Tag Archive for: elokuu

Elokuun iltataivaan alla jylhillä Ullatievan rinteillä, Enontekiö

Mietin kauan, kuinka tästä kohteesta kirjoittaisin. Se on kaunis ja valoisa vanha metsä, jylhä ja korkea harju, jonka laelta on näköala Ounastunturille ja ympäröiviin erämaihin. Se on luonnonsuojelualue, jota parhaillaan elävoittävät haperot sekä kohta kypsiksi ehtivät puolukat ja niillä herkuttelevat kuukkelit. Se on hieno ja rauhallinen retkikohde, jossa risteilee reittejä ja joilla elävät ikivanhat puut, […]

Retki kaukaisen Taatsijärven vastarannalle shamaanin rummun soidessa

Kaukana kaikesta, Kittilän syrjäisien metsien uumenissa, pienen, kuoppaisen ja aika pitkänkin tien päässä, metsän takana, lainehtii pahtareunojen ympäröimä Taatsijärvi. Se on kuuluisa seidastaan, itse asiassa niin kuuluisa, että vähäisistäkin kävijöistä suurin osa saapuu tänne perille vain seitaa katsomaan, ja lähtee sitten pois. Seidalta kuitenkin alkaa kutsuva polku, jota lähdimme ystäväni kanssa seuraamaan viime syksynä. Polku […]

Tuntematon aarre Saaristomeren kansallispuistossa – tällainen on pitkään yleisöltä suljettuna ollut Bodö

Kesältä on jäänyt kertomatta suloinen tutkimusmatka saariston sydämeen, jossa Itämeri hyväilee kumpuilevia karikoita välillä hellästi liplattaen ja toisinaan taas rajusti tyrskyten. Saaristomeri ympäröi kymmeniä tuhansia kareja, luotoja ja saaria. Matkalla nimekkäisiin Jurmoon, Öröön tai vaikkapa Iniöön sivuuttaakin hetkessä jopa satoja hiljaisia saariaarteita, jotka elävät samaa merellistä vuodenkiertoa, kuin tunnetummat naapurinsa. Näin joulukuun pimeässä on oiva […]

Vaelluksella Käsivarren erämaa-alueella, löytyikö nyt Suomen hienoin vaellusreitti?

Reitin pituus n. 200 km Kulkuaika 10 päivää (mahdollista tehdä viikossa)Paikka kartalla Vaikea maasto Kuten aina, vaellus alkoi roadtripillä ja ensimmäisten porojen näkeminen on aina sen merkki, että alamme olla lähellä. Tällä kertaa suunnitelmat muuttuivat viime metreillä, kun yksi ryhmämme jäsen joutui perumaan lähtönsä. Aloituspaikaksi muuttui Kilpisjärven retkeilykeskus, koska meillä oli enää yksi auto käytössämme. […]

Päiväretkiä Pyhä-Luoston kansallispuistossa elokuussa – lapset ja koirat matkaseurana

Huom! Alueen reittejä kunnostetaan kesällä 2020 – tarkista reittikohtaiset huomiot Luontoon.fi:stä Pitkään tuli mietittyä, minne sitä lähdettäisiin perheen kanssa lomalle. Ihan helppoa ei ole matkustaa kahden lapsen ja kolmen koiran kanssa. Olin jo pitkään toivonut pääseväni kesällä Lappiin, kun yleensä käymme Lapissa vain talvella. Kun koirat ovat mukana, on parempi suunnata luontoon, kuin kaupunkilomalle. Ja […]

”Minulle onnen ja rauhan tuo hetki hiljaisella Hiidenportilla”

”Jäykkäkankainen kupoliteltta saa päälleen pyykkipojilla kiinnitetyn muovin, pilvet enteilevät sadetta. Purkkiliha ja paistetut perunat kypsyvät nuotiolla. Kesä on kauneimmillaan. Tuuli tuoksuu kuivalta kangasmetsältä ja nuotiolta. Puut huojuvat, puuvillaisen paidan helmat liehuvat. Koira kärkkyy ruokaa lihan tuoksun käydessä kuonoon. Aika on pysähtynyt.” Luonnon rauhaa ja sisäistä harmoniaa. Oi miten onni kasvaa sisällämme kun lähdemme metsään, lukee […]

”Luonnossa saa keskittyä yksinkertaisiin asioihin, eikä tarvitse esittää mitään” – Iina Ponsa ja Börje-koira saavat energiaa luonnosta

”Tein ensimmäisen yön yli kestäneen retkeni Helvetinjärven kansallispuistossa. Muistan, että heräsin aamulla viiden, kuuden aikaan, paljon ennen muita, ja olin aivan valtavan onnellinen. Siellä istuin hiekkarannalla, tein tulet ja paistoin aamupalaksi lättyjä.” Pirkanmaan jylhän luonnon sylissä kasvanut Iina Ponsa on energinen ja inspiroiva nuori nainen. Iina kirjoittaa Suen tassunjälet -nimistä retkiblogia, ja hänen kanssaan retkillä kulkee […]

10 kuvaa korvaamattoman upealta Viiankiaavalta – minun silmissäni tämä on maamme kaunein suo

Kartta Kota ja laavu Kohde Luontoon.fi-palvelussa Viiankiaavan FB-sivu ”Varsin lienevätkin pahimmat aapamaat entisten peikkojen ja Stallojen mieluisia kulkumaita — maakerttämiä myöten ne laukkoivat niiden ylitse.” – Samuli Paulaharju teoksessa Sompio (1939) Aapa-Lapin maista ja mannuista tunnetaan monta mahtavaa ja väkevää paikkaa: seitaa, tunturia ja järveä. Yksi kaikkein kuuluisimmista ja kenties myös väkevimmistä on laajana keskisessä […]

Kulttuuria ja erämaan jylhyyttä – Hammastunturin erämaa on kullanarvoinen kohde

Kolmisen vuotta sitten kirjoitin Facebook-seinälleni: ”Kohta, ihan kohta pääsee viikoksi erämaahan teemalla: syödään hyvin, nukutaan hyvin, bongaillaan lintuja ja hienoja maisemia ja ehkä kalastetaan ja valokuvataankin vähän.” Näin jälkikäteen ajateltuna olihan tuossa teemaa kerrakseen! Omassa blogissani olen kirjoittanut suunnittelun ja rajaamisen tärkeydestä retkillä. Elokuiselle vaelluksellemme Hammastunturin erämaahan emme sitä kuitenkaan malttaneet tehdä. Odotukset olivat suuret, […]

Hämeen Ilvesreitin maistelu kesäviikonloppuna

Ruskavaellukselle tähtäävän seurueen testiretki hienon hienoksi osoittautuneella Hämeen Ilvesreitillä, Räyskälän eteläpuolella, 25. elokuuta 2017. Syyskuun alkupuolella meitä odotti oikea ruskavaellus Koilliskairan tunturierämaissa. Koska sinne lähtevä joukko tunsi toisiaan ennestään vain vähän ristiin rastiin sieltä täältä, tuumailtiin niiden tuttujen jäsenten kesken, että tehdäänpä joku pienempi retki yhdessä ennen sitä. Tutustuaksemme toisiimme hiukan jo etukäteen, vaikkapa varusteiden, kulkemisen […]