Segla, Senja-saaren kuuluisin huippu?

Puhuttaessa Norjan Senja-saaresta, nimi Segla nousee varmaan useimmiten esille, eikä ihme. Vuori muistuttaa jossain määrin hain evää, sen toisen puolen noustessa lähes pystysuorana merestä yli 600 metrin korkeuteen. Huipulta on hienot näkymät ympäröiville vuorille ja avomerelle. Opastaulun mukaan aikaa huipulla käyntiin menee vain 2–3 tuntia ja matkaa kertyy tällöin 3,8 km ylös ja takaisin. Reitti on merkitty punaiseksi, eli Norjan asteikolla 3 ”haastavaksi” (1–4 asteikolla). Samassa opasteessa on myös ”1,2 km Heia” – asteen helpommaksi arvioitu reitti, jolta jatketaan kohti Seglan huippua. 

Reitin alkupiste kartalla: GoogleMaps

Reitti kartalla: NorgesKart

Olimme siskon kanssa liikkeellä heinäkuun lopulla erittäin kauniissa auringonpaisteessa. Saavuimme Fjordgården koulun vieressä sijaitsevalle parkkialueelle kolmen aikoihin maanantai-iltapäivällä ja saimme viimeisen tyhjän paikan tienvarresta. Nykyään alueella pysäköinti on maksullista ja kohde on hyvin suosittu, joten kannattaa olla liikkeellä ajoissa kauniina päivänä.

Maisema alkumatkasta on jo hienoa ankeasta koivikosta huolimatta.

Alkuosuus on kapeaa soratietä, jonka jälkeen vähän matkan päästä polku haarautuu suon laidassa. Vasen reitti lähtee pitkospuita pitkin Barden-vuorelle ja oikea piakkoin nousemaan Seglalle. Suon jälkeen kuljetaan surullisen näköisen koivikon keskellä, josta joku oli syönyt suurimman osan lehdistä. Vaikutti, että polulla oli huomattavasti enemmän vastaantulijoita kuin ylöspäin menijöitä, johon varmasti vaikutti suuresti retken ajankohta.

Pieni sivupisto varsinaiselta reitiltä.

Puolivälissä matkaa huipulle saavutaan Heialle, vuorenharjanteelle, josta avautuu näkymä vuoren yli viereiselle vuonolle. Tällä kohtaa on hyvä pitää pieni tauko. Vasemmalle lähtee myös polku, jota uteliaana piti käydä kävelemässä. Se tarjosi hienoja vuonomaisemia, mutta vähemmällä ihmismäärällä kuin huipulle johtava polku. Sieltä sai hyvän kuvan vuoren muodosta ja siitä kuinka huippu kurkottaa merta kohti. Mutta sinnehän tässä oltiin kuitenkin menossa?

Puolivälin kohdalla saavutaan kuvan harjanteelle vasemmalta päin. Taustalla Senja-saaren korkein huippu Breitinden, joka kohoaa 985 metrin korkeuteen saakka. 

Siispä eteenpäin, jolloin alkaa nousun jyrkin ja ehkä haastavin osuus. Varsinaista polkua ei ole joka kohdassa, vaan näytti siltä, että useimmat retkeilijät olivat valinneet itselleen sen mieluisimman reitin. ”Polulla” oli siis leveyttä kivikossa kymmeniä metrejä. Vasenta reunaa kulkiessa oli vähiten muita retkeilijöitä, mutta jyrkkä pudotus alas ei kuitenkaan sovi ihan kaikille. Jos pelkää reunoja, on parempi kulkea enemmän oikealla, nousu on joka tapauksessa yhtä jyrkkä ja irtonaisia kiviä riittää sielläkin. Se polku jota seurasin oli paikoin niin jyrkkä, että tukea sai ottaa käsillä kivistä. Muutamassa kohden kivien väleissä oli hiekkaa, joka lähti valumaan alaspäin sille astuessa.

Kohta huipulla

Huippua reunan puolelta lähestyessä tuli jossain vaiheessa näkyviin halkeama, josta vuoren länsireuna näkyi hyvin. Itse asiassa otti jopa hieman mahanpohjasta, kun yli 500 metrin pudotus vuonoon tuli yhtäkkiä näkyviin. Norjan reittien parhaisiin puoliin kuuluu se, että usein kun koko ajan noustaan eikä ole puustoa, näkymät muuttuvat ja voi milloin vain istahtaa katselemaan maisemia. Mistä on tulossa ja mitä edessä odottaa.

