Soiden laaja oppimäärä: Jaakkoinsuo Mänttä-Vilppulassa

Mänttä-Vilppulassa sijaitseva Jaakkoinsuo on Suomen vanhin suotutkimusalue. Jaakkoinsuolla on suuri määrä erilaisia suotyyppejä ja valtavasti faktaa niistä. Tutustuminen onnistuu parin kilometrin mittaisella retkeilyreitillä.

Jaakkoinsuon retkeilyreitti Mänttä-Vilppulassa
Päivämäärä: 20.8.2026.
Luontopolkumiehen reittinumero: 708.
Reitin pituus: 2,8 km.
Kohokohdat: Todella monipuoliset suomaisemat.
Parkkipaikka: Jaakkoinsuontien varrella. Ei varsinaista pysäköintipaikkaa, mutta tien varrella on tilaa. Paikka kartalla.
Julkiset liikenneyhteydet: Koulupäivinä liikenneyhteys Mänttä-Vilppula-Kolho, pysäkki myös Jaakkoinsuon lähellä. Lisätietoa tästä.
Opasteet/kyltit: Hyvät.
Varusteet/jalkineet: Suomaisemassa kumisaappaat tai muut vedenpitävät jalkineet hyödyksi.
Vaativuustaso: Helppo reitti.
Tulipaikka: Ei tulipaikkaa.

Olen päässyt siihen tilanteeseen, että mietin mahdollisuutta saada kävellyksi ainakin yksi luontopolku jokaisessa Suomen kunnassa. Pistin kunnat taulukkoon ja totesin, että minulla on noin 80 luontopolutonta kuntaa listalla. Kun suunnittelin parin päivän lomaretkeä Keski-Suomeen, niin päätin samalla ottaa ohjelmaan pari kuntaa, joissa aiemmin en ollut kävellyt. Niinpä ajelin elokuisena torstaina ensimmäiseksi Mänttä-Vilppulaan.

Aloitin päivän kulttuurilla ja käväisin Serlachius Kartanossa taidenäyttelyssä. Sen jälkeen oli luontopolun vuoro. Ajelin Jaakkoinsuontielle, jonka varrella tiesin Jaakkoinsuon retkeilyreitin sijaitsevan. Varsinaista pysäköintipaikkaa täällä ei ole, mutta kun näin reitille ohjaavan kyltin, parkkeerasin auton tien levikkeelle. Jaakkoinsuontie on noin kilometrin mittainen tie, joka kulkee koko matkan Keuruuntien vieressä. Kävelyreitin lähtöpaikka on pohjoisemman liittymän lähellä. Tie vaikuttaa rauhalliselta, liikenne ei täällä pysäköidyistä autoista tukkeudu.

Jaakkoinsuon opaste näkyy tielle, samoin ensimmäinen reittimerkintä eli punainen maalimerkki.

Reitin aloituspiste on parinkymmenen metrin päässä. Ensimmäiseksi ohitetaan vanha metsäoja-aura, jonka lempinimi on näemmä Tampereen tyttö. Sen jälkeen voi lukea opastaulua, joka kertoo Jaakkoinsuon historiaa. Täällä on tutkittu metsäojitusta ja suometsien hoitoa jo vuodesta 1909, ja tämä on siten Suomen ensimmäinen koeojitusalue. Tutkimusta on hyödynnetty käytännön metsätaloudessa, ja metsäojitus on kaksinkertaistanut suopuustojen kasvun. Jaakkoinsuo on ollut sopiva tutkimusalueeksi, koska täällä on pienellä alueella tarjolla paljon eri suotyyppejä – ja täällä ollaan melko lähellä Helsinkiä ja erityisesti Vilppulan rautatieasemaa.

Taulussa on myös reittikartta. Sen mukaan ollaan polun luoteisimmassa pisteessä. Reitti kierretään myötäpäivään. Taukopaikkaa täällä ei ole, mutta alkumatkalla metsikössä on puusee. Vielä voisi mainita, että kohteeseen 8 asti täällä kävellään pitkin metsäpolkua, sen jälkeen loppumatka sujuu teitä pitkin.

Pikku katoksessa on vielä faktaa metsäojituksen teknologisesta kehityksestä. Vielä 1950-luvulla ojitus tapahtui miesvoimin, tärkeimmät työkalut olivat rautalapio, petkele ja reikälapio. Sitten eduskunta myönsi rahoitusta tekniikan kehittämiseen ja jo vuonna 1955 valmistuivat ensimmäiset oja-aurat, joista yksi on täällä siis esillä. Tässä katoksessa voi tutustua mm. reikälapioon ja petkeleeseen.

Reitti alkaa mäntyjen reunastamana, polku on suomaisemaan yllättävänkin kuiva.Toki reitillä on myös kosteita paikkoja.

