Artikkelit

Laukkosken luontopolku, Pornainen

Saavuin veljeni kanssa Krouvarintietä pitkin levikkeelle, joka toimii parkkipaikkana Laukkosken luontopolun kulkijoille. Paikalle oli opasteet Porvoontieltä (tie nro 1492) käsin, joskin perille pääsee myös pohjoisesta päin tulevaa pinnoittamatonta tietä pitkin.

laukkoski-4

Opastuskyltti Porvoontien ja Isonniityntien risteyksessä lännestä päin tultaessa.

Oli hyvin aikainen heinäkuun lauantaiaamu, eivätkä kukotkaan olleet vielä herättäneet paikallisia maaseudun asukkeja. Ilma oli kostea edellispäivän rajun rankkasateen jäljiltä, eikä luonto pitänyt juurikaan ääntä.

Luontopolun lähtöpaikkana toimiva levike.

Luontopolun lähtöpaikkana toimiva levike.

Lähdimme polulle sinisiä merkkejä seuraten. Reitti onkin hyvin merkattu maastoon ja polulle on helppo palata, mikäli aikoo poiketa reitiltä esimerkiksi marjoja tai sieniä keräämään. Reitti on pituudeltaan noin kolme kilometriä, mutta on lyhennettävissä tai pidennettävissä noin puolella, mikäli tuntee polut.

Märällä kelillä polulle muodostuu pari lätäkköä, joita voi olla hieman vaikea kiertää. Polku ei muutenkaan ole kaikkein helppokulkuisin korkeuserojensa takia. Toisaalta se tarjoaa sopivasti haastetta liikunnasta nauttivalle ulkoilijalle.

Reitin pahin kohta märällä kelillä on kierrettävissä, mikäli polulle siirtyy vasta Ojaniitynpuron kohdalta.

Reitin pahin kohta märällä kelillä on kierrettävissä, mikäli polulle siirtyy vasta Ojaniitynpuron kohdalta.

Reitin alkuvaiheilla kuljimme Ojaniitynpuron yli siltaa pitkin. Puro saa alkunsa Kotojärvestä, ja Ojamyllynkoski tarjosi meille ihasteltavaa, varsinkin nyt runsaamman veden aikaan.

Ylityksiä varten on muutama silta.

Ylityksiä varten on muutama silta.

Ojamyllynkoski jää polulta helposti mieleen.

Ojamyllynkoski jää polulta helposti mieleen.

Kosken jälkeen reitti nousi korkeuksiin, ja kukkulan laelta oli mukavaa katsella itäuusimaalaista maalaismaisemaa. Luonto oli heinäkuulle tyypillisesti edelleen hiljainen. Linnut eivät viserrelleet juurikaan, mutta tikkoja näyttäytyi, niin kuin aina tällä polulla. Joskus polulla voi nähdä vaikka harmaapäätikan.

Pieni lampi lisää luonnon monimuotoisuutta alueella.

Pieni lampi lisää luonnon monimuotoisuutta alueella.

Mustikoita oli runsaasti, mikä houkuttelee paikalle poimijoita yleensä päiväsaikaan. Polku ei  muuten ole kävijämäärältään kovin runsas, joten alueeseen saa usein tutustua omassa rauhassa ja hiljaisuudessa, ilman liikenteen meluakaan lähistöllä.

Reitin korkeimmalta kohdalta näkyy kauas.

Reitin korkeimmalta kohdalta näkyy kauas.

Näköalapaikalta löytyy myös pieni istuskelupaikka evästaukoa varten.

Näköalapaikalta löytyy myös pieni istuskelupaikka evästaukoa varten.

Luontopolulla on nähtävänä myös kalkkikivilouhos, suuri siirtolohkare ja hiidenkirnuja. Opastaulut reitin varrella kertovat alueen lähiluonnosta ja nähtävyyksistä.

Hiidenkirnut ovat syntyneet jo kauan ennen meitä.

Hiidenkirnut ovat syntyneet jo kauan ennen meitä.

Taustalla pilkottaa Kotojärvi.

Taustalla pilkottaa Kotojärvi.

Polku ei palaa suoraan lähtöpaikalle, matkaa pitää taittaa Krouvarintietä pitkin noin viisi minuuttia kävellen. Se sujuu kuitenkin äkkiä, kun nappaa vaikka eväsrasian tai kouran täyteen mustikoita, vadelmia ja ahomansikoita.

Luonto oli hyvin hiljainen tällä kertaa. Alueella on kuitenkin elämää. Lähipelloilla levähtää muuttoaikaan niin kurkia, joutsenia, hanhia kuin töyhtöhyyppiäkin. Alueella elää myös valkohäntäkauriita, joita ilves saalistaa illan hämärtyessä. Yö taas on pöllöjen aikaa. Soidinaikaan kevättalvella voi kuulla vaikka huuhkajan huhuilua, mutta päivällä taivaalla liitävät pikkunisäkkäitä vaanivat päiväpetolinnut, kuten hiirihaukka.

Kartta 

ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6701428, E413264

Maailmanperintökohde Verlan puuhiomo ja pahvitehdas

Pohjois-Kymenlaaksossa Kouvolan kulmalla, tarkemmin sanottuna vanhojen Jaalan ja Valkealan pitäjien rajapinnassa Verlankosken rannalla, sijaitsee varsin erikoinen pieni paikka. Tässä vanhassa pienessä puu- ja tiilitaloryppäässä nimittäin yhdistyvät luonto ja kulttuuri merkillisellä tavalla. Tavalla, joka saa ihmisen pysähtymään ja istumaan alas.

verla-11Auton lähestyessä Verlan tehdasaluetta on näky hämmentävä. Pienen lahdenpoukaman takaa pilkistävät vanhat punatiiliset tehdasrakennukset saavat mielen hetkeksi epäilemään kuolevaisuuttaan, sillä näky on kun kuin eläisi 1800-luvulla. Verla ei ole nimittäin mikä tahansa tehdasalue, vaan 1870-luvulla perustettu pahvitehdas ja puuhiomo.

Parkkipaikalle kaarrettua saa jo vilkaisun tehdasmiljöön tunnelmasta, mutta samalla ymmärtää, että tässä ei ollut vielä kaikki. Parkkipaikan viereiset opastaulut nimittäin puhuvat kieltä, jota minä ymmärrän paremmin, ja kertovat lähistöltä löytyvän myös hiidenkirnun ja kalliomaalauksia.

Kalliomaalauksia ei tarvitsekaan kauaa etsiä, kun aloittaa alueen ihailun Verlankosken rannasta. Rannalle rakennetusta laverista ei voi erehtyä, ja kun suuntaa katseensa kohti vastarantaa, voi nähdä hirvien juoksevan.

Kalliomaalaukset nähtyämme otimme suunnan kohti toista ikiaikaista ihmettä. Kokkokalliolla tehtaiden takana nimittäin on kivi saanut aikoinaan ahertaa. Käänsimme päämme ympäri ja suuntasimme kohti polkua, joka vei Kokkokallion päälle.

verla-12Polku hiidenkirnulle on noin 300 metriä pitkä, ja päästyään silokallioiden päälle alkaa silmä jo hakea reikää kalliossa. Hiidenkirnua ei kuitenkaan voi olla löytämättä, sillä puinen suoja-aitaus paljastaa sijainnin vaikka hieman likinäköisellekkin. On vain käveltävä suoraan niin kauan kun osuu kohdalle. Kiveä emme kirnun pohjalta nähneet, mutta täydellisen pyöreän näkeminen kalliossa kyllä hätkähdyttää.

Kalliot nähtyämme palaamme takaisin tehdasalueelle. Vierailumme sattui sunnuntaille, joten museot olivat kiinni, mutta toisaalta poissa olivat myös ihmismassat ja saimme rauhassa kulkea lähes keskenämme pitkin tehtaiden pihoja.

verla-4Pihalla tunnelma on satumainen, kuin olisi astunut suoraan 1800-luvulle. Vanhat hirsirakennukset haljenneine hirsineen, sekä punatiiliset tehdasrakennukset komeine torneineen. Yksityiskohdat tehtaan rakennuksissa puhuvat puolestaan, kun kaikki on saranoita myöten käsin taottuja ja huolella tehtyjä. Nämä rakennukset tehtiin aikoinaan kestämään, ja ne ovat kestäneet.

Tehtaan pihan museon ollessa kiinni oli kuitenkin myös pieni avoin museo, josta sai kurkistuksen tuon ajan elämään. Elämästä ja työstä viestittivät pitkin tehtaan pihoja kulkevat vanhat junakiskot, joilla on mitä ilmeisemmin tavara kulkenut tehtaan aikoina rakennuksesta toiseen.

verla-8Istuimme, kävelimme, tutkimme ja hengitimme pihalla hetken mennyttä elämää. Rauhallinen sunnuntai tehtaan pihan nurmikoilla oli oiva päätös viikonlopun vierailullemme Repoveden kansallispuistossa kaiken sen maastopyöräilyn, melonnan ja patikoimisen jälkeen. Pihalta löytyi myös pieni matkamuistoja myyvä puoti, jonka upeat käsintehdyt matkamuistot herättivät matkamuistopuodiksi kerrankin ostohaluja.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6769804, E 480563.

