Tag Archive for: Uusimaa

Varkaanuuni, Lohja

Tälle retkelle lähtiessä ilmassa oli tavallista enemmän jännitystä. Jos yleensä olen liikkeellä luotettavan kohdevinkin tai jostain lähteestä poimitun tiedon varassa, niin tällä kertaa ainoa johtolanka oli vain kartalta bongattu nimi Varkaanuuninmäki. Vain sen verran oli uskonvahvistusta matkassa, että Jari Sevón kertoi Retkipaikan kommenteissa paikkaan liittyvän tarinan, jonka mukaan sitä oli käytetty aikanaan jonkinlaiseen piilotteluun. Paljon […]

Hangon Peikkoluola

Taannoinen palmusunnuntainen tutkimusmatkamme oli tarkoitus suuntautua Uudenmaanlääniin ja siellä vähemmän tunnettuihin kohteisiin. Ajatuksemme oli myös myös poiketa tervehtimässä Suomen eteläisintä kaupunkia ja katsastaa, kuinka pitkälle kevät on siellä ehtinyt. Moninaisten vaiheiden, Hangon Kasinon, raunioiden ja muutaman hiidenkirnun jälkeen valikoitui Hangon viimeiseksi kohteeksi Santalassa sijaitseva louhittu luola, jota paikalliset kutsuvat Peikkoluolaksi. Luola löytyy ajamalla Hankoniementieltä Santalan […]

Ämmänuuninnokka, Lohja

Viikko sitten Retkipaikassa oli juttua erittäin kiehtevasta ja omintakeisesta luonnonmuodostelmasta, Lohjansaaren Ämmänuuneista. Niin ainutkertainen paikka kuin Ämmänuunit olivatkin, niin ne eivät ole suinkaan ainoa paikka, jossa nimike ämmänuuni on käytössä. Noin kymmenen kilometriä jo esitellyistä Ämmänuuneista sijaitsee Ämmänuuninnokka. Siitä erikoinen paikannimi oli kysymyksessä, että sen tarina oli lähdettävä selvittämään. Varsinkin kun jäät vielä kantoivat, eikä […]

Hyypiänmäen valtava lippaluola, Nurmijärvi

Nurmijärvi on tunnetumpi monesta muusta asiasta kuin siitä, että paikkakunnalla on keskisen Uudenmaan suurin luola. Sellaisesta sain kuitenkin muutama vuosi sitten vihiä ja eräänä alkukesän aurinkoisena päivänä lähdimme ottamaan asiasta selvää kolmen miehen retkikunnan voimin. Sateella olisimme taatusti ajaneet niin lähelle koordinaatteja kuin mahdollista, mutta lämpenevässä aamussa päätimme jättää auton hyvän matkan päähän ison tien […]

Ämmänuuni

Ämmänuuninkallio, Karjalohja, Lohja

Alkuperäinen ajatukseni oli viettää sunnuntaita kotinurkilla ja ottaa rennosti. Jostain oudosta syystä olin kuitenkin jo ennen puolta päivää taas asetttunut kaverin autoon. Tällä kertaa nokka osoitti kohti Uudenmaan lääniä, tarkemmin sanottuna Karkalinniemeä. Mutta mikä saa vaihtamaan kotoisat nurkkakunnat ja vapaapäivän umpihankeen kahlaamiseen? Ämmänuunit. Itselleni moinen nimitys ei sanonut mitään. ”Ryssänuuneista” olisin kenties jotain voinut tietääkin. […]

Hotellikuoleman torjuntaa Helsingissä

Sanakirjan mukaan hotellikuolemalla tarkoitetaan ”urheilijoiden, taiteilijoiden tms. henkistä lamaantumista yksitoikkoisessa hotellimajoituksessa”. Samanlainen kohtalo voi uhata ketä tahansa, joka joutuu viettämään öitään poissa kotoa, hotellimajoituksessa vierailla paikkakunnilla. Minä olen havainnut hyväksi hotellikuoleman torjuntakeinoksi sen, että otan mukaani kevyen retkeilyvarustuksen – reppu, säänmukainen ulkoiluvaatetus ja hyvät kengät – ja työpäivän jälkeen lähden kävelemään. Kiinnostavia kohteita löytyy vähällä […]

Lehmijärven lohkare, Lohja

Pitkään oli mieltäni vaivannut kartalla näkynyt vihreä rauhoituksesta kertova teksti Lehmijärven kylästä löytyvän lohkaresymbolin vieressä. Koska paikalle ei ollut edes mikään kohtuuton matka, piti asiasta lähteä ottamaan selvää eräänä loppusyksyisenä päivänä. Mitäpä ei ihminen tekisi uteliaisuuttaan. Niinpä löysin itseni taas kerran kurvailemassa hiekkateillä, jotka muuttuivat pieniemmiksi ja pienemmiksi risteys toisensa jälkeen. Erityisen jännittävä oli navigaattorin […]

Lehtimäen Hiidenkivi, Nurmijärvi

Äkkinäinen olisi voinut lannistua, kun reissun ensimmäinen Hiidenkivi osoittautui vain puoliksi odotusten mukaiseksi. Toki olin päässyt katsomaan tuota Aleksis Kiveä innoittanutta kiveä, mutta läpikuljettavan luolan alleen kätkenyt lohkare oli edelleen löytämättä. Nöyrin mielin siis kaivoin kännykää esiin ja tutkin aineistoja. Työ osoittautui menestyksekkääksi ja kohta olin taas oikealla polulla. Vahvan intuitiivisen oletuksen sijaan luotin tällä […]

Kalkkikallion luolat, Vantaa

Helsingin ja Vantaan rajamaastossa kohoaa korkea kallio, joka kantaa nimeä Kalkkikallio. Sanovatpa jotkut sitä juhlavammin myös Kalkkivuoreksi, vaan pysytellään tässä yhteydessä lähempänä totuutta ja puhutaan vaan kalliosta. Kalkkikalliolta mainitaan löytyvän peräti neljä luolaa, nimiltään Ketunluola, Susiluola, Pirunluola ja Keittoluola. Joidenkin tarinoiden mukaan ne on räjäytetty umpeen, koska niissä eleli laitapuolen ihmisiä. Toisaalta Suomen luolaseura oli […]

Bombergsgrottan, Liljendal, Loviisa

Melkoisen määrän Suomen luolia kiertäneenä ja vielä useammista paikoista lukeneena havahduin erään kerran siihen, että yksi merkittävä luola puuttuu Retkipaikasta. Liljendalin Eskilomin kylän liepeillä sijaitseva Bombergsgrottan oli jäänyt johonkin unholaan.  Luola on mielestäni eräs Suomen parhaista. Se on täysin pimeä, useita metrejä pitkä, monitahoinen ja vaatii  hieman rohkeuttakin seikkailijalta ujuttautua peruskallion alle. Itse pääsin tutustumaan […]