Mittasuhteet vetivät sanattomiksi – Storforsen, Ruotsi

Parhaat matkat löytyvät usein ilman etukäteissuunnittelua. Useana vuonna Norjaa kohti ajellessa tuli mietittyä, mitähän Ruotsin Älvsbyn kohdalla olevan nähtävyysopasteen takana mahtaa olla. Viime kesänä päätin paikalla poiketa, vaikka varsinaiselta reitiltä sivuun tulikin noin 40 kilometrin pisto. ”Storforsen”, eli Iso koski, luki opasteissa. Vähän ennen kohteeseen saapumista tuli pysähdyttyä hotellin pihaan katsomaan, mitä ihmettä taivaan rannassa oikein välkkyy ilta-auringossa.

Kohde kartalla

Kosken ja puiden mittasuhteet vetivät sanattomiksi, vaikka matkaa oli vielä useampi kilometri jäljellä. Tämähän on todella nimensä veroinen koski. Perillä olleessa infotaulussa kerrottiin keskimääräisen virtauksen olevan 160–250 kuutiometriä sekunnissa ja veden laskevan 82 metriä 5 kilometrin matkalla, mutta loppuosuus on kaikkein vaikuttavin. Silloin kosken kuohut putoavat viimeiset 50 korkeusmetriä 600 metrin matkalla!

Storforsen on osa Piteälven-jokea, joka on puolestaan yksi Ruotsin neljästä suojellusta kansallisjoesta. Kosken ympäristö on luonnonsuojelualuetta, jonka läheisyydessä sijaitsee hotelli, kahvila ja uittomuseo. Erilaisia polkuja lienee kilometritolkulla.

Erityisen mukava ”polku” kävellä koskea katsellen.

Parkkipaikalta lähtee puisia kävelysiltoja, joita pitkin on mukava kävellä heikompijalkaisenkin. Rannalta koski tekee vaikutuksen koollaan ja kohinallaan vielä elokuussakin. Voi vain kuvitella millaiset kuohut kevätaikaan mahtavat ollakaan, opastaulu nimittäin arvioi kaikkein suurimmaksi virtaukseksi 1040 kuutiometriä sekunnissa vuonna 1995…

Yhden könkään kohdalle tuli vesisumusta ilta-auringon valaisema sateenkaari.

Tämä nähtävyys ei kuitenkaan ollut pelkkä koski. Joen uoma on joskus siirtynyt, tai se on ollut nykyistä huomattavasti suurempi. Sen vuoksi vieressä on laaja alue, jonka sileillä kallioilla riittää myös katseltavaa. Pieniä mäntyjä kasvaa kallion koloissa ja niiden muotoilussa on käytetty melkoisesti mielikuvitusta. Syvimmissä urissa virtaa pieniä puroja kirkasta vettä ja kauneimmissa paikoissa on pöytäryhmiä ja nuotiopaikkoja. Harmi kun tuli syötyä autolla ennen retkelle lähtöä…

Aikansa edestakaisin käveltyä löytyi uusi nähtävyys opaste, ”Jättegrytor”. Alueella oli useita pienempiä ja suurempia hiidenkirnuja. Ehkä hienoimman näköinen paikka oli pieni kanjoni, jossa moni kävi uimassa. Suvantoon vesi putosi korkealta reunalta, ja putous olisi ollut jo yksinään nähtävyyden arvoinen. Vesi oli jopa yllättävän lämmintä virtauksestaan huolimatta. Hellejakso oli lämmittänyt kallioita, joita pitkin vesi virtasi paikoin hyvinkin matalana ja leveänä. Näytti melkoisen pelottavalta, kun joku hurjäpää hyppäsi kalliolta veteen varmaan toista kymmentä metriä korkealta..?

Pari kolme tuntia kului kierrellessä nopeaan. Tai ehkä enemmänkin, kuka sitä nyt lomalla kelloaan tarkkailee. Oli kyllä ehdottomasti poikkeamisen arvoinen paikka ja moni muu oli selvästi samaa mieltä. Alue on kuitenkin sen verran laaja, että vaikka parkkipaikalla oli aurinkoisena iltana useita autoja, sai välillä olla myös yksin luonnonrauhassa. Aion vierailla täällä vielä monta kertaa, koska tulee sopivaan kohtaa pidempi tauko Norjaa kohti ajellessa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.