Yhteistyössä: Visit Kouvola

maaseuturahasto_

Peikkometsän kierros ja Västerbyn ulkoilualue, Raasepori

Raaseporista, Tammisaaren viehättävän kaupungin liepeiltä löytyy yllättäen myös upea metsäinen alue järvineen ja lampineen. Seutuhan on muutoin ehkä tunnetumpaa saaristo- ja rannikkomaisemistaan. Sisä-Suomen järvimaisemiin tottunut taivaltajakin löytää täältä tutunoloisen ja kotoisan ympäristön missä samoilla.

1500 hehtaaria kattavalla alueella on useita reittejä joita pitkin liikkua jalkaisin. Talvella hiihtolatua on 12 kilometriä, josta kolme kilometriä on valaistua osuutta. Telttailu on sallittua, ja alueella on useampi laavu, käymälöitä, lintutorni ja hiidenkirnuja. Marjojen ja sienien keräämiseen kannustetaan, mutta kalastaa saa ainoastaan Grabbskog Storträsket -järven rannalla.

uimaranta_1028_c

Västerby, Sköldargård ja Trollböle kuuluivat aikoinaan Pohjan pitäjään. Länsi-Uudenmaan ja Pohjan pitäjän vanhempaa historiaa leimaa Kuninkaantie, varhaiset kaupankäyntiyhteydet vesiteitse ulkomaille, sekä vesivoimaa hyödyntäneet myllyt, sahat ja ruukit. Muistona tästä ajasta on esimerkiksi ulkoilualueen eteläpuoliskolla sijaitsevan myllyjärveä tarkoittavan vesistön nimi Kvarnträsket.

peikkometsa

Trollskogsrundan eli Peikkometsän kierros

Västerbyn ulkoilualueen kartan saa Tammisaaren torin laidalla sijaitsevasta matkailutoimistosta, mutta internetsivustollakin sitä voi ihmetellä. Siksakkia poukkoilevat vaelluspolut saavat mietteliääksi, jos ei satu heti huomaamaan Peikkometsän kierrosta. Se on syystäkin nostettu esiin polkuviidakon länsilaidalta. Muualla moni reitti on kulkuleveydeltään enempi luokkaa ‘hiekkatie’ kuin seikkailemaan kutsuva pieni ja kiemurtelevainen polku.

Peikkometsän kierroksen maasto on miellyttävän vaihtelevaa sekä pinnanmuodoiltaan että kasvillisuuden ja puuston osalta. Pituudeltaan se on 5,5 kilometriä. Reitti lähtee hiekkatien varrelta pienen puisen nuoliviitan ohjaamana. Siinä saattaa lukea Trollskogen tai Peikkometsä riippuen siitä, että miltä puolelta sitä sattuu katsomaan.

peikon_paluu_1028_c

Kierros alkaa helppokulkuisessa mäntyvaltaisessa maastossa varsin leppoisasti. Reitti on merkitty keltaisella maalilla havupuiden runkoihin. Alueella on käytetty myös sinistä ja punaista maalia muiden myös samoja polkuja käyttävien reittien osalta.

Lumettomana aikana polun huomaa sen kohdalta kasvillisuudesta kuluneen kallionkin perusteella. Kyllä täällä siis muitakin käy. Olen vieraillut satunnaisesti Västerbyn ulkoilualueella eri vuodenaikoina, mutta etenkin Peikkometsän kierroksella on saanut olla aika lailla itsekseen. Ne harvat ja vähälukuiset ihmiskohtaamiset ovat olleetkin sitten omalla tavallaan mukavia yllätyksiä.

Luonnonrauhan ympäröimä kulkija saapuu pian kauniin lammen, Vitsjön, rantaan. Hän, joka on viisikkoja lukenut, huomaa kyllä pienen eväshetken koittaneen. Pöytä ja penkit kutsuvat tyynen veden äärelle kelohonkia ihailemaan.

pitkospuu_1028

Matka jatkuu ja tunnelmat vaihtelevat, kun peikkojen asuttamasta kuusikkoisesta, sammaleen peittämästä satumetsästä päätyykin yhtäkkiä korkealle kalliolle laskeutuakseen sitten leppoisiin laavumaisemiin vesistön äärelle. Kuin olisi kotiin saapunut. Reitin varrella avautuu näyttäviä järvimaisemia kuin varkain.

ylhäältä_1028_c

Västerbyn ulkoilualueen laavut ovat siistejä ja ainakin kesäaikaan myös hyvin varusteltuja. Tulentekopaikan lisäksi vierestä löytyy valmiita polttopuita, sahaa, kirvestä ja alkeellista sammutuskalustoa. Kuivakäymälöilläkin on kulkijaa siunattu.

laavu_1028_c

Mikäli on kävellyt Peikkometsän kierrosta vastapäivään, niin karun mäntyvaltaisen metsän lisäksi saa paluumatkalla nähdä myös eri suotyyppejä.

Muuta nähtävää retkeilijälle

Jos haluaa antaa uteliaisuudelleen vallan, voi Grabbskog träsketin laavulta lähtiessään poiketa itään päin kurvaavalta Peikkometsän kierroksen reitiltä, ja jatkaakin matkaa etelää kohden. Siltä suunnalta löytyy Långträsket, jonka rannoilta löytyy vielä kaksi laavua. Jälkimmäinen taisi olla kooltaan hieman edellisiä pienempi, mutta sympaattisuudessaan sitäkin valloittavampi.

Långträsket_1028_c

Vaikka ulkoilualueen kartassa ei Västerby Storträsketin kohdalla näy kuin kolme taukopaikka-symbolia, niin varovaisen uskaliaasti väitän, että niistä eteläisimmällä on laavu. Viime talvena tämä paikka tarjosi päiväretken päätteeksi mainiot puitteet seurata laskevaa aurinkoa.

Västerbyn ulkoilualueen itälaidalla on myös hiidenkirnuja. Niiden luokse vievän polun alun tietämillä päivystää monesti korppi, joka kommentoi äänekkäästi retkeilijöille puun latvasta. Hiidenkirnut ovat melko matalalla ja tasaisella kalliopaljastumalla. On syytä tietää, että osa kirnuista on yllättävän syviä.

hiidenkirnu_1028_c

Kulkuneuvoista

Autoilevan ihmisen on kätevintä lähestyä Peikkometsän kierrosta koillisesta, Tenholantien (tie 52) kupeesta. Viitisen kilometriä Tammisaaresta Perniöön päin on käännös länteen. Tien varren opasteissa mainitaan Ekenäs Port ja uimarannastakin taisivat varoitella samassa yhteydessä. Heti käännöksen jälkeen oikealla on rakennus ja suoraan edessä näkyy erittäin iso Västerbyn ulkoilualue -infotaulu sekä pysäköintialue.

laituri_1028_c

Jos haluaa päästä autolla mahdollisimman lähelle Peikkometsän kierrosta, voi ajaa vielä alaspäin kiemurtelevaa hiekkatietä pitkin. Pian tie ohittaa Grabbskogin erinomaisen uimarannan ja muutaman sadan metrin päässä on toinen pysäköintialue sekä pieni infotaulu.

Helsingin ja Tammisaaren suunnalta pääsee Tenholantien varteen linja-autollakin. Liikennettä on tosin todella harvakseltaan. Lähin pysäkki on ”Ekenäs Port P”.
Västerbyn ulkoilualueelle pääsee myös Hankoon vievän ja Tammisaaren ohittavan valtatie 25:n suunnalta. Bussilla liikkuvalle mainioita pysäkkejä ovat esimerkiksi Västerby, Trollböle tai Prästkulla th. Tammisaaren juna-asemakin on kävelymatkan etäisyydellä.

Vaikka alueella on useampiakin infotauluja, niin kartta on hyvä olla taskussa tai ainakin mieleen painettuna.

Sijainti:

Västerbyn ulkoilualue (Ekenäs Port) kartalla, ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6658842 E 298317

Linkkejä ja lähteitä:

Visit Raseborg
Raaseporin kaupunki
Västerbyn ulkoilualueen kartta

 

 

Talvian hiidenkirnut Lohjalla

Joulunalusviikonloppu ei antanut lunta. Sen sijaan suihkuvirtaus pakotti lounaasta lämmintä iltaa Suomen ylle. Vielä kun aurinko pisti päiväksi esiin, niin sään puolesta olisi hyvin voinut kuvitella elävänsä lokakuun loppua. Niin tai näin, koska taivaalla oli outo valoilmiö, päätimme ottaa siitä kaiken irti ja suunnata retkelle lähimatkailun merkeissä. Kohteeksi valittiin Talvian hiidenkirnut, jotka läntisellä Uudellamaalla ovat hyvinkin edustava esimerkki lajistaan.

