Retkipaikkoja eri puolilla Suomea.

Konian luolakirnu, Vihti

Kukko, jos sellainen olisi ollut, olisi tuskin ehättänyt vetää henkeä aamukiekaisunsa jälkeen, kun Retkipaikan pieni, mutta sitäkin sisukkaampi retkikunta otti kurssin kohti pohjoista Vihtiä ja siellä kohonnutta Konian vuorta. Ennakkotietojen mukaan siellä piti odotaa paitsi yksi Vihdin korkeimmista huipuista ja komeimmista näköaloista, myös erikoisen jääkauden synnyttämän muodostelman. Näin aluetta kuvataan Ympäristöministeriön sivulla: ”Konianvuori on Vihdin […]

Uunisvuoren luola, Nousiainen

Tarinan mukaan Nousiaisten Uunisvuoressa olisi muka Varsinais- suomen komeimpia luolia, jonka taustat sijoittuvat aina kivikautiseen asumukseen asti. Päätimme ottaa selvää asiasta. Koska emme itsekkään tienneet tarkkoja kordinaatteja päätimme vain lähteä matkaan ilman suurempia odotuksia. Kohde kuitenkin löytyi nopeasti. Kerrankin osui ja upposi kerralla. Luola sijaitsi Uunisvuoren rinteen itälaidalta ja on sen verran iso, että ohi […]

Saari järvessä, joka on saaressa, joka on meressä, on Pentala Espoossa

– Nukuin viime yön saaressa, joka on järvessä, joka on saaressa, joka on meressä. – Ai häh, selitä uudestaan, pyysi kummityttö. – Tässä meressä on saari, jossa on järvi, jossa on saari, jossa oli viime yönä teltta, jossa oli makuupussi, jossa oli Janne. Kyseessä on Pentala, saari Espoonlahden edustalla. Vinkin paikan olemassaoloon sain syksyllä 2011 […]

Olipa se Lentua!

Oli kuultu karjalaisukon suusta aikoinaan, kun Lentuanjärvi ja -koski oli tarjonnut melamiehelle kyytiä vesistöä ylittäessään. Ja lienekkös oli paikallisväestöä karjalaisen höpinät huvittaneet, kun jäi nimi niille sijoilleen, tai näin ainakin tarina antaa meidän uskoa. Tarinat kertovat myös seudulla kortteeria pitäneestä jätkästä, Pylkkäsestä, jota ovat myös oikeaksi ajattelijaksi haukkuneet. Vaan olivat maisematkin siitä parhaasta päästä, niin […]

Nuotiokallio ja muut Sipoonkorven parhaat palat

Kauaa ei ole siitä, kun Sipoonkorpea vaadittiin kansallispuistoksi. Alue oli pitänyt pintansa, säilynyt asuttamattomana ja yhtenäisenä, eteläisenä erämaana. Vaikka Sipoossa on tullut liikuttua pitkin ja poikin erinäisten luolien perässä, on itse Sipoonkorven alue säilyttänyt salaisuutensa allekirjoittaneelta. Nyt oli aika korjata tämä epäkohta. Oppaaksi oli lupautunut aikanaan suunnistajana kunnostautunut Rolf Törrönnen, jolle maastot olivat sattuneesta syystä […]

Härmälän rotko, Masku

Eli luolaretki Varsinais-Suomeen, osa 5 Viiden luolan, yhden rotkon ja linnanraunioiden jälkeen oli vuorossa päivän viimeinen kohde. Tämä kunnia oli säästetty Härmälän rotkolle, yhdelle maakunnan tunnetuimmista luonnonnähtävyyksistä. Härmälän rotko on mielenkiintoinen geologinen nähtävyys Maskun ja Naantalin rajalla. Mahtavan kallion kohtisuoraan halkaiseva rotko on korkeudeltaan parhaimmillaan parikymmenmetrinen. Halkeama on syntynyt mahdollisesti maanjäristyksen seurauksena. Toisen teorian mukaan […]

Taka-Paltan luola, Masku

Eli luolaseikkailu Varsinais-Suomen luolissa, osa 3 Ryövärinluolasta vei tiemme Kuusiston Piispanlinnan kautta kohti Maskua. Siellä tutkimistaan odotti kaksi viereisillä mäillä sijainnutta luolaa, joista Taka-Paltan luolaksi tituleerattu kolo sai kunnian päästä ensimmäisenä tutkittavaksi. Joskaan moinen operaatio ei ylitse pääsemättömän paljoa aikaa vienyt. Kovin laajaksi tai monimuotoiseksi koloa ei nimittäin pysty kehumaan, mutta luolamaiseksi hyvinkin. Suuaukon jälkeen […]

Suomen vanhin kieltomerkki, Astuvansalmi

Seis! Tai no, ei tuota 5000 vuotta vanhaa kieltomerkkiä silloinkaan tarvittu – se kun on pystysuorassa kallioseinämässä.Kyseessä on tietysti yksityiskohta Astuvansalmen kalliomaalauksista, joille meloin juhannuksena 2012 Mikkelistä… Sillä vaikka olin käynyt paikalla jo 2010, jälkikäteen minulta kysyttiin pariltakin taholta kävitkö kallion päällä, sieltä aukeaa huikeat näkymät. Nyt kävin. Saimaa. Ei ihmiskäden jälkeä. Tällaisena näkymä avautui […]

Pirunkallion luola, Parainen

Eli luolaseikkailu Varsinais-Suomessa, osa 1. Kello väänsi viisareitansa puoli seitsemää kohden ja kohta sen jälkeen älysi herätyskellon virkaa toimittanut kännykkäkin piipata. Oli heinäkuun viimeinen sunnuntai. Unihiekka kaihersi silmissä vain nimeksi, sillä kohta oli suuntana Turku, missä Harrin ja Jannen opastuksella piti vietettävän päivä Varsinais-Suomen luolien merkeissä. Koska sekä ajomatka että oppaiden yhyttäminen sujuivat suosiollisissa merkeissä, […]

Eläviä esineitä koskiluonnon kainalossa

Ihmismieli on siitä kummallinen, että kun se näkee miten erikoisen ja sykähdyttävän asian tahansa kyllin monta kertaa, siihen tottuu ja lopulta se latistuu niin tavalliseksi, ettei siihen kiinnitä juurikaan huomiota. Läheltä on liipannut, ettei allekirjoittaneelle olisi moinen tapahtunut ITE-taiteilija Niilo Rytkösen ympäristöteoksen kanssa. Paikka on sikäli vahvaa epätodellisuutta henkivä, että herääminen voisi tiedottomassa tilassa maisemien […]