Koe suomalaisen luonnon laaja kirjo Jääskelän luontopolulla Jyväskylässä

Moni luontopolku mainostaa monipuolisuudellaan, Jääskelän luontopolulla mainos olisi täysin perusteltua. Reitillä on jylhää kuusikkoa, valoisaa mäntymetsää, lehtoa, kosteita painanteita ja korkeita kallioita. Eikä unohdeta rantoja: muinaisrantaa, metsälammen rantaa ja Päijänteen rantaa. Jotain kaikille!

Sonninmäen luontopolku Hyvinkäällä kulkee Salpausselän ja vanhan kauppapuutarhan maisemissa

Sonninmäen luontopolku sijaitsee vain parin kilometrin päässä Hyvinkään keskustasta. Luontopolku kulkee Salpausselän maisemissa, komeissa mäntymetsissä. Parin kilometrin reitin varrelle osuu myös umpeenkasvaneen lammen paikalle muodostunut räme sekä vanha Puolimatkan kauppapuutarha omenapuineen.

Joki- ja laidunmaisemaa Vantaanjoen luontopolulla Hyvinkäällä

Noin kahden kilometrin pituinen Vantaanjoen luontopolku kulkee nimensä mukaisesti joen rannassa, kulttuurihistoriallisesti tärkeässä ympäristössä. Polku seuraa alkumatkalla Hyria koulutuksen laidunmaita ja tekee sitten pienen metsäkierroksen. Taukopaikka on Hyrian rakennusten vieressä, lähtöpaikalla.

Monipuolista metsämaisemaa ja kallioita – Luontopolku Silmu Naantalissa

Naantalissa, Luonnomaan saarella sijaitsevan Haijaisten toimintakeskuksen ympäristössä on paljon ulkoilumahdollisuuksia – kuntorata, frisbeegolfrata ja muutaman kilometrin luontopolku. Se kulkee vaihtelevassa maastossa metsä- ja kallioalueilla. Matkalla on niin laavu kuin näköalapaikkakin.

Aika lailla nimensä veroinen: Paratiisin luontopolku Harjavallassa

Harjavallan kaupunki on perustanut Kokemäenjoen varteen luontopolun jo vuonna 1983. Paratiisin luontopolku on erityisen hieno keväisin, jolloin jokilaakson linnusto esittäytyy runsaslukuisena. Rehevää luontoa sopii ihastella muulloinkin! Reitin varrella on myös pari hyvää taukopaikkaa ja lukuisa määrä infotauluja.

Yyterin Santojen lenkki = viisi kilometriä patikkaa pehmeillä dyyneillä

Jos liikut Yyterin suunnalla ja aikaa on pari tuntia, kannattaa käväistä kävelemässä noin viiden kilometrin pituinen Santojen lenkki. Reitin varrella näkee hienoimmat osat harvinaisesta dyyniluonnosta. Maisemia voi kävellessä ihailla aivan rannan tuntumasta ja korkeimman dyynin eli Keisarinpankin laelta.

Hultit ja klopat tutuiksi Isonevan soidensuojelualueella

Isoneva on laaja keidassuo Satakunnassa. Tänne on perustettu vuonna 1982 soidensuojelualue – suolla saa kuitenkin liikkua ja kerätä marjoja ja sieniäkin. Parhaiten tutustuminen onnistuu kuitenkin merkittyjä reittejä pitkin, niitä ovat Isonevan kierros ja Kakkurilampien pistoreitti, jotka muodostavat yhteensä noin 2,6 kilometrin mittaisen reitin.

Täyslaidallinen järvimaisemaa – Tastulanjärven luontopolku Kaustisella

Taastulanjärven luontopolku on noin kolmen ja puolen kilometrin lenkki, joka kiertää pyöreähkön järven rantoja myötäellen. Loppumatkalla piipahdetaan myös kangasmaisemissa. Suoalueella on piknikpöytä – ja Tastulan lomakylä reitin alku- ja päätepisteessä tarjoaa myös palveluitaan reitin kävelijälle.

Säkeitä luonnossa, luonnosta. Runoilijoiden polku Pedersöressä.

Kisk (tai Kiisk) on kylä Pedersören kunnan itäosassa. Runoilijapariskunta Hjalmar Krokfors ja Viola Renvall asuivat täällä aikoinaan Hjalmarin toimiessa kylän koulun opettajana. Kylätalolta alkavan viiden kilometrin luontopolun opastetauluissa on sekä pariskunnan runoja että tietoa alueen kasveista ja eläimistä.

Mikä ihme on Lullaus? Tai Hyi-halkeama? Ne ovat kohteita Jämsänkallion luontopolulla Toholammilla

Toholampi lienee tunnettu peltomaisemista, jota kutsutaan yleisesti ”aakeiksi laakeiksi”. Yllättäen seudulta löytyy kuitenkin hieman jylhempää maisemaa – Jämsänkallio, jonka tienoilla kulkee myös muutaman kilometrin polkuverkosto. Luontopolku kulkee niin suolla, mäkisessä kangasmetsässä kuin avokalliollakin.