Kurvailimme pieneneviä teitä idyllisiksikin kehuttavissa maisemissa. Pohdin, jotta jos tulisi sellainen kuulaan kirkas pakkaspäivä ja lunta maahan, niin niille sijoille pitäisi tulla talvisydämenä kuvaamaan. Ajatukset kaikkosivat siinä kohtaa, kun tieltä erkaantui toinen, joka kanti Hiidenkirnuntien nimeä. Sitä körötimme vielä reilun kilometrin, niin kohtasimme hiidenkirnujen infotaulun. Olimme perillä.

talviankirnut-1

Olin käynyt paikalla puoli vuosikymmentä aikaisemmin. Silloin aivan sattumalta. Niinpä tiesin, että parkkipaikalta kirnuille olisi kuljettavaa noin 400 metriä.

talviankirnut-12

Kallion päällä tähysti korea petäjä. Kyllä sen kelpasi olla siinä, tavoitella sinitaivasta.

talviankirnut-11

Enin osa taipaleesta sujui polkua pitkin. Vain hieman ennen määränpäätä jouduimme tuolta polulta poikkeamaan. Ensin kallionotkelmaan kerääntyneen veden takia, sitten polun kanssa ristenneen metsäkoneuran. Nuorta männikköä oli harvennettu, mutta onneksi itse kirnut saivat oleilla suurten kuusten katveessa.

talviankirnut-4

Pelimäen eteläpuolella olevan kallion päällä meitä odotti kaksi kirnua. Ensin kohtasimme pienemmän. Sen leveys on puolisen metriä ja syvyys reilut kolmekymmentä senttiä.

talviankirnut-5

Taempana väijyi tätä paljon suurempi kirnu. Jättimys on leveydeltään noin kolme metriä ja syvyyttä sillä on viisi metriä.

talviankirnut-6

Nyt se oli täynnä mustaa vettä, mutta tässäkin asussa se herätti suurta kunnioitusta. Liian lähelle reunaa ei halunnut mennä, ettei kirnu vain ottaisi pyöritykseensä.

Lopuksi muistutetaan, että Talvian hiidenkirnut sijaitsevat yksityismailla, vaikka perille johtavatkin kyltit. Alueella liikkuminen on sallittua jokamiehenoikeudella.

Talvian kirnut kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6688342 E 333158

Pumpulikirkko, Rautavaara

Menneen kesän erääksi mielenkiintoisimmaksi kohteeksi osoittautui Löytynsuon-Maamonsuon ja Pumpulikirkon Natura-alueella sijaiseva kalliokuru hiidenkirnuineen.

Metsähallitus perusti vuonna 1972 Pumpulikirkon luonnonsuojelualueen. Aluksi se käsitti 11 hehtaaria lähinnä hiidenkirnun ja sitä ympäröivän kalliokanjonin ympärillä. 1993 alue kasvoi 308 hehtaarin mittoihin, kun laadittiin suojeluohjelma vanhojen metsien hoitamiseksi. Seuraavana vuonna alue kasvoi vielä edellisestään, mutta 2005 siihen liitetty Natura 2000 -verkosto muutti kaiken. Nykyään Löytynsuon-Maamonsuon ja Tiilikan Natura-alueet muodostavat 9000 hehtaarin suuruisen kokonaisuuden.

Henkilökohtaisen retkemme tarkoitus ei suinkaan ollut tällä haavaa tutustua koko suojelualueeseen, vaikka se varmasti olisi jo maisemallisesti työn arvoinen.

Ajatuksena oli poiketa suojelualueen vanhimpaan osaan, joka käsittää kanjonin ja Pumpulikirkoksi nimetyn hiidenkirnun.

pumpulikirkko-1

Aloituspisteeksi päätimme valita Konttimäen paikoitusalueen, josta matkaa kertyisi noin pari kilometriä päänäyttämölle. Paikoitusalueelta löytyy asialliset opasteet alueen luonnosta aina karttoihin, joten nappasimme vielä kuvan siitä mahdollisen eksymisen varalta.

pumpulikirkko-2

Aluksi kuiva ja hyväkuntoinen polku kulkee vanhan mänty- ja kuusivoittoisen metsän halki, josta saavutaan parempia aikoja nähneelle sillalle, joka ylittää suojärven. Olin jostain lukenut, että alueen järvissä viihtyisivät erityisesti ruutanat. Lieköhän tuo nyt kuitenkaan ollut se kaloistaan tuttu?

pumpulikirkko-3

Seuraava vaihe kohti Pumpulikirkkoa taittui erinäisten ja erikuntoisten pitkospuiden päällä taiteillen. Aluella ilmeisesti tehtiin kunnostustöitä juuri pitkospuiden osalta, kun osa oli aivan uusia ja vanhemmat jo paremman aikansa nähneitä.

pumpulikirkko-4

Silmiinpistävää ja muutenkin pistävää oli verta imevien hyönteisten määrä. Niitä tuntui olevan kaikkialla ja menevän kaikkialle ihon alle, vaikka osa seurueestamme oli jopa pukeutunut kasvoja peittäviin verkkoihin. Lieköhän “lutakoissa” seisova vesi syyllinen inisijöiden määrään?

pumpulikirkko-5

Suoalueelta poistuttuamme saavuimme kallioharjalle, jossa maisema muuttui taas täysin. Se vaikutti selkeästi aarniometsältä. Kymmeniä senttejä pitkät naavaparrat koristivat vanhoja puita, näkyä voi kuvailla vaikuttavaksi. Samalla myös ilmassa lentävien häiriötekijöiden määrä väheni huomattavasti, mikä helpotti ympäristön havainnoimista.

Aloimme lähestyä Pumpulikirkon kalliokurun liepeitä. Näillä kohdin suojelun kannalta pitäisi olla tärkeimmät boreaaliset (pohjoinen havumetsävyöhyke) kuusivaltaiset luonnonmetsät. Vanhat lehti- ja lahopuut toivat sekaan mukavaa vaihtelua, sillä näitä puita peittivät liki kauttaaltaan useimmiten lahottajasienet.

Alueen lintukanta on varsin monipuolinen. Muun muassa pohjantikka, pikkusieppo, idänuunilintu, kanahaukka ja kuukkeli pesivät alueella. Nämä lajit ovat ominaisia vanhoissa metsissä.

pumpulikirkko-6

Kallioharjalta polku johdatti kanjoniin. Jos on nänhyt Jurassic Park -elokuvan, niin ilmassa oli jotain samaa kadonneen maailman henkeä. Kanjoni tuntui epätodelliselta äskeiseen maisemaan verrattuna. Koko aluskasvillisuus koostui lähinnä saniaisista. Ympärillä kohosivat luotisuorat kallioseinämät ja korviin kantautui purojen solina. Vain lentoliskot puuttuivat leijailemassa ilmasta.

pumpulikirkko-7

Jos näky saa hiljentymään 2000-luvun ihmisen, joka on miltei nähnyt kaiken medioista, niin mitenkähän se on avautunut menneille sukupolville, joilla vastauksia hämmästykseen ei ollut poimia älypuhelimista tai läppäreistä?

pumpulikirkko-8

Kalliokamman reunaan jäi muutamia suurempia kivenlohkareita, joiden alle oli muodostunut välttävästi luolanmitat täyttäviä yhden henkilön sadelaavuja, mutta niistä nyt ei tällä erää enempiä.

pumpulikirkko-9

Sen voisi vielä mainita, että jos polku oli tähän asti ollut helppo, nyt askeleensa sai hieman valita. Liukkaat kivet ja askelina toimivat laudanpätkät saattavat yllättää liian ripeän astelijan, ja hän melko varmasti löytääkin kenkänsä puron pohjalta, joten katse jalkoihin.

pumpulikirkko-10

Lopultakin Pumpulikirkko: siinä se nyt olisi. Edessä siinsi korkeassa kallioseinämässä oleva aukko, joka kätki sisäänsä hiidenkirnun. Aikanaan kallioseinämä on joutunut antamaan periksi veden ja eroosion voimalle. Voi helposti sanoa, että Pumpulikirkko on eräs vaikuttavimmista kirnuista mitä olen maassamme tavannut.

pumpulikirkko-12

Pumpulikirkon nimi juontuu siitä, että aikanaan sen pohjaa on peittänyt sammal, joka pienen pakkasaamun jälkeen on näyttänyt aivan pumpulimatolta. Nyt sammal on saanut väistyä, ja erinäiset tukit ja risut peittävät kirnun pohjalla olevia lampia.

pumpulikirkko-15

Toisaalta sen muoto muistuttaa myös kirkkosalia tai saarnastuolia, mikä on kenties myös kirvoittanut kohteen nimeä.