Pohjoiseen näkyy avomeri ja oikealla saaressa Husoyn kylä.

Kun rinnettä on aikansa noustu, ollaan huipulla 639 metrin korkeudessa merenpinnasta. Se ei välttämättä kuulosta paljolta, mutta koska meri ei kartalta katsottuna ole kuin kymmenien metrien päässä, korkeus tuntuu ihan erilaiselta kuin esimerkiksi suomalaisen tunturin huipulla. Itsellä se vaikuttaa siihen, että äkkinäisiä liikkeitä ja reunaa varoo tarkasti. Itse en noiden reunojen yli uskalla kurkata, vaikka muuten suuresti niiden tarjoamista näköaloista nautinkin. Jälleen niissä maisemissa retkeilemässä, jossa ei väsytä yhtään ja kaikki näyttää upealta. Toisaalta huomaa myös oman pienuutensa ja heikkoutensa, kun ajattelee kaikkea näkemäänsä, vuori on yhtä aikaa karu ja kaunis. Tämänkertainen huippu on pieni ja terävä, kolmeen suuntaan on jyrkkä pudotus.

Söimme siskon kanssa eväitä jonkin aikaa, kun odottelimme vuoroamme ottaa kuvat kaikkein korkeimmalla kohdalla. Itäpuolella näkyy Fjordgårdin kylä meren rannalla ja sen koulun kenttä, josta aiemmin lähdimme kävelemään. Pikkuhiljaa väki ylhäällä väheni ja tapahtui jotain odottamatonta, ja hienoa. Yhtäkkiä huipulla ei ollut muita, vaan saimme vartin nauttia tästä upeasta paikasta ja hetkestä auringon lämmittäessä ja valaistessa tätä upeaa saarta.

Ei malttaisi lähteä?

Postilaatikon kirjaan nimet ylös ja sitten takaisin alas. Tämä oli itselle ensimmäinen vuoriretki Senjalla, mutta ei taatusti ainoa. Olisihan täällä viihtynyt pidempäänkin. Seuraavana kesänä tuli käytyä uudestaan ja noustua parille muulle huipulle. Onneksi kiirettä ei nytkään ole ja alas palatessa voi pysähdellä valokuvaamaan ja haaveilemaan jos ja kun siltä tuntuu.

Alastullessa on yleensä paremmin aikaa ihailla yksityiskohtia.

Jyrkkää polkua laskeutuessa on oltava tarkempana kuin noustessa, mutta kun kasvot ovat ”maisemasuuntaan” on matkanteko kivempaa. Otan usein runsaasti valokuvia retkillä ja koostan niistä sitten talvisin kuvakirjoja muistoksi. Sitä varten kannattaa ottaa kuvia myös yksityiskohdista, jotka tuovat kivan lisän maisemakuvien joukkoon. Jos yksityiskohtia ei ehdi jäädä tutkailemaan, on liian kiire ja silloin jää paljosta paitsi. Omiin suosikkeihin kuuluvat valokuvat, joissa alareunassa on paikalle tyypillisiä kiviä tai kasveja. Välillä tulee zoomilla otettua kuvia arkisemmista asioista, kuten taloista, teistä ja laivoista. Nytkin vuonolla näkyy pieni alus kalankasvatusaltaan lähettyvillä ja pikkuautoja ajamassa yhdellä Norjan matkailureitillä, eli tiellä numero 862, jolta päivällä olin tätä kyseistä retkikohdetta katsellut. Tarkkaan katsoen lähes koko polku näkyy ja ihmisiä on tulossa lisää ylöspäin. Itse asiassa polkua ei kunnolla erota, mutta pienien väripisteiden liikkeen näkee selvemmin, joiden oletan olevan toisia retkeilijöitä. 

Autolle palattuani huomaan, että retki otti hieman jalkoihin ja nälkäkin alkaa jo olla. Retki-illallisen jälkeen unta ei siis tarvitse kauaa odotella. Saattaa olla, että tälle vuorelle palaan vielä jonain päivänä uudestaan? 

Segla ihan toisesta kuvakulmasta.

Jos huipulla jyrkänne tuntui korkealta, niin sitä se on. Viereiseltä Hesten-vuoren huipulta jyrkänne näkyy kaikkein parhaiten, mutta siitä retkestä lisää toisessa jutussa. Huipulta näkyvässä Husoyn kylässä, joka sijaitsee hauskasti pienessä saaressa pohjoispuolella, kannattaa poiketa niin saa vielä hieman erilaisen kuvan tästä vuoresta.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *