Kevättä vastassa Aulangolla – tällainen on 7 kilometriä pitkä Aulangonjärven polku Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan upealta Aulangon luonnonsuojelualueelta löytyy monen erikoisen kuriositeetin lisäksi kokonainen 7 kilometrin rengasreitti, joka kiertää koko Aulangonjärven. Pääosin varsin luonnonrauhaisa kierros poikkeaa kahdella uimarannalla ja tulipaikalla, Sibeliuksen metsässä ja hienoilla näköalakallioilla. Kiersimme lenkin vappuviikonloppuna.

Lähtöpaikka kartalla (Aulangon ulkoilumaja, Linnanen 75, Hämeenlinna)

Rengasreitti 7 km

Kota, tulipaikka, kaksi uimarantaa

Suositeltavaa on aloittaa reitti Aulangon ulkoilumajalta, jonka vieressä on laaja ja tilava parkkialue. Omalla retkellämme majoituimme läheisessä hotellissa, josta käsin valitsimme hieman toisen lähestymistavan: nousimme hotellin edestä mäkeä ylös ja kuljimme Aulangon upeiden puistojen lävitse, Joutsenlammen ja Metsälammen ohitse Aulangonvuoren huipulle ja näkötornille. Näkötornin edustalta sitten laskeuduimme yli 300 porrasta alas ja ohitimme kuuluisan karhupatsaan, kunnes alimmaisena järven rannassa saavuimme Aulangonjärven polun varteen ja aloitimme rengasreitin siitä. Alla kuvia tältä matkalta – nämä kohteet eivät siis sisälly varsinaiseen Aulangonjärven polkuun.

Myös Aulangon näkötornille pääsee autolla, mutta parkkipaikka on aika pieni ja sesonkiaikaan takuulla hyvin suosittu. Siksi on varmasti paras valinta noudattaa suositusta ja pysäköidä auto ulkoilumajan pysäköintialueelle, jos aikoo lähteä Aulangonjärven reittiä kiertämään.

Nautimme Aulangon ihmeistä suuresti jo ennen kuin olimme varsinaisella rengasreitillä. Lämpimästi suosittelenkin näkemään Aulangolla sen omintakeisia ihmeitä ja erilaisia rakennelmia ja puistoja, joita alue pitää sisällään. Retkemme aikaan sinivuokot ja näsiät kukkivat ja koivujen hiirenkorvat loistivat smaragdien lailla niinä ohikiitävinä hetkinä, kun auringonvalon onnistui läpäistä taivaan harmaan pilvipeiton ja tuoda edes ripauksen valoa ja ehkä lämpöäkin vapun viileään kevätiltaan.

Laskeuduttuamme portaat tornilta alas kiitimme itseämme siitä, ettei portaikon nousu ylös kuulunut suunnitelmiimme. Olisi nimittäin melko raskas nousu! Lähdimme kiertämään Aulangonjärveä vastapäivään, koska tarkoitus oli saapua lopuksi ulkoilumajalle ja suoria siitä takaisin hotelliin, jolloin vain pieni siivu rengasreittiä jäisi kulkematta.

Leveällä sorareitillä vastaan tuli monia koiranulkoiluttajia ja leppoisia pyöräilijöitä. Toisella puolella siinsi Aulangonjärvi, toisella kohosi märkä ja synkkä kuusikko sammaleisine metsänpohjineen.

Aulangolla on erillinen maastopyörä- eli MTB-reitti, joka näytti olevan hyvin viitoitettu. Maastopyöräilevä mieheni, jolla tällä kertaa ei ollut pyörää mukana, selkeästi kuuli Aulangon pyöräreittien kutsun ja alkoi jo suunnitella seuraavaa reissua niin, että pyörä on mukana. Maastopyöräily on alueella sallittua siihen erikseen osoitetuilla reiteillä, erilliset kartat löytyvät täältä.

Ohitimme silmän kantamattomiin jatkuvan soutuvenerivistön. Sen äärellä oli infotaulu ja erittäin tärkeä Poliisin tiedote, josta ilahduin kovasti. Maailma tuntuu pienin askelin kehittyvän.

Saavuimme Kihtersuon uimarannalle. Rannan kohdalla sorareitti vaihtui pitkospuiksi.

Hetken matkaa kopiseltuamme pitkokset johdattivat aivan vesirajaan, jossa kuljettiinkin pitkän matkaa. Tällaisia etappeja rakastan, että ollaan aivan veden äärellä, veden ja metsän välissä. Niissä on jotain ihanan salaperäistä ja kaunista. Kiinnitin huomiota siihenkin, että Aulangonjärven vesi oli hyvin kirkasta.

Pitkokset kulkivat Käärme- tai Kärmeskallion rinteen alla. Maastoon nimeksi oli merkitty Käärmekallio. Tulipaikalla oli suuri seurue vappua viettämässä, eikä meidän tehnyt mieli sinne mennä, mutta hieno laiturikin siinä tulipaikan edessä oli. Nousimme sen sijaan portaat ylös.

Portaiden yläpäästä reitti jatkui vasemmalle kohti Levonkallion näköalapaikkaa, joka olikin aivan vieressä. Siitä olisi voinut lähteä myös oikealle tutkimaan Sibeliuksen metsän luonnonsuojelualuetta, jossa ilmeisesti on monenlaista polkua. Siellä päin olisi myös Kärmeskallion näköalapaikka, joka nyt ei osunut reittimme varrelle.

Levonkalliolta myös oli erinomaiset maisemat. Harmaa sää hieman söi näköalan voimaa, mutta ainakaan ei satanut vettä, joten olimme ihan tyytyväisiä.

Kalliolla, kuten matkan varrella muuallakin, oli mielenkiintoisia infotauluja, jotka tutustuttivat niin alueen luontoon kuin siitä inspiroituneeseen kansallissäveltäjäämmekin, Jean Sibeliukseen. Opastaulut olivat harkittuja ja hyvin antoisia.

Kallion otsalta reitti sukeltaa metsään. Suuret puut kiinnittivät huomiomme, niitä oli paljon ja kokoa riitti. Monien Lapissa viettämieni vuosien jälkeen jaksan edelleen hämmästyä etelän puiden jättiläismäisistä mittasuhteista, kun sellaisia oikein muhkeita yksilöitä osuu kohdalle.

Ylitimme liriseviä ja paikoin kohiseviakin puroja. Erään rannalta bongasin iloisen keltaisia, pikkiriikkisiä kevätlinnunsilmiä.

Jossain vaiheessa reitti sitten leveni ja muuttui peräti soratieksi. Soratietä pitkin kuljimme järven pohjoispään ympäri, ohittaen muun muassa erilaisia majoitusmökkejä, golfkentän ja omakotitalojakin. Tietä pitkin ei kuitenkaan koko loppumatkaa tarvinnut taivaltaa, vaan pian viitoitus jo ohjasi takaisin metsän siimekseen ja paluusuoralle kohti ulkoilumajaa.

Ulkoilumajan kodalla olisi ollut viiden tähden paikka evästellä, mutta eihän meillä ollut eväitä mukana. Alhaalla oli laituri, joten kesäkuumalla olisin takuulla viimeistään tässä mennyt myös uimaan – nyt kuitenkin kylmä, sadetta edeltävä tuuli piti jopa minut vedestä poissa.

Alla vielä lisää linkkejä tarinoihin Aulangolta.