Voi vain hämmästellä luonnonvoimaa, kun katsoo tätä jääkauden taideteosta. Kallio on aivan kuin ollut kuvanveistäjän temmellyskenttä, sillä noihin muotoihin itse mestari Salvador Dali tuskin olisi osannut taipua. Kallion värien harmonia ja kultaisen leikkauksen mittasuhteet ovat täydellisiä. Luonto taas näyttänyt taitonsa.

pumpulikirkko-13

Alueen virallinen opaste kertoo kohteesta, että Pumpulikirkon kallioperä on pääosin 2700 miljoonaa vuotta vanhaa gneissiä. Kallioon syntyi miljoonia vuosia sitten ruhjevyöhyke, jota jääkausi kulutti aina vaan syvemmäksi laaksoksi.

pumpulikirkko-14

Hiidenkirnu on viimeisen mannerjäätikön sulamisvesien tuotos noin 10 000 vuoden takaa.

pumpulikirkko-20

Paikalliset ovat tunteneet kohteen jo 1800-luvun lopulta, mutta suojelualeen johdosta sen suosio on kasvanut huimasti. Kummastelemani saniaiset kanjonissa ovat muuten alueella harvinaisuus, tai oikeasti ne olivat virallisesti kotkansiipiä.

pumpulikirkko-18

Kohteella poiketessa kannattaa ehdottomasti tietenkin astua kirnuun sisään, mutta vieläkin kiintoisamman näkymän saa taltioitua omaan päänsisäiseen kiintolevyynsä, kun kapuaa kallion laelle, mistä sulamisvedet ovat lähteneet muodostaan Pumpulikirkkoa. Laelta näet saa kokonaiskuvan alueen laaksosta, jossa kirnu on on vain pieni osa kokonaisuutta geologisesti tarkasteltuna.

pumpulikirkko-16

Retkikohteena Pumpulikirkon alue on maassamme kohde, jonka jokaisen pitäisi kerran eläissään nähdä. Se nousee helposti 10 parhaan joukkoon geologisissa kohteissa.

Tätä voin suositella huolella ja hartaudella. Pumpulikirkkoon liityy varmasti myös kansantarinoita ja voimapaikan luonnetta, sillä paikan läsnäolo on niin voimakas ja taianomainen.

pumpulikirkko-17Paikka kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7056535, E 572654.

Teksti: Harri Leino, kuvat: Virpi Bordi ja Harri Leino

Vetokannas, Porkkala

Yksi kotikuntani Kirkkonummen monista upeista luontopiirteistä ovat Suomenlahden meren rannat, ja niissäkin vielä oikein erityisinä kauas Suomenlahteen työntyvät niemet Porkkalanniemi ja Upinniemi. Ne ovat aivan ainutlaatuisia koko maammekin mittakaavassa.

Kun suurimmat osat Upinniemestä ovat suljettua sotilasaluetta, ei siellä pääse aivan niin laajalti retkeilyä harrastamaan. Mutta Porkkalanniemi onkin sitten todellinen aarreaitta ulkoilijalle! Minä jätin pitkään Porkkalan tärkeimmät ulkoilukohteet vähän niin kuin unholaan tämän kirjoittelun ja tiedon jakamisen kannalta, koska lienen ajatellut niiden olevan ilman muuta niin tuttuja kaikille kirkkonummelaisille, ettei minun kannata niistä mitään kertoilla. Mutta käsitykseni on sittemmin korjattu.

porkkala1

Väljä ja kaunis Suomenlahden maisema Vetokannaksen rantakallioilta lounaan suuntaan.

Ensimmäiseksi valitsin tietysti sellaisen alueen, joka omasta mielestäni tarjoaa ehkä eniten monenlaisia hienoja kokemuksia kenelle tahansa ulkoilijalle, vaikka vain lyhyelläkin visiitillä. Käytän alueesta tässä nimeä Vetokannas. Oikeasti tämän retken reitti kulkee ainakin kahdella eri ulkoilualueella, mutta moisellahan ei ole merkitystä ulkoilemisen kannalta. Kaikilla saa jokainen kulkea aivan vapaasti, eikä niiden rajojakaan ole minnekään merkitty.

Eri alueiden nimiä ja sijainteja voi halutessaan katsella infotaulujen kartoista, joskin itselleni ne eivät ole kunnolla selvinneet niistäkään. Mutta minä olen toisaalta tutkinut noita alueita vasta vähän yli 30 vuotta.

Tämän retken Vetokannaksen poluille teimme yhtenä superkauniina syyspäivänä yhdessä eräkaverini Aarnon kanssa. Tarkoituksenamme kävellä siellä yksi selkeä reitti, jonka varrelle osuu tosi paljon kauniita paikkoja ja kiinnostavia asioita. Sekä ottaa niistä valokuvia. Meillehän nuo kaikki ovat tuttuja kymmeniltä, jollei peräti sadoilta erilaisilta retkiltä tuolla vuosien saatossa. Mutta jotain kai noiden paikkojen laadusta kertoo sekin, että lähdimme sinne molemmat taas mitä suurimmalla innolla, kun tilaisuus tarjoutui!

Porkkalantietä tuonne tietenkin mennään ja se täytyykin ajaa aivan katkeraan loppuun saakka, kunnes tulee liikennemerkki ”Yleinen tie päättyy” ja sen jälkeen kääntöpaikka. Siitäkin ajetaan autolla vielä hyvät matkat eteenpäin muutamille ulkoilualueille. Ymmärrykseni mukaan juuri tuonne yleisen tien päähän pääsee kulkemaan myös bussilla, mutta aikataulut saa jokainen tutkia itse. Tuosta kääntöpaikalta on matkaa tämän tarinan reitin alkupisteeseen tarkalleen 1,7 kilometriä, joka ei ole mahdoton taival käveltäväksikään.

porkkala2

Peruskartta Vetokannaksen alueista, kolme kohdetta merkittynä vas.ylälaidassa. Ote palvelusta Retkikartta.fi

Ensimmäiset kolme kohdetta jo ennen ulkoilureittiä on merkitty oheiseen peruskarttaan punaisilla ympyröillä ja niiden vieressä olevilla numeroilla.

Ensimmäinen kohde (1.) olkoon ikivanha kaivos, joka sijaitsee aivan Porkkalantien varrella, juuri ennen kuin yleinen tie päättyy. Kyseisen merkin kohdalla on tien vasemmalla puolen mobiiliverkon tukiasema, jonka pihaan voi pysäköidä auton. Kohde löytyy tien toiselta puolen metsiköstä, vain 20–30 metrin päästä tiestä. Saman verran mantereelle päin tukiaseman tienhaarasta.

Kyseessä on yllättävän pienen näköinen kuoppa siihen nähden, että siinä on ainakin vuosina 1614–1616 ollut peräti Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan perustama tai siunaama kuparikaivos! Silti voi mielessään kuvitella minkämoinen homma on ollut järsiä moinen kuoppa kivikovaan suomalaiseen peruskallioon senaikaisilla välineillä ja menetelmillä. Jotka siis olivat kallion kuumentaminen nuotion avulla ja sitten sen pinnan hakkaaminen palasiksi ties minkälaisilla moukareilla. Lisää tietoa tästä kiehtovasta historian palasesta löytyy Suomen geologisen seuran sivuilta.

porkkala3

Kustaa Vaasan aikaisen kuparikaivoksen jäänteitä lähellä kohtaa, mihin virallinen Porkkalantie päättyy.

Toinen kohde (2.), ennen edes pääsemistä valitsemallemme ulkoilureitille, on vaan pakko kertoa. Koska se on antanut nimen yhdelle alueelle, kuten myös tälle tarinalle. Vetokannas siis tarkoittaa paikkaa, mistä ennen vanhaan on kiskottu veneitä yli kapean ja matalan kannaksen, ettei ole tarvinnut myrskyisillä keleillä lähteä kiertämään Porkkalanniemen kärkiosien vaarallisten vesireittien kautta.

Vaikkei juuri kukaan nykyään pysähdy tuossa maastoa tutkimaan, voi siinä auton ikkunastakin oikein hyvin havaita tuon matalan kohdan, missä on joskus kauan sitten saattanut olla vieläpä oja osalla matkaa. Tähän  matalaan ja kapeaan niemen kohtaan siis pudotellaan heti käännyttyä yleisen tien päästä alas oikealle, kohti viittoja ”Luotsiasema”, ”Merivartioasema” ja vaikka mitä muita.

Ja numero 3 kartalla on myös mielestäni oivallinen tieto näillä Porkkalanniemen kärjen alueilla liikkujille. Nimittäin Porkkala Marin, tai Porkkalan Merikylä tai Dragesvikenin satama. Moni lienee siihen tykästynyt jo pelkästään nimien runsaudesta päätellen. Eikä ihme, sillä se on oikein merkittävä vierasvenesatama, jonka ihan joka ikinen Etelä-Suomen merialueilla veneilevä tuntee. Meille muillekin ulkoilijoille se on perin mukava paikka poiketa ainakin silloin, kun kauppa ja kahvila ovat avoinna. Hyvä kuvaus paikasta löytyy ainakin sivustolta Visit Southpoint Finland.

porkkala4

Dragesvikenin venesatama ja Porkkala Marin, katseltuna laiturilta käsin.

Reittimme alkupisteenä on paikka, jonka ainakin kohtalainen osa kirkkonummelaisista tuntee nimellä ”Vetokannaksen keittokatos”. Se on merkittynä numerolla 4 satelliittikarttaan alla.

Autolla sinne pääsee hyvin ajamaan ja perillä on pysäköintitilaa ainakin noin kymmenelle pirssille. Pikkuruisesta, oikealle kääntyvästä metsätiestä ajaa kyllä helposti huomaamatta ohi, jollei etene hyvin hitaasti niillä kohdin (tie kartalla). Siinä tapasi ennenvanhaan olla musta viitta, jossa luki ”Keittokatos”, mutta se on tuhoutunut aikoja sitten, eikä mikään kunta taikka yhdistys ole katsonut asiakseen uutta laittaa.

porkkala5

Esimerkkiretken reitti GPS-lokina Google Earth satelliittikartalla. Kohteet 4–10 merkittyinä.

Pysäköintialueen laidassa on hyvä opastetaulu ja kartta alueesta. Kyseinen keittokatos sijaitsee perinjuurin hienolla paikalla. Katoksessa on toisella puolella hella ja toisella takka. Se on yksi mukavimpia ja myös suosituimpia paikkoja käydä vaikka vaan piknikillä ja katsomassa uskomattomia merimaisemia vieressä olevilta rantakallioilta, joilta aukeaa vastapäätä olevan Upinniemen lisäksi myös aivan rannatonta ulappaa lounaan suuntaan. Siksi siellä voi myös kokea hurjien myrskyjen voimaa, jos sellaisia haluaa joskus mennä katsomaan.

Aivan rantakalliolla on myös pöytäpenkkiyhdistelmä vaikkapa mehuhetkeen, kera yhden Suomen upeimmista näköaloista! Alas rantaan kulkevat tukevat, kaiteella varustetut puuportaat, joita pitkin voi turvallisesti mennä myös kävelemään aivan meren äärelle, esimerkiksi pyöreän soran peittämälle ”hiekkarannalle”.

porkkala6

Ultrahieno piknikpaikka kalliolla, Vetokannaksen keittokatoksen vieressä.

Ainakin joillekin mielenkiintoinen tieto voi olla myös, että tämä on yksi koko pääkaupunkiseudun ja etelärannikon suosituimmista sukelluskohteista. Seuraavista syistä johtuen:

  • Täällä pääsee autoilla varsin lähelle rantaa ja raskaiden varusteiden kantamiseen on helppo reitti loppumatkalle.
  • Merivesi on täällä suhteellisen puhdasta ja kirkasta, johtuen sijainnista aivan avomeren äärellä, sekä myös rantojen lähellä olevien kovien sora-, kivi- ja kalliopohjien vuoksi.
  • Pohjalta löytyy helppoja ja miellyttäviä paikkoja kaikentasoisille sukeltajille, jopa vaaleita, vedenalaisia hiekkakenttiä. Myös vedenalaisia kalliojyrkänteitä ja lohkareita.
  • Syvyyttäkin piisaa mukavasti aina 20–25 metriin saakka, joka on epätavallisen paljon Suomessa aivan rannan läheisyydessä.

Tavallisin sukelluspaikka on merkitty karttaan numerolla 5. Allekirjoittanutkin on tehnyt näillä rannoilla paljon yli sata sukellusta menneiden vuosikymmenten aikana ja melkein kymmenen vuoden ajan pidin myös yllä ”Vetokannaksen ison kiven vieraskirjaa”. Se sijaitsi nimensä mukaisesti leikkimökin kokoisen vedenalaisen siirtolohkareen juurella, pienen kallioseinämän äärellä, 10 metrin syvyydessä.

Lukemattomat sukeltajat kirjoittivat kynällä varustettuun muovilevyyn nimensä, päivämäärän sekä muitakin lyhyitä kommentteja, jotka minä muutaman  viikon välein kävin ottamassa sieltä talteen ja laittamassa Web-sivulle ihmisten riemuksi. Niinä aikoina 90-luvun alussa sukeltelin noilla pohjilla niin usein ja paljon, että kaikki ahvenetkin olivat henkilökohtaisia tuttujani ja morjenstivat minulle kohdatessamme.

Suurten kävijämäärien vuoksi täällä on sitten ikävä kyllä sattunut myös kuolemaankin johtaneita sukellusonnettomuuksia viime vuosina.

porkkala7

Yksi Suomen eniten käytettyjä laitesukellusharrastuksen rantakohteita Vetokannaksen keittokatoksen lähellä.

Keittokatokselta lähdetään kävelemään polkua etelään päin, missä näkyy jo kauas yksi tai useampi iso kivikasa. Ne ovat retkemme kohde numero 6. Kyseessä on peräti viiden niin sanotun hiidenkiukaan jono. Oikeasti kyse on siis pronssikautisista muinaishaudoista, jotka ovat peräisin ajanjaksolta 1500–500 eaa.

Kolme haudoista on aivan peräkkäin heti alussa, kaksi muuta seisovat yksinään muutamien satojen metrien päässä polkua eteenpäin seuraten. Tämä komea viiden haudan jono oli iät kaiket hyvin piilossa tiheän metsikön sisällä, missä äärimmäisen harva ulkoilija tiesi tai viitsi mennä niitä katsomaan. Kymmenkunta vuotta sitten tehdyn metsän harvennuksen jälkeen ne ovat komeasti esillä ja niiden ohi kulkee myös hyvä polku.

porkkala8

Yksi muinaishauta viiden haudan rivissä. Kaikki rikottuja todennäköisesti haudanryötäjien toimesta jo ikuisuudet sitten.

Tämä muinaishautojen vieritse kulkeva polku levenee loppua kohden vanhaksi metsätien pohjaksi, joka vie meidät hiekkatielle. Sen toisella puolen on pysäköintialue (nro 7 kartalla), joka on myös yksi hyvä paikka aloittaa ja lopettaa joku retki täälläpäin. Siinäkin on opastetaulu ja kartta ympäröivistä alueista. Me kuljemme nyt tuota Porkkalan luotsiasemalle johtavaa tietä lännen suuntaan, eli käännyimme polulta oikealle.

Noin puolen kilometrin päässä vastaan tulee portti sekä taulu valtion alueesta, minne on pääsy kielletty. Sen ulkopuolella on muutamia pysäköintipaikkoja autoille, molemmin puolin tietä. Tämä on myöskin aivan hieno paikka tulla vaikka vain ihastelemaan merenrantaa joskus, taikka lähteä tästä jollekin kierrokselle.

Autopaikkoja on tosin aika vähän ja ne voivat olla täynnä hienoina kesäviikonloppuina. Myös sen vuoksi, että rannalla luotsiaseman aidan vieressä on toinen suosittu sukelluspaikka. Sinne ei ole yhtä helppoa reittiä kävellä varusteiden kanssa, mutta vastapainona ovat sitten vielä hienommat pohjien muodot kuin Vetokannaksen sukelluspaikalla konsanaan.

porkkala9

Tulentekopaikka reitin toisessa reunassa, lähellä luotsiaseman porttia.

Portinpielestä kun lähtee pohjoisen suuntaan aidanviertä pitkin, löytää kallioiden notkelmasta ensin hienon nuotiopaikan penkkeineen ja pienine puusuojineen. Polttopuut ovat siitä kyllä joskus loppu. Olkoon tämä paikka kohde numero 8, jonka ympäristössä on paljon muutakin katseltavaa.

Alas rantaan suunnatessa saa kävellä ensin komean pirunpellon yli, minkä jälkeen tulee vedestä ylemmäs johtavan rotkelman reunalle. Tuo rotko on ainoa paikka, mistä voi sukeltaja päästä ylös vedestä joskus kun on vähänkään enemmän aallokkoa. Ja sitä muuten on tällä avoimella kalliorannalla aika usein!

Rotkon toisella puolella on sitten mitä upeimpia kallioita, mistä löytää noin rajattoman määrän erilaisia mukavia paikkoja piknikille tai vain istuskelulle aavan meren äärellä. Auringonlaskut ovat täällä usein erityisen mahtavia katseltavia.

Kalliorinteet ovat kauniin raidallista kiveä ja niissä on lukemattomia eri vaiheisiin ja kokoihin päätyneitä hiidenkirnuja. Siellä me vietimme nyt Aarnon kanssa ihastuttavan kahvitauon, pienen kalliopykälän ja käkkärämännyn suojatessa meitä aika navakalta pohjoistuulelta.

porkkala10

Yksi tämän retken huippukohdista on kahvitauko tuulisen meren rannalla, mutta suojassa!

Matkamme jatkui sitten ylös suuren kallion laelle ja sieltä polkua pitkin eteenpäin koillisen suuntaan, kohti lähtöpaikkaamme Vetokannaksen keittokatoksella. Jos minun olisi pakko nimetä joku kaikkein hienoin polku Porkkalanniemen kärkialueiden monista sellaisista, tämän luotsiasemalta Vetokannakselle johtavan sitten nimeäisin.

