Askolan hiidenkirnut ovat upea päiväretkikohde vain tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta

Hiidenkirnuja on ympäri Suomenmaata. Missään muualla Suomessa niitä ei kuitenkaan ole yhtä monta niin lähekkäin kuin Askolan Korttialla. Hiidenkirnuja on täällä 20 kappaletta alle hehtaarin kokoisella alueella. Jopa maailman mittapuulla hiidenkirnuesiintymä on harvinaislaatuinen. Hiidenkirnut sijaitsevat Uudellamaalla, Askolan kunnassa ja ovat helppo päiväretkikohde vaikkapa pääkaupunkiseudulta käsin. Helsingistä ajomatkaa kirnuille on tunti suuntaansa. Lähdimme ohikulkumatkalla katsomaan, millaisia Askolan mystiset kirnut ovat ja pohtimaan miten ihmeessä luonto on saanut tällaisia aikaan. Retki tarjosi muutakin nähtävää, muun muassa komeat maisemat Porvoonjokilaaksoon, jossa jo viikingit ovat aikoinaan kulkeneet.

Hiidenkirnujen pysäköintialue kartalla

Lähestyimme Askolan hiidenkirnujen parkkipaikkaa autolla ajaen, taivaanranta näytti tummalta. Juuri ennen kuin saavuimme paikalle, alkoi sataa kaatamalla vettä. Istuimme autossa ja odottelimme josko sade lakkaisi. Sade jatkui ja metsä tuulilasin takana välähti valkoisena, lähes heti kuului jyrinä. Ukkosrintama oli siis juuri päällämme, kuinkas sattuikaan! Positiivista toki, että se oli jo kohdalla eikä vasta tulossa niskaamme, ja se väistyisikin varmasti melko nopeasti, ajattelimme. Ja niinpä se hetken päästä väistyikin ja pääsimme tutkimaan paikan opasteita.

Parkkipaikka on aivan maantien vieressä. Maantien, joka on nimetty hiidenkirnuja kunnioittaen Hiidenkirnujentieksi. Parkkipaikka on iso ja paikalla on opasteita, sekä vanha pieni lautarakennus, joka on aikoinaan toiminut kioskina retkeilijöitä varten. Lähdemme kävelemään polkua ja matkaa hiidenkirnuille on opasteen mukaan 500 metriä. Muutaman kymmenen metrin päästä vastaan tulee paikan vahtimestari; Hiidenkivi, joka toimii myös hiidenkirnualueen tunnuksena. Hiidenkirnuille on mahdollista tulla myös Porvoonjokea pitkin kanootilla tai pienellä veneellä. Rantautumispaikka on kirnujen kohdalla.

Hiidenkirnujen luo pääsee myös vesiteitse Porvoonjokea pitkin.

Reitti nousee portaita pitkin kirnukallion päälle. Kirnukalliota kiertää 300 metriä pitkä maisemapolku, joka päättyy kirnualueen portille. Paikoittain polku on hieman haastavakulkuinen kivineen ja juurakoineen sekä laskuineen ja nousuineen. Esteettömästi hiidenkirnujen luo ei pääse. Peruskunnolla kuitenkin pärjää, ja reitin varrelle sekä kirnujen luo kalliolle on tehty vaijeriaidat.

Saavumme hiidenkirnujen portille ja luemme kyltistä, että alueelle on pääsymaksu, jonka voi suorittaa joko tiputtamalla kolikot portin vieressä olevaan metallipataan tai maksamalla mobilepayllä kyltissä olevan qr-koodin avulla. Kirnualue on Askola-seuran omistuksessa. Seura huolehtii kirnujen alueen kunnossapidosta sekä ylläpitää Askolan kotiseutumuseota pääsymaksutuottojen voimin. Aikuisilta pääsymaksu on 2 euroa, lapsilta 1 euro ja perhelippu kustantaa 4 euroa. Suoritamme maksun ja jatkamme portaita alas kohti kirnuja. Ensimmäisenä satumme Riisipata-nimisen kirnun luo. Kaikki alueen hiidenkirnut on nimetty ja numeroitu. Kirnut ovat saaneet nimensä monella eri tapaa. Jotkut on nimetty niiden ulkomuodon perusteella, kuten Nojatuoli, Kattila tai Päärynä. Jotkut taas aluetta tutkineiden henkilöiden mukaan, kuten Professori Okko ja Professori Akai.

Kirnujen alueella on hyvät kulkuväylät siltoineen ja portaineen. Tarkkana sai silti olla etenkin sateen jälkeen, sillä jyrkkä kallio oli paikoittain liukas. Kirnut ovat upeita, ja suurin niistä on 4,2 metriä leveä ja 10,3 metriä syvä. Tämän suurimman kirnun, Jättiläisen kuhnepytyn pohjalle pääsee tikapuita pitkin. Nyt sateen jälkeen kiipeily olisi muuttunut uintireissuksi, sillä kirnun pohja oli täyttynyt vedellä. Kirnuja joudutaankin aika ajoin tyhjentämään vedestä. On ihmeellistä ajatella, miten tällaisia muodostumia on voinut hioutua Suomen kovaan peruskallioon vain kiven ja sitä pyörittävän veden seurauksena. Tieteen vallitsevan näkemyksen mukaan hiidenkirnut siis syntyivät, kun jääkauden jään päällä ollut vesi putosi jääkaivoon, jossa vesi ja kivet alkoivat hioa ja irrottaa lisää kiviainesta. Muutamassa hiidenkirnussa kivi on edelleen näkyvissä kirnun pohjalla.

Hiidenkirnuista suurimmalla, Jättiläisen kuhnepytyllä on syvyyttä 10,3 metriä ja leveyttä 4,2 metriä.

Jättiläisen kuhnepytyn vieressä on levähdyspaikka, jossa voi pitää vaikka evästauon. Me jatkoimme matkaa luontopolkua pitkin takaisin kohti parkkipaikkaa. Luontopolku jatkuu levähdyspaikan jälkeen alas portaita pitkin kohti Porvoonjoen rantaa. Matka luontopolkua pitkin parkkipaikalle voi olla muutama sata metriä pidempi kuin paluu samaa reittiä takaisin, mutta maisemat sen varrella oli todella hienot. Kannattaa ehdottomasti kulkea sitä pitkin jos mahdollista.

Hiidenkirnujen vieressä Porvoonjoen läheisyydessä on tulipaikka sekä polttopuita.

Loppumatkalla riittää ihmeteltävää. Polun varrella on suuri siirtolohkare, sekä kaksi vanhaa puuta, jotka ovat kasvaneet aivan lähekkäin toisiinsa kiinni. Harvinaista tästä tekee sen, että ne ovat eri puulajeja, koivu ja haapa. Tiedän, että metsässä puut ovat yhteydessä toisiinsa sienirihmastojen ja juurien välityksellä. Ne voivat jakaa ravinteita heikommalle ja pitää kauan sitten kaadetun puunkannon elossa. Näin siis ainakin saman lajin puilla, mitenhän asia mahtaa olla eri lajien kesken? Tästä matka jatkuu kohti parkkipaikkaa, maisemat ympärillä ovat sekametsää ja polku kulkee reunustaen jyrkän kallion alaosaa.

Polku kulkee takaisin kohti parkkipaikkaa jyrkkää kalliota reunustaen.

Lue myös kattava, Leinon kirjoittama vanhempi juttu Retkipaikassa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.