Matka menneeseen: DigiTrail opastaa Aulangon hienoimpien kohteiden luo

Yhteistyössä HAMK

Teksti: Heli Heikkilä
Kuvat: Tomi Pohja

Aulangon tarina sai alkunsa 1800-luvun loppupuolelta, kun upporikas eversti ja asetehtailija Hugo Standertskjöld kaipasi kotiseudulleen, hankki sieltä kesäkartanon ja yritti tiluksillaan tehdä vaikutuksen puolalaiseen kreivittäreen.

Kartanon ympärille perustettiin englantilaistyyppinen puisto, ja sen ympärille istutettiin jalo puistometsä. Alueelle tuotiin ulkomaisia kasvilajeja, kaivettiin tekolampia, rakennettiin huvimajoja, graniittilinnake, näköalatorni…

Kaikesta huolimatta Standertskjöld jäi poikamieheksi. Hän oli tunnettu vieraanvaraisuudestaan niin Aulankoa leikkikenttänään pitäviä seurapiirejä kuin tavallista kansaakin kohtaan; puisto oli avoin kaikille, ja tärkeimpiin kohteisiin ohjattiin maan ensimmäisillä opastekylteillä.

Ja nyt me jätimme huomiotta kaikki kyltit, ja lähdimme matkaan vain kännykän opastamana.

Valitsimme Digitrail-valikon* kolmesta vaihtoehdosta keskipitkän, kuuden kilometrin pituisen reitin, joka tekee kierroksen Aulangon luonnonsuojelualueen ympäri. Reitin teemana on Aulangon puistometsän historia Eversti Hugo Standertskjöldin matkassa. Lyhyempi reitti kiertelee keskemmällä puistometsää tärkeimpien nähtävyyksien ympärillä, ja pisin niistä lähtee kohti pohjoista kiertäen Aulankojärven.

Sain houkuteltua mukaani kaksi teini-ikäistä poikaani, jotka lupautuivat hoitamaan navigoinnin. ”Kaasua jalkaan!” huusi toinen ja sinkosi matkaan. Me muut seurasimme naureskellen, kuinka pitkälle hän ehtii, ennen kuin huomaa lähteneensä väärälle polulle. Sininen paikannuspallo oli armoton ja ohjasi hänet takaisin jo ennen metsän reunaa. Toinen pojista sai myöhemmin saman kohtelun, kun hän letkaa vetäessään lämpeni kertomaan, mitä kuuluu (parasta teinien kanssa retkeilemisessä) ja ohjasi meidät samalla reippaasti ulos väylältä.

Reitti lähtee liikkeelle Aulangon ulkoilumajan parkkipaikalta latupohjaa pitkin ja kaartaa saman tien Aulangonjärven läheisyyteen. Toisella puolen rinne nousee jyrkästi kohden Aulangonvuorta. Kummallakin puolen meille esitellään metsän vanhukset, lähemmäs kaksisataa vuotta vanhat kuuset ja toinen toistaan komeammat männyt, lehmukset, vaahterat, saarnit, jalavat…

Aulangolla kasvaa puita ja pensaita yhteensä yli 140 eri lajia. Sieltä löytyvät lähes kaikki Suomen luonnonvaraiset jalopuulajit, ulkomaisia puulajimetsiköitä, tavallisesta poikkeavia puulajien muotoja sekä salaisia umpeen kasvaneita puutarhoja paratiisiomenapuineen.

Melko pian kävi selväksi, että vaikka kyseessä on ympäristöä rehevämpi maaperä, ei tällaista puulajivalikoimaa olisi tänne kehittynyt ilman ulkopuolista apua, intohimoa ja rakkautta sitä puolatarta kohtaan.

Jatkoimme matkaa kohti Aulangonjärveen keveästi työntyvää Aulangonniemeä. Istahdimme Standertskjöldin rakennuttamille kiviportaille ja olisimme hyvin voineet kuvitella, kuinka huviveneet lipuvat laiturille kyydissään sen ajan kuuluisimmat taiteilijat, Sibelius ja Leino. Mutta ei, me keskustelimme vastarannan Lusikkaniemen synkästä esihistoriasta uhrikivineen.

Muutama sata metriä edempänä reitti tekee piston ylös rinteeseen, koska sen kallioluolassa on jo viime vuosisadan alusta lähtien asustanut kuvanveistäjä Robert Stigellin vuolukivestä veistämä hellyttävä karhuperhe – kaiketi kuvastamassa puiston isännän kaipuuta omaan perheeseen.

Karhuperheen luota lähtevät portaat ylös Aulankovuorelle. Ne eivät kuulu kierrokseen, mutta kiipeämme sinne silti. Näkymät vuoren päällä ovat huikeat…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

… ja 33 metriä korkeasta näköalatornista suorastaan ikoniset. Maisema on suoraan postikortista, sekä vuodesta 2011 lähtien myös postimerkistä.

Mutta matka on vasta alussa, joten laskeuduimme portaat, tervehdimme niissä kuntoilevia, ihmettelimme toistamiseen veistosta keskellä metsää ja jatkoimme kierrostamme.

Muutaman sadan metrin jälkeen nousimme jälleen mäkeä ylös ja saimme lisää ihmeteltävää: Valtava neliön muotoinen kivimuuri ympäröi noin hehtaarin kokoista luonnonniittyä, joka piilottaa sisäänsä neliön muotoisen rakennuksen rauniot.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Heittelimme arvauksia, mistä on kyse, kunnes sovellus paljasti rakennelman olevan vuonna 1860 Venäjän armeijan rakennuttama ruutikellari, joka turvallisuussyistä perustettiin kauas kasarmeista ja kaupungista. Alue on nykyisin rauhoitettu muinaisjäännös.

Poistuimme hetkeksi luonnonsuojelualueelta ja teimme piston jyrkkää kivistä polkua alas Aulangontielle.

Jatkoimme matkaa rinteen mukaisesti ja huomasimme taivaltavamme muinaisella merenrannalla. Sen ympärillä huojui mittausten mukaan lähes neljäkymmentä metrisiä douglaskuusia. Historiaa oli myös kapeilla metsäteillä, joita ylitimme; ne oli tuettu rinteeseen matalin sammaloitunein kivivallein. Tunnelmaan paremmin kuin sopivasti löysimme polulta hevosenkengän.

Reitti mutkittelee ja käy jälleen Aulangontien tuntumassa. Tällä kertaa kohteena on Standertskjöldin kartanon edustalle rakennuttama graniittilinna torneineen, josta puolustuksen sijaan kajautettiin laukaukset aina, kun kartanossa vietettiin jonkun vieraan tai palkollisen nimi- tai syntymäpäiviä, eikä aina tarvittu niitäkään. Rauniolla on jo vuosikymmeniä toiminut lasten satuteatteri, mikä olisi varmasti ollut linnan isännän mieleen.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Linnan jälkeen poikkesimme pienelle polulle ja ohitimme etäältä ruhtinattarelle rakennetun punatiilisen Onnentemppelin. Sen ikkunat on reunustettu luonnonkivin ja niitä koristivat aikoinaan myös lasimaalaukset. Ruhtinattaren mukaan Itämeren tällä puolen on liian kylmä, mutta toivottavasti hän kävi edes katsomassa puistoa ja sen rakennelmia.

Molkkarinmäen jälkeen saavuimme Joutsenlammen rantaan. Tarvittiin 300 miestä kaivamaan suon paikalle tekolampi ja kuljettamaan maat kartanon eteen Vanajaveteen kahdeksi saareksi. Lammen rannalle perustettiin viidenkymmenen lajin puu- ja pensaspolku ja sen keskelle tuotettiin mustia joutsenia Australiasta asti. Alueella telmi aikoinaan myös fasaaneja, joista osittain on peräisin nykyinen villifasaanikantamme.

Joutsenlammen jälkeen kuljimme hetken näköalatornille johtavaa, lehmusten reunustamaa puistotietä pitkin – samaa, jota hilpeät seurapiirit aikoinaan kolistelivat ylös hevosvaunuilla shampanjalasit kilisten. Se olisi kaunis tie jatkaa, mutta vielä kauniimpaa oli poiketa tieltä harvinaiseen pihlajametsikköön.

Nojailimme hetken kivillä reunustetun puron ylittävään siltaan, kun viereisestä tuijametsiköstä asteli ulos kaksi tyttöä koiransa kanssa. He katsoivat meitä ja pudistelivat päätään. ”Uskomaton paikka, teidän on pakko käydä tuolla!” Metsikkö on kuulemma heidän salapaikkansa. Pitkospuut sukeltavat ennen sotia istutettujen paksujen tuijien siimekseen. Valo siivilöityy ja aika pysähtyy. Pitkospuut päättyvät näköalatasanteeseen, josta ei ollut näköalaa eteenpäin. Se oli takanamme. Meille ilmeisesti haluttiin viestiä, ettei tärkeintä ole päästä perille, vaan itse matka…

…joten jatkoimme sitä, koska ilta alkoi jo hämärtyä ja meidän oli kaikesta huolimatta pakko päästä perille. Poikkesimme vielä reitiltä katsomaan suuressa romantiikan kaipuussa rakennettua ruusupaviljonkia ja lähetimme katkeran katseen Itämeren toiselle puolen. Laskeuduimme alas puistometsiköstä, alitimme polun yli portiksi kaartuneen nuoren tuomen ja kumarsimme Hugolle.

 

*DigiTrail on mobiilisovellus, joka toimii luonnossa navigaattorin tavoin ja madaltaa näin kynnystä lähteä tutustumaan luontokohteisiin. Sovellus opastaa kulkijaa metsässä, kertoo lähellä sijaitsevista palveluista ja nähtävyyksistä. Lisäksi se antaa mielenkiintoista tietoa mm. alueen historiasta tai aktivoi käyttäjäänsä erilaisilla teemoilla, kuten metsäaiheisilla liikunnallisilla ja kulttuuriin liittyvillä sisällöillä. Lue lisää >>

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.