Polku ei ehkä sovellu oikein huonojakaisille, koska siinä on jyrkähköjä kalliorinteitä ja pykäliä. Se on kokonaisuudessaan noin kilometrin mittainen ja kulkee läpi aivan uskomattoman hienojen ja vaihtelevien merenrantamaisemien. Toinen toistaan upeampia levähdyspaikkoja löytyy tuhansia, korkeilta kallioiden huipuilta, jyrkänteiden lailta, suojaisista kallionkoloista, sileiltä kallioilta aivan meren rannassa, kalliomäntyjen metsiköistä – ja vaikka mistä!

Aivan kaikkein ruuhkaisimpina kesän huippuhetkinäkään ihmisiä ei ole ikinä ollut liikaa istumassa näillä kauniilla rannoilla, edes polun päiden lähistöllä, alle 200 metrin päässä autoistaan. Ja silloinkin tämän polun varrelta voi etsiä itselleen ikioman, juuri omaan makuun parhaiten sopivan maisemapaikan, missä ei ketään muuta ihmistä ole edes näkö- tai kuulopiirissä.

Suosittelen kokeilemaan. Minulle saa valittaa, jollei muka onnistu. Tosin en uskalla ulottaa tätä takuutani enää siihen mahdolliseen aikaan, jolloin nämä alueet ovat osa Porkkalan kansallispuistoa.

Noin puolivälissä tätä polkua on Nurmijärven kunnan ulkoilualueen keittokatos (kartalla nro 9), joka on hiukan suojassa kallioiden ja puiden takana. Katos on nykyään vallan uusittu ja hieno, samoin sen ympäristöä on harvennettu, puuvarastot olivat täynnä ja koillisen suuntaan johtava polkukin tehty melkein kärrytien tasoiseksi. Nurmijärven kunta taitaa satsata alueeseensa vähän enemmän kuin muut.

Haluan erikseen mainita, että tuossakin kohtaa on vain muutama kymmenen metriä lähempänä rantaa uskomattoman hienoja kallioita maisemien ihailuun tai kahvitauon pitämiseen, jos katoksen suojaisampi ilmapiiri ei satu miellyttämään.

porkkala11

Nurmijärven kunnan ulkoilualueella sijaitseva täysin uusittu keittokatos, minne johtaa nykyään myös erittäin hyvä kulkuväylä luotsiaseman tieltä.

Melkein pakko on myös osoittaa ihmettelemään tähän katokseen liittyvää vessaa vähän ylempänä polun varressa, etenemissuunnassamme. Sekin on nyt uusittu, mutta on ollut samanlainen rakenteeltaan jo kymmeniä vuosia. Hauskasti joka suuntaan vinksallaan oleva, missä rakenteen jäykkyys on aikaansaatu kaarelle taipuvien seinälautojen avulla, ilman minkäänlaista runkoa tai muuta tukirakennetta. Kerrassaan mainio luomus, jollaista saa muualta hakea!

porkkala12

Iso, uusi polku johtaa nykyään tältä keittokatokselta ylös sisämaahan päin, vieden sujuvasti sille muinaishautojen ohi kulkevalle pääpolulle, mistä kierroksemme aloitimme. Tuo polku, samoin kuin muinaishautojen ohi kulkeva, on hyvin helppokulkuinen kenen tahansa kävellä.

Me kuitenkin käännyimme kallion yläosasta vasemmalle, vanhalle, rantaa myötäillen kulkevalle peruspolulle. Sen haarautumista ei ole ehkä kovin helppo huomata siinä kalliolla. Tältä loppumatkalta, kuten myös muutamilta aiemmilta polun jaksoilta, löytyy myös jokusia paikkoja aivan telttaleirillekin, nuotiopaikkoineen. Niiden löytämiseksi täytyy kuitenkin mutkitella hiukan omille reiteilleen pääpolulta.

Tämän matkamme viimeiseksi ”nähtävyydeksi”, otetaan metka, kanahäkin kaltainen, verkkoaidalla suojattu häkkyrä pääpolun vasemmalla puolella (nro 10 kartalla), juuri ennen saapumista takaisin Vetokannaksen keittokatoksen näköpiiriin. Verkko näkyy nykyään olevan jo rikottu, mutta sen takana oleva kallion sisään johtava teräsovi on yhä ehjä ja lukittu.

Mitään virallista tietoa tuon käyttötarkoituksesta ei ole, mutta koska siitä johtaa paksut kaapelit mereen, kohti Upinniemeä, on kyseessä varmasti joku sotilastekninen asennus. Jonkunlaisena sukellusveneiden kuuntelulaitteisiin liittyvänä kaapelien pääteasemana sitä on aina pidetty ja noita pohjalla kulkevia kaapeleita on kautta vuosikymmenten käyty koputtelemassa puukonkahvalla siitä ohi sukellettaessa. Morsettaen jotain hölmöä ja kuvitellen suut virneessä, miten armeijan pojat istuvat luurit korvilla ja otsat rypyssä kummastelemassa jossain varuskunnan salaisessa kolkassa. Hohhoijaa niin.

porkkala13

Rapistuneita sotasalaisuuksia?

Toivotan teille ihania ulkoiluja noilla Suomen hienoimmilla poluilla! Ja samalla sanon näkemisiin, koska minähän en tuolta pysty koskaan kauaa poissa pysymään. Kuinka ollakaan, samoilla kulmilla on muuten myös meidän Eräveljet-seurakuntamme jo yli 20 vuotta käytetty talvinen kotaleiripaikka.

–Kari

PS. Vielä muutama valokuva näyttämään lisää palasia kivoista paikoista nojatuolimatkailijoille. Ennen kuin heidänkin on pakko mennä oikeasti katsomaan!

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6652245, E 355406.

Juttu julkaistu alun perin Lähierä-blogissa.

Hangon Puistovuorilla kotimaa hyvästeltiin tanssien

Syksyinen aurinko lämmittää vielä lempeästi Hangon Casinon edustalla. Kävelen puiden varjossa hiekkatietä pitkin kohden Plagenin uimarantaa, mutta metsäpolut houkuttelevatkin pujahtamaan Puistovuorille. On hyvä päästä hetkeksi puiden keskelle ja tähyämään sitten merenrantakallioiden yllä kauas tuuliselle avomerelle.

portaat_c

Pieniä polkuja on lukuisia, mutta yhtenä vaihtoehtona on kävellä puolentoista kilometrin pituinen “rakkauden polku”. Sen varrella näkee luonnon muovaamia teoksia, kuten komean jättihiidenkirnun. Pisin reittivaihtoehto on 5,5 kilometriä.

Puistovuorten virkistysaluetta esittelevä reitti on merkitty kallioon maalatuilla pienehköillä valkoisilla nuolilla. Talvisaikaan niitä voi olla vaikea nähdä, mutta saattavat ne kyllä jäädä huomaamatta muulloinkin.

kivi_c

Maastoltaan tämä kallioinen niemi on kumpuilevaa ja kasvillisuus melko vaihtelevaa. Sateen jälkeen ja talvisaikaan kalliot voivat olla liukkaita. Vetisimpään kohtaan on laitettu pitkospuut. Reitin varrella ja alueella on penkkejä, muutamat kiviportaat sekä puusiltojakin on tehty kulkua helpottamaan.

pv_puolukka_c

Loppukesällä ja syksyllä alueelta löytää mukavasti etenkin mustikkaa, puolukkaa ja metsämansikkaa. Leiriytyminen ei ole sallittua Puistovuorilla, mutta muilta osin jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet ovat hyviä pääkopan perusvarusteita kaupungissakin. Luonnossa liikkuessahan on esimerkiksi syytä olla roskaamatta eikä avotulenteko ole sallittua ilman maanomistajan lupaa.

casino_c

Historian havinaa

Hangon Casinona nykyään tunnettu rakennus toimi vielä ennen toista maailmansotaa kylpylän seurahuoneena. 1800-luvun loppupuolella Puistovuorille tehty lemmen- tai kihlajaispoluksi silloin kutsuttu ulkoilureitti johdatti vieraat kalliotasanteelle nauttimaan ilmakylvyistä.

Aikoinaan tuolla samaisella kalliolla soi myös haitari, kun emigrantit tapasivat tanssia siellä laivan lähtöä odotellessaan. Suomesta lähdettiin Hangon kautta sankoin joukoin meriteitse Amerikkaa kohden. Vuosien 1865 ja 1930 välisenä aikana synnyinmaansa jätti lähes 400 000 ihmistä. Parempaa elämää tavoitellessaan moni siirtolaisistamme päätyi määränpäässä töihin muun muassa kaivoksiin. Rajaseutujen metsäisillä alueilla he tulivat muita eurooppalaisia paremmin toimeen alkuperäisväestön kanssa.

aukko_c

Talvisodan jälkeen Hankoniemen ollessa parisen vuotta venäläisten hallussa Puistovuorilla oli tykkiasemia, bunkkereita ja konekivääripesäkkeitä. Varuskunta majoittui kahteen parakkiin. Nyttemmin useimmista rakennelmista on jäljellä vain kivijalat, mutta muutama varsin näyttäväkin tekele on säästynyt meidän päiviimme asti ihmeteltäväksi.

