Retkeilijän Rovaniemi, osa 4: Kalastus ja Melonta

Retkipaikka suuntasi Rovaniemen pohjoispuolelle tarkistamaan saamiaan vinkkejä hyvien kalastus- ja melontamahdollisuuksien selvittämiseksi. Kävimme ensiksi Napapiirin retkeilyalueen vieressä tarkistamassa vinkkiä syksyn ruskan värittämissä maisemissa.

Köyrijärvi syysruskassa

Köyry syysruskassa

Rovaniemeltä noin 25 kilometrin päässä Napapiirin retkeilyalueen vierestä löytyy hieman tuntemattomampi, mutta luonnonkaunis kalastus- ja melontakohde, Köyry-niminen järvi. Järveen on istutettu järvitaimenta, purotaimenta, harjusta, planktonsiikaa, vaellussiikaa sekä pohjasiikaa. Tähän kun lisätään järvestä löytyvät peruslajit, kuten ahven ja hauki, niin kyse on todellisesta kesäkalastuksen ja talvipilkinnän unelmakohteesta. Järvessä on pieniä saaria ja luonnonkauniita poukamia. Syysruskan väreissä järven laidat ovat näyttävää katseltavaa.

Köyrijärven veneenlaskupaikan laavu

Köyryn veneenlaskupaikan laavu

Köyryllä on rantaviivaa reilut 30 kilometriä ja sen suurin syvyys on vajaat 12 metriä. Järvi onkin kalastuksen lisäksi myös erinomainen retkimelontakohde. Köyryn rannalla on retkeilijöiden käyttöön tehty laavu veneenlaskupaikan viereen. Kohteeseen pääsee helposti autolla. Kohde kartalla.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 7383860  E 481331

Melontareitti Vikajärveltä Olkkajärveen

Melontakartta Napapiirin retkeilyalueella

Melontakartta Napapiirin retkeilyalueella

Vikajärvi on tasaisen matala Lapinjärvi. Keskisyvyys parin metrin luokkaa. Haukijärvenä tunnetun Vikajärven ahvenkanta on parantunut vuosi vuodelta. Vikajärveä voi suositella aloittaville kalastajille ja melojille harjoittelukohteeksi.

Vikajärvellä on hyvä veneenlaskupaikka Raudanjoen suulla laavun vieressä. Paikalle pääsee autolla. Kohde kartalla.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 7389782  E 465487

Vikaköngäs

Vikaköngäs

Vikajärveltä melottaessa Raudanjokea kohden Olkkajärveä lasketaan useiden könkäiden läpi. Näistä kuuluisimmat ovat Vikaköngäs ja Vaattunkiköngäs. Vikakönkääseen on tehty koskimelojille oma rata ja könkään rannoilla voi nähdä usein myös perho- ja uistelukalastajia.

Vikakönkääseen on istutettu metsähallituksen toimesta kirjolohta. Luontaisina kaloina paikalta saa taimenta, harjusta, haukea, siikaa ja ahvenia. Vikakönkäälle pääsee autolla nelostietä Napapiirin retkeilyalueen viittoja seuraamalla. Matkaa kertyy noin 22 kilometriä pohjoiseen Rovaniemeltä katsottuna. Vikaköngäs kartalla.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 7389170  E 464111

Rovaniemellä on paljon hyviä kalastus ja melontamahdollisuuksia

Rovaniemellä on paljon hyviä kalastus ja melontamahdollisuuksia

Vaattunkiköngäs laittaa adrenaliinin virtaamaan melojien lisäksi kalastajien mielissä. Vesistöön on istutettu järvitaimenta, planktonsiikaa, vaellussiikaa sekä pohjasiikaa. Normilajeina koko Raudanjoen varrelta löytyy peruskalat, kuten ahven ja hauki. Vaattunkikönkäälle pääsee autolla nelostietä Napapiirin retkeilyalueen viittoja seuraamalla. Matkaa kertyy noin 20 kilometriä pohjoiseen Rovaniemeltä katsottuna. Vaattunkiköngäs kartalla.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 7386352  E 460969

Raudanjoki laskee Olkkajärveen

Raudanjoen sivuhaara

Raudanjoen sivuhaara

Raudanjoki laskee erinomaiseen kalastus- ja melontakohteeseen, Olkkajärveen. Olkkajärven nelostienpuoleisesta päästä löytyy erinomainen veneenlaskupaikka, jonne melontaretki on myös helppo lopettaa.

kanootit veneenlaskupaikalla

kanootit taukopaikalla

Paikalla on laavu, joten se sopii erinomaisesti myös pilkkimiehille pistekohteeksi. Isompien ahvenien tiedetään lymyilevän Olkkajärvellä juurikin nelostien puoleisissa osissa. Myös haukien ja taimenien koon kehutaan olevan pullean puoleisia Olkkajärven vesissä.

Olkkajärvi

Olkkajärvi

Olkkajärven syvin kohta on 10 metriä ja rantaviivaa järveltä löytyy lähes 45 kilometriä. Olkkajärvestä erkanee useita jokireittejä, joten tutkittavaa riittää niin kalamiehille kuin melojille. Myös pienet saaret tuovat oman kauniin lisänsä Olkkajärven maisemiin. Olkkajärven veneelaskupaikka kartalla.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 7385172  E 456757

Rovaniemellä on paljon nähtävää vesille aikoville

Monipuoliset kalastus ja melontamahdollisuudet

Monipuoliset kalastus ja melontamahdollisuudet

Yllä olevien kohteiden lisäksi Rovaniemellä on kymmeniä eri mahdollisuuksia harrastaa kalastusta ja melontaa. Pilkkimistä kannattaa kokeilla esimerkiksi Norvajärvellä ja Raanujärvellä. Ounasjoen ja Kemijoen melontamahdollisuudet eivät jätä kokeneintakaan melojaa kylmäksi. Samaiset joet ovat kalastajien kannalta saalisvarmimpia harjus ja taimenvesiä. Lisävinkkejä Rovaniemen monipuolisista kalastus ja melontamahdollisuuksista kannattaa etsiä osoitteesta www.etiainen.fi

rovaniemi_logo

Teksti ja Kuvat: Pepe Forsberg

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.