Milloin on viisainta luovuttaa? Tällainen on reitti Store Blåmannen -vuorelle Norjassa

Parempi nuolaista ennen kuin tipahtaa, vai oliko se luovuttaa ennen kuin putoaa? Tämä on kertomus retkestä, joka ei päättynyt ihan ennakkosuunnitelmien mukaan ja olkoon siten opetukseksi monelle muulle vuorilla kulkijalle. 

Kohde kartalla: Norgeskart | Googlemaps

Mutta aloitetaanpa alusta. Kohteena oli tällä kertaa Tromsøn kaupungin lähellä sijaitseva Store Blåmannen -vuori, joka 1044 metrin korkeudellaan on Kvaløyan saaren korkein huippu. Tällöin sen huipulta avautuisi 360°-näkymä kauas. Tänne pyrkijän tulee kuitenkin olla tarkkana, koska tuo nousu tapahtuu viralliselta parkkipaikalta opastaulun mukaan vain 2,9 kilometrin matkalla, jolloin se tarkoittaa melkoisen jyrkkää nousua. Tästäkin voi itse asiassa hieman reittiä lyhentää, aloittamalla retken jo aiemmalta parkkilevikkeeltä, josta lähtevä polku oikaisee hieman. Itse lähdin juurikin tätä polkua nousemaan, ja ajatus oli sitten tulla alas paremmin merkittyä reittiä ja kiertää samalla pieni lenkki.

Huippu näkyy parkkipaikalta terävänä taivasta vasten.

Molemmat levikkeet ovat ihan meren rannassa. Reitti on merkitty mustaksi, eli tarkoittaa erittäin haastavaa Norjan 5-pykäläisellä asteikolla. Sellainen reitti vaatii aina hyvää kuntoa ja varustautumista, se on joko pitkä ja vaatii kompassia/karttaa tai on muuten vain vaarallinen. Loppuosuus vaatii kuntoa, ja korkean paikan – tai pitäisikö sanoa jyrkän rinteen – kammoa ei parane olla. Alkumatkasta polku on helppokulkuista matalien koivujen välissä, joskin jyrkähköä ja paikoin märkää. 

Tuliko seinä vastaan?

Jossain vaiheessa saavutaan jyrkemmän kallio-osuuden juurelle, ja tämä polku lähtee nousemaan ensimmäisessä kuvassa vihreänä näkyvää kannasta ylös vasemmalle. Tässä kohtaa tuli jo ensimmäinen lumilaikku vastaan, ja sen vieressä olivat koivut vasta hiirensilmuilla, vaikka oli jo heinäkuun viimeinen viikonloppu menossa. 

Näkymä pohjoiseen keväisessä maastossa keskellä parhainta kesää.

Puita kasvavan kielekeosuuden jälkeen alkaa karu kallio, ja polku jyrkkenee huomattavasti. Sää vaikuttaa mitä parhaalta, mutta kylläpä täällä tuulee, kun nousee ylemmäksi. Tänään on selvästi päätetty siirtää suuria ilmamääriä pohjoiseen? Muutamissa kohdissa on otettava jo kädet avuksi, jotta pääsee etenemään. Reittiä on kuljettu melko paljon, koska se on selvästi näkyvissä.

Vähän ajan päästä tullaankin jo merkitylle reitille, ja tutut punaiset maalitäplät kivissä ohjaavat kulkijaa oikeaan suuntaan. Lunta on vielä siellä täällä, ja pikkupuroista saa juotua kuksalla raikasta vettä. Reitti tasoittuu hetkeksi ja tarjoaa jo nyt mahtavan näköalan vuonolle ja muille vuorille. Kovan ja puuskittaisen tuulen vuoksi ei tee mieli seisoa kovin kauaa paikallaan. Onneksi löytyy muutama suurempi siirtolohkare, joiden takana voi istuskella ja pitää pienen evästauon. Lippalakki oli vaihdettava pipoon ja laitettava takki päälle, ensimmäisen meinattua päästä jo karkuun. Onneksi olen oppinut varautumaan säämuutoksiin, vaikka se tuokin reppuun lisäpainoa. 

Värin pilkahdus harmaan kivikon seassa. Taustalla Tromsøn kaupunki alkaa erottua.

Parkkipaikalle ilmestyy lisää autoja, ja pienet pisteet lähtevät nousemaan polkua perässäni. Itse lähdin liikkeelle aikaisin aamulla, joten reitillä ei ollut vielä muita, eikä ollut niin kuumakaan kulkea.

Muutamassa kohtaa täytyy kulkea suuremman lumialueen ylitse, mutta silti aamuauringossa tarkenee ihan mukavasti. 

Pohjoiseen avautui näköala avomerelle.

