Entries by Toimitus

Nyt herkutellaan! Poimi tästä helpot ja hyvät eväsvinkit, joiden vuoksi ei tarvitse änkeytyä tulipaikoille

Kevään ja kevättalven retkeily sai yllättäen aivan uudenlaisia ulottuvuuksia koronavirustilanteen myötä. Luontoon kannattaa mahdollisuuksien mukaan yhä mennä, sillä siellä saa liikkua ulkona ilman ruuhkia, ja samalla luonto tekee voinnillemme hyvää. Retki johonkin omaan lähiseudun metsään voi olla mitä ihanin hetki rauhoittumiseen ja vaikka ihan oikeaan seikkailuunkin, kunhan mukana on hyvät eväät. Nyt voisi olla hyvä […]

Tee nojatuolimatka tuntureille – kokosimme 12 tunnelmallista tunturitarinaa sinun iloksesi!

Kevättalvella mieli halajaa herkästi tunturiin, mutta monien retkisuunnitelmat ovat koronatilanteen vuoksi vaarassa mennä mönkään. Pahinta tunturikaipuuta lievittämään kokosimme runsaslumisen lukupaketin, jossa on 12 kutsuvaa ja tunnelmallista retkikertomusta Suomen tuntureilta. Mukavia lukuhetkiä! Peurakero, Pyhä-Luoston kansallispuisto Teksti ja kuva: Petri Pihko ”Sumu ja pakkanen tekivät Peurakeron tykkymaailmasta ehkä vieläkin epätodellisemman tuntuisen. Olimme kuin vieraalla planeetalla, retkeilyastronautteina tarkastelemassa meille […]

Näinkin voi vaeltaa: Markus Niemelä, 21, liikkuu kaloja narraten järveltä järvelle ja kirjoittaa Vaeltajan arki -blogia

Helmikuun blogisuosituksenamme haluamme nostaa aivan uunituoreen vaellus- ja kalastusaiheisen blogin, jota kirjoittaa 21-vuotias nuorukainen Rovaniemeltä. Vaeltajan arki -nimeä kantava sivusto on perustettu vasta vuoden alussa, mutta sieltä löytyy jo nyt muun muassa viisiosainen vaelluskertomus Hammastunturin erämaasta, sekä perhonsidontaa ja merikalastusvinkkejä. Haastattelimme blogaaja Markus Niemelää saadaksemme selville, kuka tämän hienon blogin takaa oikein löytyy. Hiljattain Retkipaikankin […]

Yhden miehen retkivideoprojekti pääsi valtakunnantelevisioon – Jaska Halttusen reissutarinat ovat tavoittaneet jo jättiyleisön

Kun karkkilalainen lähihoitaja Jaska Halttunen alkoi muutama vuosi sitten harrastemielessä kuvata videoita retkiltään, hän ei arvannut, että jonain päivänä retkihetket näkyisivät televisiossa. Tänä keväänä Halttusen retkiä nähdään AlfaTV:llä, ja ensimmäistä jaksoa on katsottu jo yli 80 000 kertaa.  Tuli rätisee kaminassa hämärän autiotuvan nurkassa. Jaska Halttunen istuu kaminan edessä ja kertoilee kameralle rennosti päivän tapahtumista. […]

Perusta nyt oma retkiblogisi! Helppokäyttöiseen Exploriesiin ikuistat reissuhetkesi vaivatta muiden nähtäväksi

Retkipaikka Explories on helppokäyttöinen blogialusta, johon aivan kuka tahansa voi perustaa ikioman seikkailubloginsa. Suuntautuivatpa retkesi ulkomaille, lähimetsään tai minne tahansa, ikuistat retkiesi tiedot ja tunnelmat helposti ja näyttävästi blogiisi. Blogipostauksiin voit kuvien ja tekstin lisäksi sisällyttää vaikka videon tai kartan oman gpx-jälkesi kera. Retkipaikka Explories -blogin perustaminen on nopeaa. Mene sivulle https://explori.es/fi – löydät sen […]

Tässä ovat Vuoden Retkipaikka -äänestyksen voittajat – kärkikolmikko löytyy Kuusamosta, Lieksasta ja Forssasta!

