Retkipaikkoja eri puolilla Suomea.

Myhinpään Sulasalmen luola Rautalammilla

Juha kertoi Myhinpään metsiä kolutessaan törmänneensä luolaan, jota ei sen tarkkemmin ollut tuolloin ehtinyt tutkimaan. Kun pahin sade sattui taukoamaan sopivaan aikaan ja osin samalle suunnalle oli muutoinkin menoa, niin päätimme lähteä tarkistamaan, mitä kohde oli niellyt.   Ensimmäinen merkki lähenevästä kohteesta oli ylärinteessä seissyt komea siirtolohkare. Sitä lähestyessä eteläsivulta paljastuikin lohkareluolalle poikkeuksellisen kaunis suuaukko, […]

Pääkslahden luontopolku, Vihti

Reissun oli alkujaan tarkoitus suuntautua Vihdin pohjoisosista löytyvälle Rokokalliolle tutkimaan sieltä löytyviä luolia. Koska vahvasti luolamaiseen muodostelmaan nimensä puolesta viittaava Mustakellari sattui matkan varrelle, päätin koukuta ensin tarkastamaan sen, ja sitä myöten myös katsomassa, mitä kaikkea Pääkslahden luontopolulla olisi tarjottavanaan. Koska allekirjoittaneella on krooninen taipumus kulkea omia polkujaan, sai auto jäädä parkkiin jo siihen, missä […]

Metsämiehen piilopaikka

Jos Sisä-Savon seudulla liikkuu, kannattaa auton nokka tai varpaan kärjet suunnata Rautalammille, Hankamäkeen ja Myhinpäähän päin. Tuo seutu on nimittäin ollut melkoista jääkauden temmellyskenttää. Mäenlaet kääntyvät äkkiarvaamatta pystysuoriksi pudotuksiksi, joiden juurilta kosteat korvet ovat sijansa löytäneet. Ja korvessa ei tarvitse lapsosen pitkään kulkea, kun taas jylhät mäet nousevat eteen louhikkoineen ja jyrkänteineen. Seudulla on satoja […]

Kivikuru – kuin pala Inaria keskellä Jäppilää

Orinnoron ja Mustinmäen koettuamme päätti retkikuntamme suunnata kohti kotimaisemia Jäppilän kautta. Keskeinen syy hienoisesti kiertävään reittivalintaan oli Leppävirralta Sorsakosken kautta Jäppilään vievän tien varrelle osuva Kivikuru. Paikka, joka tunnetaan myös nimillä Savonmuan Inari ja Jäppilän Inari, johtuen maata peittävästä kivipaljoudesta ja sieltä täältä läpipuskevista männynkäppyröistä, jotka kieltämättä tuovat varsin paljon mieleen alkuperäisen esikuvan. Niin tai […]

Orinnoron eli Orinoron rotko, Savon seitsemäs ihme, Leppävirta

Pituutta Orinnoron rotkolla on rutkastu yli sata metriä ja sen reunat kohoavat parhaimmillaan yli 15 metrin korkeuteen. Heinäkuun ensimmäinen päivä oli Pohjois-Savossa hieman lämpimämpi juhannuksesta kestäneen koleamman kauden jälkeen. Valosta ja lämmöstä nauttiaksemme oli suunnattava retkelle. Kohdetta arvuuteltiin Orinoron ja Laukaan Hitonhaudan välillä, mutta tällä kertaa Hämäläisellä vahvistunut retkikuntamme päätti suunnata kohti Leppävirtaa ja yhtä […]

Kurikkajärvien pakoluolat, osa II

Tämä retkitarina on jatkoa jutulle Kurikkajärvien pakoluolat, osa I. Suonenjoelta etelään, kohti Jyväskylää luikertelee valtatie yhdeksän, joka halkoo jylhää jääkauden muokkaamaa kivikenttää. Vaikka tie itsessään tarjoaa kulkijalle ihan mukiinmeneviä maisemia, niin monin verroin enemmän nämä maastot palkitsevat hänet, joka malttaa matkallaan poiketa tuolta valtaväylältä. Meidän retkikuntamme oli määrä onnistuneen Iso-Kurikan itärannoille suuntautuneen jalkautumisen jälkeen jatkaa […]

Kurikkajärvien pakoluolat, osa I

Niin paikallissa tarinoissa kuin kirjallisissa lähteissä kerrotaan Kurikkajärvien erämaa-alueen pitävän sisällään upeiden rauhoitettujen luontokohteiden lisäksi myös koko joukon luolia – ainakin kymmenestä puhuvat. Näissä ovat paikalliset piilotelleet itseänsä ja omaisuuttansa isovihan aikana Venäjän vainolaisilta. Kertaalleen on retkueemme paikan päällä käynyt näitä koloja yhyttämässä, vaan tuolloin menestys jäi puolinaiseksi. Helposti kartalta löytyvät Haavikkolehdon luola sekä Keurunmäen […]

Pietarinluolan luonnonsuojelualue

Talven pitkinä iltoina karttoja tutkiskelellessä huomio kiinnittyi Karkalintien alkupäässä sijainneeseen Pietarinluolan luonnonsuojelualueeseen. Sen nimi kun piti sisällään ilmiselvän vihjeen siitä, että kohteessa odottaisi jotain mielenkiintoista. Niinpä eräs toukokuun lopun helteinen sunnuntaipäivä oli aika ottaa tarkemmin selville, mitä alue piti sisällään. Lähestyminen sujui helposti ja pian pieni tie kiemursi kahden jyrkän rinteen välissä tiheän kuusikon ja […]

Hämeenlahden lintutornilla 28.4.

Lintujen tarkkailu on siitä miellyttävää hommaa, että sen saattaa aloittaa heti verhot avattuaan omalta kahvipöydältä. Sitä kun ei lintujen aivoituksia aina osaa arvata, liekkö lintu itsekkään. Lintutietäjä Asseri Laitisen ilmaannuttua ovelle, aloitimme kierroksen suuntaamalla Tourujoen suulle, Jyväsjärven rantaan. Tourujoen suu lienee keväisin parhaita lintukohteita Jyväskylässä, sillä se on ensimmäisiä avovesipaikkoja alueella. Paikkana vilkkaan rantaväylän vieressä […]

Vankion Luolakallion kellari

Liedon Tuulissuolla, luolakalliossa sijaitsee varsin mielenkiintoinen ja varsinkin lapsiperheiden suosima retkikohde Vankionkellari. Paikka on myös hieman sotkuinen runsaan kävijämäärän takia. Itse luola on peruskalliosta komeasti haljennut rakoluolasto, jonka luomamaista osiota peittävät suuret kivenjärkäleet. Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6712399 E 249215 Kuvat: Harri Leino