Jatkan matkaa polun käydessä aina vaan jyrkemmäksi. Aletaan olla jo oman mukavuudentunteen rajoilla, kun välillä on kiivettävä parikin metriä käsiä avuksi käyttäen ennen kuin tulee kohta, jossa voi taas seisoa turvallisen tuntuisesti. Epämukavuuden tunnetta lisäävät kovat tuulenpuuskat, jotka tuntuvat jo ajoittain tönäisyiltä. Mietintätaukoja alkaa tulla yhä useammin. Selkeä aurinkoinen sää mahdollistaisi upeat valokuvat huipulta, mutta… Vaikka kuinka mieli tekisi ylös, alkaa ajatus kääntymisestä hiipimään mieleen. Tältä osuudelta ei tullut edes otettua kovin montaa valokuvaa. 

Kuvasta on vaikea hahmottaa rinteen jyrkkyyttä.

Milloin on viisainta luovuttaa? Ei, vielä vähän, tuonne seuraavalle tasanteelle ja sitten uusi tilannearvio. Parin tällaisen tasanteen jälkeen tuntuu, että tuuli aina vain yltyy, ja siinä kalliosta tukea ottaenkin meinaa välillä kovan puuskan tullessa horjahtaa, koska nousu on ollut rankka. Reitti sinällään olisi kuljettavissa ja huipulle olisi matkaa enää arviolta viimeiset 200 korkeusmetriä. Mietin vielä hetken alastuloa, joka on yleensä vaikeampaa kuin nousu. Näyttää siltä, että reitti on vielä kääntymässä ”loppunousuun” ja jyrkkenee yhä tästäkin.

Kyllä se sittenkin on niin, että tämä huippu jää saavuttamatta ja täytyy kääntyä takaisin, ei mahda mitään. Ei riitä edes suomalainen sisu tällä kohtaa.

Alastulo jyrkkää kalliota pitkin vaatii aikaa, täällä ei parane kiirehtiä. Alas pääsisi nimittäin melko sutjakkaasti, koska rinne on jyrkkä ja tasanteita ei kovin montaa ole. Eli vauhdin kasvaessa pysähtymisen kanssa voi olla vähän niin ja näin? Lopulta pääsen alas sille tasanteelle, jossa tunteja sitten söin eväitä. Leikin hieman tuulen kanssa. En tiedä kuinka kovaa se oli, mutta sitä vasten pystyi jopa vähän nojaamaan, eikä siihen juttuun tarvita lapinlisää. Otin siitä jopa videon, mutta arvatkaapas miten siinä kävi? Tuuli kaatoi kameran ekalla kerralla…

Jäätä tarvitaan 10 cm kantamaan kulkija, paljonko lunta  jos alla ei ole edes vettä?

Yllätyin suuresti, kun merkitty reitti vaikutti paikoin jopa vaarallisemmalta, kuin se mitä pitkin nousin ylös. Jyrkän kallioseinän juurella, jossa näkyy sammalettomia kiviä, ei kevätaikaan olisi turvallista. Polku kulki muutamassa kohden jyrkässä louhikossa, jossa oli vielä runsaasti lunta. Yhden lumikohdan kohdalla pysähdyin, enkä tohtinut sille astua. Polku kyllä jatkui siitä yli, mutta alla näkyi olevan metrin verran tyhjää pienen puron sulatettua lunta alhaalta päin. Näin kun jonkin matkan päässä oli tulossa muita reittiä ylös, ja jäin pitämään suklaansyöntitaukoa varoittaakseni heitä. Tätä norjalaismiestä tyhjän päällä kävely ei tuntunut toisen turistin varoituksesta huolimatta huolettavan, potkaisi kerran vähän lujemmin ja totesi että kyllä se vielä kantaa. No, itse kiersin kohdan siitä huolimatta. 

Näissä maisemissa kelpaa kulkea.

Alas mennessä tuuli vähän rauhoittui ja sain ottaa takin pois päältä. Nautin kesälomapäivästä täysillä ja pidin taukoa aina jos siltä tuntui, sekä otin valokuvia. Oli niin sanottu pohjoismaalainen kesäpäivä, eli päivälämpötila ylitti +20°C.

Alku- tai tässä tapauksessa loppuosuudella oli pitkospuut märimpien alueiden yli.

Parkkipaikkaa kohden reitti loivenee, ja viime päivinä satanut vesi valui pitkospuita pitkin. Löysinpä muutaman hillankin suolta maistiaisiksi, vaikka suurin osa olikin vielä raakoja. Merellä näkyi runsaasti valkopäisiä aaltoja, jotka välkehtivät auringon paisteessa. 

Tähän retkeen sisältyi lopulta kaksi retkeä. Ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun yritän näitä mustia ”Very challenging” -reittejä kulkea. Joskus on viisasta kääntyä takaisin, vaikkei se suunnitelmaan kuuluisikaan. Toisaalta asia jäi vähän harmittamaan, mutta en yleensä palaa samoille vuorille uudestaan, koska niitä Norjassa riittää. Miten lie ne kymmenkunta muuta retkeilijää, jotka tulivat minua vastaan alas tullessani? Tyynemmällä kelillä olisin varmasti huipulla käynyt, olisihan sieltä näkynyt peräti Tromssaan saakka!

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.