Suofaktaa ja suon ojitukseen liittyvää tietoa täällä on valtavasti, samoin numeroita ja käppyröitä sisältäviä tauluja. Ensimmäisen taulun aihe on vanhan hakkaamattoman rämemännikön ojitus. Taulun takana oleva männikkö on ojitettu vuosina 1909 ja 1915. Tämä metsä luokitellaan varputurvekankaaksi. Puustoa on seurattu säännöllisesti vuodesta 1928.

Melkein heti vieressä on kohde 2, varttunut toisen ojituksenjälkeisen puusukupolven männikkö. Se on uudistettu luontaisesti vuonna 1935.

Yksi mielenkiintoinen fakta on turpeen painuminen. Vuonna 1909 suolle on pystytetty paalurivi, joihin on merkitty suon pinta ojitushetkellä. Turpeen pinta on painunut hieman yli sadassa vuodessa noin 50 senttiä. Nyt painuminen on kuitenkin hidastunut.

Tässä vielä käyrä siitä, miten turpeen pinta on laskenut vuodesta 1909 vuoteen 1995. Vaaka-akselilla on paikan etäisyys ojasta metreinä. Jaakkoinsuolla on uudempia ja vanhempia infotauluja – osasta on tekstikin jo kadonnut. Mutta kuten sanottu: faktaa riittää!

Nyt unohdetaan hetkeksi taulut ja keskitytään kävelyreittiin. Alkumatka kuljetaan paljaalla maalla, mutta puolen kilometrin kohdalla päästään jo pitkospuillekin. Taustalla näkyvä punainen rakennus saattoi olla se reitin puusee, mutta näin jälkikäteen en muista enää ihan varmasti. Reitin varrella on useampikin rakennus – osa niistä liittynee suon tutkintaan.

Täällä ohitettiin myös tällainen pitkä taulu, jossa oli muutama ojitukseen liittyvä englanninkielinen testitulos.

Noin 800 metrin kohdalla maisema muuttuu kertaheitolla. Ojan ylitys ja siirtyminen kuusikkoon.

Jaakkoinsuon ravinteikkaalla reunalla on ollut alunperin ruohoisia suotyyppejä. Ojituksen jälkeen tällaiset ravinteikkaat kasvupaikat kuusettuvat. Nykyään tiedetään, että ravinteikkailla kasvupaikoilla sekametsät tuottavat puuta parhaiten.

Itselleni tämä oli suosikkamaisemaa reitin varrella. Valo siivilöityy tänne kauniisti ja maisema on vihreää varmasti kaikkina lumettomina vuodenaikoina.

Vähän yli kilometri matkaa takana. Polku tupsahtaa kuusikosta metsätielle. Seuraava kilometri kuljetaan melkein viivasuoraa tietä.

Tällä osuudella ovat reitin viimeiset infotaulut. Viimeisen aiheena on suometsän vesitase ja jatkuvapeitteinenen metsäkasvatus ojitetussa rämemännikössä. Suometsän vesitaseelle on taulussa jopa laskentakaava.

Kilometrin metsätie johdattaa Jaakkoinsuontielle, joka on joskus aikoinaan asfaltoitu. Olisiko tämä vanhaa Keuruuntien linjausta? Liikennettä tässä ei tosiaan suuremmin ole. Viivasuoraa Jaakkoinsuontietä kuljetaan nelisensataa metriä lähtöpaikalle.

Kierroksen pituudeksi mittasin 2,8 kilometriä. Aikaa käytin viitisenkymmentä minuuttia, ei evästaukoa. Muita kävelijöitä en täällä tavannut. Mainittakoon kuitenkin, että hyttysiä tapasin tänään melkoisen määrän – kesä 2026 ei niiden suhteen ollut hankala, mutta tänään hyttyskarkote oli tarpeen.

Jaakkoinsuon polku on helpohko. Korkeuseroa ei ole kymmentä metriäkään ja nousut ja laskut ovat lähes huomaamattomia. Polulle ei ole kiviä, tuskin puunjuuriakaan. Yli puolet reitistä kulkee lisäksi tietä pitkin.

Erikoinen reitti, se täytyy sanoa. Suomaisemista tykkään aina, mutta faktan määrä lyö ällikällä. Lisäksi aihe jakaa varmasti mielipiteitä, kun tänä päivänä soiden ennallistamisesta paljon puhutaan. Toisaalta: täällä kerrotaan rehellisesti ojituksen historiasta ja kehityksestä – vähän kuin olisi ojitusmuseossa. En miettinyt asiaa kävellessäni, nautin vain suoluonnosta.

Sijainti: N=6882880.235, E=368298.364 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=62,0551455, GEO:lon=24,4806733

Voit seurata retkitunnelmiani myös Facebookissa
ja Instagramissa: @luontopolkumies 

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Hyvärisenlammen luontopolku (tulossa)
Keuruun koskireitti
Helvetistä itään -luontopolku

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle.