Artikkelit

5 parasta näköalapaikkaa Jyväskylässä – näillä huipuilla näet upeimmat auringonlaskut

Moni Jyväskylässä asuva tunnistaa erään seikan, mihin ei välttämättä kaikilla muiden paikkakuntien asukkailla tunnu riittävän ymmärrystä. Jyväskylässä voisi helposti sanoa olevan tarvetta useammalle kuin yhdelle vaihteelle polkupyörässä. Täällä nimittäin maisema liikkuu sen verran tiuhaan ylös ja alas, että mäet tulevat Jyväskylän kulkijalle nopeasti tutuiksi. Mäki voi toki alkuunsa tuntua raskaalta kulkea ylöspäin, mutta se kuka […]

Paljaspää on helpoin reitti Pohjois-Päijänteen suurten maisemien äärelle

Jyväskylän saariston perukoilla on saari, joka kohoaa ylitse muiden. Tämä erikoinen pieni saari pitää sisällään monta erilaista vuorentynkää, ja voidaan sen arvella innoittaneen myös eritoten paikallisia taiteilijoita. Tällä saarella kun tuntuu eläneen useampia eri alojen taitajia, kuten vaikkapa Alvar Aalto, jonka koetaloa on helppo käydä katsomassa samalla reissulla. Kohteessa ei tulipaikkaaPaikka kartalla Eräästä saaren kukkuloista on […]

Mitä viikingit tekivät täällä? Teijon varjoon jääneellä Viikinkivuorella on komeita hautakruunuja

Lähes pystysuora kallio tippuu kymmenisen metriä mereen. Niemenkärjen ja vastarannalla olevan Kemiönsaaren välissä kulkeva ränni vie pohjoiseen Salon kauppalaan sekä etelään Hiittisiin tai Hankoon, ja siitä eteenpäin aina avoimelle Itämerelle. Mantereelta suoraan länteen kurkottava kapea, korkea ja kallioinen harjanne ei ole juuri autotietä leveämpi. Erikoiselta ja vaikeakulkuiselta kalliolta löytyy kaksi unohdettua pronssikautista hautaröykkiötä. Ollaan Viikinkivuorella […]

Korppivuori ja Tulivuori ovat Hirvijärven kierroksen kohokohtia

Lokakuun toinen retki Laipanmaalle sujui lähes yhtä sateisissa tunnelmissa, kuin ensimmäinen kevyt pyrähdys viime viikolla. Uhatun myrskyn sijasta saatu pieni syyssade ei meidän matkaamme kuitenkaan haitannut. Hirvijärven kierros on pituudeltaan 12 kilometriä, ja osa siitä kulkee Rajalan luontopolkua pitkin. Päätimme kiertää reitin myötäpäivään, eli Laipanmaan retkeilykartan mukaan reittiä Laipanrahka–Pihtilampi–Korppivuori–Tulivuori. Päätökseemme vaikutti pääasiassa tuttujen erityisesti Korppikalliota kehuvat […]

Melomassa Ruotsin vuoristossa: Hemavan on retkeilijän paratiisi

? Paikka kartalla Teimme kesällä kaksi retkeä Ruotsin Hemavaniin. Kerron tässä ensimmäisestä retkestämme: packrafting-retkestä kulkien läpi vuoriston, järvien ja erämaajokien. Hemavan sijaitsee Lapissa, Ruotsin puolella. Aluetta kutsutaan Ruotsissa vuoristoksi. Paikan korkein huippu, Sytertoppen, kohoaa 1685 metriä merenpinnan yläpuolelle. Alue on myös täynnä jokia ja järviä. Kuuluisan Kungsledenin vaellusreitin toinen pää on Hemavanissa. Hemavan onkin suosittu vaeltajien […]

Simpeleen rakovuoret

Kappale Karjalaista kivikkoa – Simpeleen Rakovuoret

? Paikka kartalla ⚫⚫⚪ Keskivaikea reitti Retkelle on kiva lähteä, vaikka suunniteltu kohde olisi pienellä alueella. Metrien ahmimisen sijaan on paljon elämyksellisempää ahmia paikan yksityiskohtia, esimerkiksi muotoja, värejä, eläimiä, kasveja ja vuodenajan vaihtelun ilmiöitä. Rakovuoret on paikka, jossa riittää sopivasti tutkimista yhden retken tarpeiksi. Autolla paikallisteitä mutkitellen viimeiset pari kilometriä on metsäajotietä, ja tie päättyy […]

Patikointi Norjan puolella ja uskomaton Ryten

Tänä kesänä pohjoisen reissu venähti, ja matka jatkui aina naapurimaamme Norjan puolelle. Matkailu Norjassa on suomalaisellekin siitä mukavaa, että kun olemme Suomessa tottuneet jokamiehenoikeuksiin, niin Norjassa ne ovat melkein yhtäläiset. Siis sopivan tunturin tai paikan löytäessään saa sinne vapaasti tallustaa tai melko vapaasti myös majoittua. Kilpisjärvellä nopean analyysin jälkeen kävi selväksi, että mäkärätilanne ja sää […]

Kännykkäsovellus johdattaa Peisin ja Joenmäenvuoren tarinoihin Varkaudessa

Varkauden Harjunrannassa kohoaa Joenmäenvuori. Joenmäenvuori ei ole kuin mikä tahansa vuori näillä main, sillä se kantaa vahvaa tarinaa leveillä harteillaan. Vuoresta saattaakin kuulla sujuvasti puhuttavan Peisin vuorena, tai ainakin vuoren tarinoissa Peisi on vahvasti läsnä. Peisin nimittäin kerrotaan majailleen vuoren rinteillä ja sen kammarissa sen verran pitkään, että nimi tarttui kyläläisien muistoihin. Tarinoita ei tarvitse […]

Mikkeli-neitvuori-retkipaikka

Neitvuori ystävyyden yksityiskäytössä, Mikkeli

Vaikka meistä kukaan ei ole enää neiti-iässä, ja yksi joukosta peräti rouvan statuksella, tuntui Neitvuori juuri oikealta paikalta lähteä viikonlopuksi tulille naisporukalla. Itselleni retkeilyyn liittyy läheisesti kaveruus ja ystävyys. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka vetäytyvät arjen kiireestä tai perheen pyörittämisestä yksin tunturiin, metsään tai veden ääreen. Meistä jokainen hakee luonnosta vastapainoa jollekin. Koska itse elän arkeani […]

Vierunvuori on tulosta pirujen hevosajeluista

Esittelin Kansallismuseolle oman kansallisaarteeni: Hornanmäen. Suvaksen selkien molemmin puolin pirut pitivät asuntojaan Vierunvuorella ja Hornanmäellä. Vuori-Kukkarin saari syntyi jättiläisen heiteltyä kiviä Hiidenkalliolta eli Hornanmäeltä Suvakseen. Näillä Vierunvuoren ja Hornanmäen piruilla, hiisillä tai jättiläisillä oli yhteinen hevosenkengitysvasara, jota ne heittelivät äänekkäästi selän yli. Vierunvuori on vierinyt veteen pirujen ajellessa hevosella sen ja Hornanlahen väliä. Läksimme tänään […]