöten pistin kameran laturiin ja kävin saunomassa. Vaikka elokuun illat hämärtävätkin, niin nyt kun pimeyttä kerrankin odotti, tuntui sen laskeutuminen kestävän pienen ikuisuuden. Viimein joskus yhdentoista aikaan oli sen verran hämärää, että pakkasin romppeeni ja läksin […]

Taivaantulia elokuussa – revontulikauden avajaiset

Eräänä lämpimänä elokuun iltana valmistauduin jo yöpuulle, kun kännykkään kilahti revontulihälytys. Vilkaisin ikkunasta ulos ja huomasin vihreän ovaalin piirtyvän vielä valoisalle, auringonlaskun värjäämälle taivaankannelle. Äkkiä kamera kainaloon ja pihalle! Asun luoteeseen avautuvan järven rannalla, joten minun tarvitsi vain kävellä omalle laiturille ja asettaa kamera jalustalle. Oli ikimuistoista seurata revontuliovaalin nousua siniselle taivaalle, jolle ensimmäiset tähdet […]

Jonkerinsalon Hiidenportti, Kuhmo

Elokuun lopulla 2010 oli taas tullut täyteen yksi maastopäivä Kainuun harjujen parissa, ja perjantai-iltapäivän hämärän laskeutumiseen oli vielä muutama tunti aikaa. Olin liikuskellut viikon verran Kuhmon eteläosan lähes asumattomilla seuduilla melko koleassa ja tihkusateisessa säässä, ja teki mieli vähän kohottaa alkavan viikonlopun tunnelmaa. Jonkerinsalon luonnonsuojelualue ja erityisesti sen keskellä näkyvä Hiidenportin rotko olivat jo kauan […]