Luonto ja aika tekevät tehtäviään

Hangon voimakkaissa tuulissa ja muutoinkin karuissa olosuhteissa paikkansa pitäneet petäjät vaikuttavat luonteikkuudellaan. Sisukkaasti säiden armoilla hitaasti omanlaisiksi yksilöiksi kasvavien mäntyjen kauneus on sellaista veistoksellisuutta, mitä ei saa veistämällä aikaan.

mänty_pv_c

Näin syyskuun puolivälin tienoilla Puistovuorilla kohtasin vielä västäräkkejä, muutaman amiraaliperhosen ja piiloon pötkivän sisiliskon. Yhden rusakon herätin vahingossa kesken päiväunien. Se oli makoillut kaikessa rauhassa kuunnellen surisevia kimalaisia, jotka vielä seurustelivat kanervista näyttävimpien kanssa. Niemen edustalla käväisi yksinäinen merimetso. Se nousi pian lentoon ja suuntasi pois ihmisten ilmoilta takaisin kauemmaksi Suomenlahden lainehille.

Syksyllä monien muuttolintujen reitti kulkee Hangon kautta. Lukuisat kurkiaurat jättävät Suomen mantereen taakseen Puistovuoret ylitettyään. Pitkän talven jälkeen samaiset linnut palaavat sitten tuoden kevään riemun tullessaan.
pv_merimaisema_c

Puistovuorten keskeisen sijainnin ja sotaisen historian huomioon ottaen alue on varsin edustava. Luonto korjaa itse itseään ajan kanssa sammaloiden siinä sivussa venäläisten bunkkeritkin. On todella hienoa, että näinkin keskeisellä paikalla on ymmärretty olla rakentamatta liikaa. Meillä ei ole täällä Pohjolassa pyramideja, mutta on meillä kaunis luonto.

sammaloitunut_c

Sijainti:
Puistovuoret kartalla

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6638579 E 274689
Linkkejä:
Hangon parhaat palat löytyävt myös Visit South Coast Finlandista.
Hanko siirtolaisten lähtökaupunkina
Hangon matkailutoimisto

Sallan jättiläismäinen Juomapata tuo taruolennot mieleen

Hiidenkirnuista puhuttaessa tulee minulle aina mieleen Hiisi, joka kirnuaa voita koskien kuohunan säestämänä jossain syvällä metsämaan kätköissä. Kuvittelen Hiiden olevan iso, kyöniltä näyttävä otus, jolla on ohut, mustankiiltävä turkki, luiruhäntä ja keltaiset suuret silmät.

Suomen Sallasta löytyy yksi maailman suurimmista hiidenkirnuista, eli asialla on todennäköisesti ollut yksi maailman suurimmista hiisistä. Heinäkuussa päätimme matkata Sallan Kalliojärvelle tuota jättiläishiidenkirnua eli Juomapataa katsomaan.

Ajoimme Corollan hiekkatien reunaan parkkiin. Karhuvaarantieltä kääntyvässä risteyksessä (kartta), joka sijaitsee aivan Hirvasvaaran kylän kupeessa, oli opaste paikan päälle. Paikka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä sekä Sallan keskustasta, Kemijärveltä että Rukalta.

Parkkipaikalta hiidenkirnuille on 1,6 kilometrin kävely valtavan kauniiden maisemien halki. Parkkipaikalla on alueesta kartta ja muutama sana saatteeksi.

juomapat2

Komea louhos tervehtii kulkijaa heti matkan alussa.

Suuntasimme metsään ja ohitimme pian vanhan louhoksen, jota ei voinut olla huomaamatta. Kivilouhos näytti siltä kuin Hiisi olisi ollut siinäkin asialla. Kivenjärkäleet olivat valuneet korkean kallion seinämiltä joskus aikoinaan, mutta nyt paikalla oli hiidenhiljaista.

Hopeinen kelo könötti liikkumattomana koko komeuden päällä, ja suopursut kukkivat louhoksen juurella. Pitkospuilta käsin louhosta saattoi ihailla nilkkojaan riskeeraamatta.

Reitin varrella on kota, eli ruoka-aikaan liikkeellä olijoiden kannattaa ehdottomasti ottaa makkarat ja sinapit mukaan. Kävelyreitti itsessään ei ole niin pitkä, että sen aikana ehtisi tulla nälkä. Mutta tulistellahan toki voi pelkästä tulistelun ilosta.

Kodan läheisyydessä on myös hyyskä.

Maisemat kävivät pian avariksi ja aito Lapin tunnelma tuntui syvällä sydämessä. Maanpinnan vehreää kasvimattoa koristivat tulipunaiset varvut siellä täällä. Kelojen latvat kohosivat korkeuksiin, elleivät puuvanhukset sitten olleet jo kaatuneet lepäämään pitkin pituuttaan varvikolle. Eläviä puita kasvoi yhä harvemmassa, samalla kun niiden takaa alkoi aueta seesteinen maisema Kalliojärvelle.

juomapat

Hiljaisena katselin sitä ja mietin, ettei Lappia voi muuta kuin rakastaa.

Kyseinen Kalliojärvi on tosiasiassa osa Oulankajokea. Luontopolullamme kohosimme hiljalleen kallion päälle, ja ylhäältä käsin saatoimme nähdä maisemat myös kauas veden yli.

Näkyvissä oli myös sieviä, puisia taloja. Ne saivat maailman tuntumaan lämpimän kotoisalta.

Ylhäisen kalliokierroksen jälkeen oli aika laskeutua kallioiden väliin. Maisema muuttui kertarysäyksellä upeasta näköalapaikasta kahden kalliojyrkänteen raossa kulkevaksi satumetsäpoluksi. Pitkospuut kantoivat askeleitamme sammaloituneiden kivenlohkareiden yli. Vesi pilkotti toisinaan kivien välistä.

Korkealle kohoavat puut myötäilivät kallioiden jyrkkiä seiniä. Pihlaja, ruohokanukat, hillat ja monet muut herkät metsän koristajat olivat kukassa.

juomapata-1-9

Metsäisen kanjonin jälkeen nousimme muutaman portaan ja kohta Juomapata aukeni edessämme kuin suuri musta silmä tai kita kalliossa.

Juomapata ammotti tyynenä ja pohjattoman näköisenä, avonaisena – ja aidattuna. Kirnu on yhdeksän metriä syvä ja läpimitaltaan pisimmillään yli 15 metriä.

Metallinen verkkoaita ei tee jylhälle hiidenkirnulle oikeutta, mutta on toki perusteltu turvallisuuden nimissä. Itse en todellakaan haluaisi kokeilla hiidenkirnuun pulahtamista, ties vaikka pohjan pimennoissa olisi Hiiden kavereita odottamassa. Ehkä Juomapadan pohjalla ihmishenkiä odottaa Näkki eli saamelaisten Čáhcerávga, Vesiraukka.

Puiden varjot heijastuivat lammen tummaan samettiseen pintaan, aivan kuin pinnan alla aukenisi synkkä peilimaailma. Rakastan kertomuksia taruolennoista ja Juomapadan äärellä minusta tuntui, että niillä tosiaan oli tämän paikan kanssa jotain tekemistä.

Elääkö Vesiraukka Juomapadassa?

Elääkö Vesiraukka Juomapadassa?

Kenties aita onkin olemassa siksi, ettei mikään pääsisi Juomapadasta pois? Kun vain ajattelinkin sitä, kylmänväreet pakenivat pitkin selkääni ja kelmi hymy levisi kasvoilleni.

Pata näyttää kauniissa järvimaisemassa ilmiselvältä portilta jonnekin aivan toiseen maailmaan. Kiertelin padan ympärillä puolelta toiselle ja kurkin sen sisään minkä vain ylsin.

Hiisi ei sitä kuitenkaan ole kirnunnut. Kalliovaaran rotkojen rinteitä pitkin valuneet jäätikön sulamisvedet ovat voimillaan luoneet hiidenkirnut. Mahtavat voimat myllersivät mannerjäätikön sulaessa 11 000 – 10 500 vuotta sitten. Jäätikön helma vetäytyi kohti länttä ja luodetta jopa 150 metriä vuodessa.

Tai ainakin se on hiidenkirnujen virallinen selitys.

juomapat4

Juomapata on tyhjennetty tutkimuksia varten 20 vuotta sitten. Lähistön kolme muuta hiidenkirnua ovat sammaloituneita, täyttyneet turpeesta ja moreenista. Ne ovat Juomapataa enemmän tai vähemmän pienempiä.