Vuoden Retkipaikka 2019 -äänestys on ratkennut ja upea kärkikolmikko on selvillä. Tällä kertaa äänestyksessä annettiin ääniä yhteensä 3993 kappaletta ja voittajaksi selviytyi Pienen Karhunkierroksen varrella Kuusamossa hurjana jylisevä Jyrävän köngäs. Toiselle sijalle ennätti Lieksan mykistävän kaunis Ruunaan retkeilyalue ja kolmannelle sijalle Forssan kansallinen kaupunkipuisto. Voittaja eli Jyrävä sai 1137 ääntä, Ruunaa 949 ääntä ja Forssan […]

Tule tapaamaan meitä Matkamessuilla! Tässä viisi suosikkitärppiämme messuilta

Retkipaikka on mukana Matkamessuilla 17.–19.1.2020! Toivomme, että juuri sinä tulet moikkaamaan meitä osastollemme. Voit vaikka kysyä meiltä vinkkejä retkeilyyn, jättää juttuaihetoiveesi Retkipaikkaan tai kertoa, mikä on oma suosikkiretkikohteesi ja miksi. Alta löydät oman osastomme lisäksi suosituksemme, mitä muuta messuilla kannattaa tsekata. Nähdään siellä! Retkipaikan tärpit Matkamessuille 2020 Retkipaikan osasto 6f39 Retkipaikan osastolla voit tulla treffaamaan […]

Hyvää joulua rakkaat lukijat! Tässä joulun lukupaketti – retkipaikkalaiset jakavat vuoden ihanimmat retkimuistonsa

Vuosi on jälleen vierähtänyt ja joulu on käsillä. Toivottavasti sinun vuoteesi on mahtunut monta ihanaa hetkeä kauniissa Suomen luonnossa. Joulun kunniaksi julkaisemme nyt oikein tuhdin lukupaketin, jossa muistelemme kuluneen vuoden ikimuistoisimpia retkiämme. Löydätkö näistä muistoista myös itsellesi tuttuja maisemia tai tunnelmia? Jos haluat jakaa oman lempiretkimuistosi tältä vuodelta, ole hyvä ja kirjoita se kommenttina! Tässä […]

Harmittaako pimeä talvi? Nämä 10 kuvaa saariston kesästä tuovat aurinkoa ajatuksiisi

Kuten jotkut menettävät sydämensä tuntureille, vie toisten sydämen mennessään saariston läpitunkematon rauha ja karu kauneus. Loppuvuoden pidettyä suurta osaa maamme kansasta sadepilvien alla lähes heltymättä, halusimme koota aurinkoisen kuvakavalkadin yhdestä Suomen kauneimmista paratiiseista – saaristosta. Tässä kymmenen kuvaa ja tunnelmaa tuomaan aurinkoa päivääsi – toivottavasti nautit! Aivan kuin kesäinen saaristo ei olisi paratiisi jo itsessään, […]

Mitä lahjaksi retkeilijälle? Poimi Retkipaikan joululahjavinkit tästä!

Joulu lähestyy, ja rakkaita olisi ihana muistaa erityisen onnistuneella lahjalla. Yksi parhaimmista lahjoista on yhteinen retki luontoon – olipa se sitten lähimetsään, lähimpään kansallispuistoon tai vaikka vaellukselle. Voit askarrella tällaisen retkilahjakortin vaikka itse! Listasimme lisäksi kaupastamme viisi suosikkia, joilla haluamme kannustaa viettämään yhteisiä, ikimuistoisia retkihetkiä Suomen kauniissa luonnossa. Näistä linkeistä jokainen löytää omalle kukkarolle sopivia […]