Kyläläisten kerrotaan järjestäneen aikoinaan alueella myös tansseja ja juhannusjuhlia. En voinut olla ajattelematta, mitä entisaikojen kyläläiset ovat Hiidestä tuumanneet. Eikö ole pelätty, että Hiisi ärsyyntyy musiikista ja tanssista? Tai onko kenties laitettu jalalla koreaksi juuri Hiiden kunniaksi? Ehkä tämä Hiisi oli hyvä tyyppi. Tai ehkäpä Hiidestä on vain viis veisattu. Joka tapauksessa näissä maisemissa olevalla tanssipaikalla on täytynyt olla mieleenpainuva tunnelma.

Kiertelimme Juomapataa ja levähdimme pöydän ääressä. Tuulen hieman yltyessä hyttyset jättivät meidät rauhaan ja saimme laittaa hyttyslakit reppuun samalla, kun otimme esille pillimehut ja nautimme kesäillasta Suomen Sallassa, Juomapadan upeiden maisemien äärellä.

Kenties Hiisi ja Vesiraukkakin olivat jossain aivan lähellä.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7379912, E 575127.

 

Mannuistenvuori – Mynämäki

Varsinais-Suomessa Mynämäessä sijaitsee Mannuistenvuori, joka on varsinainen kuntien risteys. Sen huippu ja pohjoisosat kuuluvat Mynämäen kunnan Mietoisiin, länsi- ja eteläosat Maskuun. Itäosa kuulunee Lemulle. Reitti vuoren laelle kulkee vanhan muinaisrannan poikki. mannuistenvuori-1

Ajoittain kivikasoissa astellessa tulee tunne, kun kävelisi vanhojen muinaishautojen päällä, sillä osa kivikasoista muistuttaa etäisesti toisaalla lähialueella näkemiäni hautaröykkiöitä.

mannuistenvuori-2

Puolimatkassa rinnettä vastaan tulee vanha rajapyykki, jota kiertää ankkurikivet.

mannuistenvuori-12

Kivipaasissa on heikosti näkyvä hakkaus, olisiko ollut numero 13? Tämä on Mynämäen ja Maskun rajapyykki.

mannuistenvuori-3

Mannuistenvuori on monella tapaa mielenkiintoinen retkeilykohde, se kohoaa merenpinnasta 55,6 metriä ja sen laelta on varsin hienot näköalat ympäröivään maisemaan aina merelle asti. Aikanaan vuoren laella on sijainnut kolmiomittaustorni ja maanmittareiden mittauspiste. Niiden jäänteitä on vieläkin havaittavissa maastossa. Erinäistä puu- ja metalliromua lojuu sekaisin pitkin laen harjaa.

mannuistenvuori-5

Vuoren korkeimpaan kohtaan on hakattu vuosiluku 1935.

mannuistenvuori-4

Jotta tarina ei menisi aivan maanmittailuksi, niin mennään alueen varsinaiseen ja sen hienoimpaan kohteeseen, jonka takana on varsin omaperäinen tausta.

mannuistenvuori-10

Vuoren pohjoisrinteessä sijaitsee eräs maamme kauneimpiin “tituleerattu” hiidenkirnu.

mannuistenvuori-11

Hiidenkirnun löysi vuonna 2008 harrastetutkija K. Parkkunen. Hän tyhjensi sen maa-aineksesta ja merkkasi kirnun sekä sinne johtavan polun maalilla. Tästä maanomistaja taas ei riemastunut ja vei asian käräjille. Turun käräjäoikeus tuomitsi tuolloin jo yli 80-vuotiaan Parkkusen sakkoihin, jotka hän jätti maksamatta. Asia meni muuntoon ja hänet tuomittiin tuolloin neljän päivän vankilatuomioon.

mannuistenvuori-8

Kirnu, niin milllainen se sitten on? Se ei suinkaan ole totutun kaltainen pyöreä kolo kalliossa. Tai on se osin sitäkin, mutta nyt sen yksi laita on avoin, joten sen syleilyyn voi astua sisään. Leveyttä tuolle luonnonihmeelle kertyy reilusti metrin paremmalle puolen ja korkeus on parin metrin luokkaa, jos sen mittaa pohjalla olevaan vesirajaan.

Tyhjennettynä sen syvyydeksi on saatu liki kolme metriä. Tuolloin vastaan tulee vasta kirnun todellinen kauneus, sillä sen pohja muodostuu spiraalin muotoisesta kierteestä, jonka kruunaa komea jauhinkivi.

mannuistenvuori-9

Kirnun kyljessä on edelleen havaittavissa pieni täplä keltaista maalia Parkkusen kansalaistottelemattomuudesta.

Kirnun lähialue kirvoittaa mielen etsimään siitä muitakin vastaavia löydöksiä, sillä rinteen kalliopinnat ovat virtausvesien kauniisti muotoilemia ja voisivat antaa näin ymmärtää, että löydöksiä saattaisi olla lisääkin. Sammalmättäiden ja maa-aineksen omaehtoiseen kääntämiseen on kuitenkin kiellettyä, joten annetaan vain katseen ihastella maisemaa.

mannuistenvuori-14

Mannuistenvuoren luoteisreunassa peltoon työntyvällä metsäniemekkeellä on aikanaan sijainnut historialliselle ajalle sijoittuva puolustusvarustus, jota voi myös samalla käydä etsimässä. Nyt kuitenkaan ei siitä sen tarkemmin.

mannuistenvuori-15

Mannuistenvuorta on helppo suositella, sillä sen anti on varsin monipuolinen. Se kuuluu osana 16 kilometriä pitkän kolkanpolun reitistöön, joka risteilee Turun ja Kustavin tien varrella.

Kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6729120 E 221984

Jylhiä jääkauden jälkiä Ala-Koitajoella

Kävimme lasten kanssa vappuna retkeilemässä Ala-Koitajoella. Joen rantoja Pamilonkoskelta Hiiskosken padolle kulkee Ala-Koitajoen retkeilyreitti, joka on 16 kilometriä suuntaansa. Kahden sillan ansioista molemmista päistä on mahdollista kiertää rengasreitti.

Reitti on luokiteltu vaikeaksi. Louhikkoisuuden ja suurten korkeuserojen vuoksi se on huonojalkaisille ja lapsille haastava.

Hiidenkirnut Koitajoessa

Hiidenkirnut Koitajoessa

Pamilonkosken ja Kuusamonpyörteen välillä joen pohjoisrannalla on vedessä kaksi kallioon syöpynyttä hiidenkirnua. Myös Kuusamonpyörre on suuri hiidenkirnu, jonka halkaisija on noin 65 metriä ja syvyyttä sillä on 17 metriä.

Koita3

Joki laskee Hiiskosken padon yläpuolisesta Tekojärvestä Rahkeenveteen ja edelleen Pielisjokeen. Alueen ominainen piirre ovat sen jyrkkäpiirteiset ja rosoiset kalliot ja kanjonit. Lapset löysivät kallioilta runsaasti pieniä luolia ja onkaloita, joissa olisi mahtunut tarvittaessa vaikka yöpymään.

Pamilonkoski

Pamilonkoski

Ala-Koitajoki on Suomen vanhin joki. Se syntyi yli 10 000 vuotta sitten, kun Koitereen jääjärven vedet mursivat tiensä ja purkautuivat Rahkeenveden paikalle ulottuvaan Itämeren kielekkeeseen.

Pamilonkoski

Pamilonkoski

1955 rakennettiin Pamilon voimalaitos ja Hiiskosken pato. Ennen patoamista Ala-Koitajoen virtaama oli keskimäärin 70m3/sek kun se nykyisin on vain 5-10m3/s. Näin keväällä sulamisvedet nostavat joen virtaaman 10–12m³/s.

Aikoinaan Ala-Koitajoki oli merkittävä Saimaan järvilohen kutujoki. Joki on ollut myös yli sadan vuoden ajan tärkeä uittoväylä ja työnantaja paikallisille. Joella on kuvattu neljä elokuvaa, joista tunnetuin lienee Markku Pölösen ohjaama Kuningasjätkä.

Matkaa Ala-Koitajoelle tulee Joensuusta noin 60 kilometriä. Ensin ajetaan Uimaharjuun, josta käännytään kohti Ilomantsia ja ajetaan noin 10 kilometriä kunnes tullaan Pamilonkoskelle. 100 metriä ennen siltaa tien vasemmalla puolella on parkkipaikka, josta lähtee joen pohjoispuolen polku. Parkkipaikalta on myös pyörätuolilla kuljettava leveä hiekkapolku Pamilonkosken esteettömälle tulipaikalle.

Pamilonkosken esteetön tulipaikka

Pamilonkosken esteetön tulipaikka

Retkeilyreitin varrella on runsaasti siistejä tulipaikkoja ja laavuja. Pamilonkoskella on tämän näköinen tulipaikka. Polttopuita oli runsaasti ja paikka siistissä kunnossa vaikka onkin lähellä tietä.

Juttu on julkaistu alunperin Tervastulia-blogissani.

Pamilonkoski kartalla ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6973832 E 673569