Tag Archive for: Uusimaa

Sammatin Luolamäen unohdettu luola, Lohja

Samaan aikaan kun toiset luolat paistattelevat maineessa ja pienimuotoisina turistikohteina – tai ainakin seudun väen retkikohteina, on toisten luolien osana unohdus ja yksinäisyys. Näin siitäkin huolimatta, että joskus valtaosa niistäkin on ollut tunnettuja paikkoja. Nykyisin tuo vanha tieto saattaa elää vain niminä kartoilla. Vihje tällaisesta luolasta löytyi vaihteeksi karttaa tutkimalla. Entisen Sammatin pitäjän alueelta, nykyisen […]

Kuin kallio olisi taivuteltu mutkille – Hangon Kappelisataman hiidenkirnut

Hangon keskustan alueella sijaitsee kaksi varsin komeaa ja rauhoitettua hiidenkirnua. Tällä kertaa esittelemme niistä suuremman ja näyttävämmän kokonaisuuden. Samalla se sattuu olemaan Hangon hiidenkirnuista se, joka ei turisteille ole välttämättä niin tuttu kuin niemen itäpuolen turistialueen kirnu. Kirnuryhmä löytyy kappelisatamasta. Kappelista kertovan muistomerkin kohdilta lähtee epämääräinen polku rinteeseen. Paikalla on myös kyltti, joka kertoo kirnusta. […]

Mustakellari – lippaluola johon soudettiin kirkkoveneellä, Vihti

Puolitoista vuotta sitten tutkailin kellari-päätteisiä paikannimiä ja kuinka ollakaan, yksi sellainen löytyi liki vastarannalta kotijärveä. Tuolloin yritin jo tuoretta löytö käydä tutkimassa, mutta todesin, että se on saavutettavissa vain järveltä päin. Näin olleen uusi yritys jäi odottamaan aikaa parempaa. Sen verran ensimmäisellä yrittämllä viisastuin, ttä Rysätarhan rantautumis- ja laavupaikalta löysin kyltin, joka valistaa kulkijaa kertoen, […]

Lohjan Uusihontin käräjäkivet

Laxpojon linnavuorta etsiessäni on vierähtänyt monet tovit Lohjan karttojen ääressä. Erään kerran silmä tarttui Karkalinniemen tyvessä olleeseen merkintään, jonka vieressä luki vain ”Muinain. käräjäp”. Kotvan muistan sitä pohtineeni ja sitten asia unohtui taas toviksi, kunnes erään kerran Torholanluolalle reissua suunnitellessani taas pomppasi mieleen. Kun kerran tie oli vievä likeltä, ajattelin käydä katsastamassa paikan. Kivipöytä löytyy […]

Hulubergsgrottan on upea rauhoitettu karstiluola Sipoossa

Kolmisen vuotta sitten karttoja tutkiessa silmiin pisti Sipooseen osunut ruksi, jonka vieressä kerrottiin paikan olevan rauhoitettu. Merkkasin pisteen ylös paremman päivän varalle. Rauhassa se saikin olla, kunnes pari vuotta sitten sain tarkempaa tietoa. Tuon ruksin osoittamasta sijainnista oli löytyvä luola, eikä mikä tahansa, vaan yksi maamme harvoista karstiluolista, eli veden kallikiveen liuottamista onkaloista. Suomen luolaseuran […]

Nuuksion Pitkäjärven kalliomaalaukset

Mitä lienee miettinyt muinaisespoolainen noita maalatessaan hirven Nuuksion Pitkäjärvestä esiin kohoavaan kallioseinämään? Vaivuin syviin ajatuksiin vieraillessani paikan päällä kahteen otteeseen vuonna 2012. Nykyisen, vuonna 1992 Espoon, Vihdin ja Kirkkonummen rajamaille perustetun Nuuksion kansallispuiston alueen kaakkoisreunalla maisemaa halkoo Pitkäjärvi, joka on Solvallan urheiluopiston lisäksi tunnettu noin 5000 vuotta vanhoista kalliomaalauksistaan. Siihen aikaan Nuuksio oli merenlahtea, ja […]

Epätodellisen kaunis Ihamonmäen luola löytyi Salosta

Sipilän luola, Sammatti. 20 m x 1-2 m x 0.5-1 m. Isojen siirtolohkareiden alla ja välissä oleva käytäväverkosto. Pirun asuinpaikka ja sota-aikojen varasto- ja kätköpaikka. Moberg 1882. Nuo sanat olivat kiehtoneet minua jo pitkään. Jossain entisen Sammatin länsiosissa olisi suomalaisittain hyvin komea luola. Monesti olin ollut aikeissa lähteä sitä yhyttämään. Vaan aina se oli saanut […]

Askolan Kirnukallioiden hiidenkirnupuisto kutkuttaa mielikuvitusta

Monenlaisia kohteita on tullut itse kierrettyä ja niistä kerrottua kuvin sekä sanoin. Tämä on osaltani ensimmäinen, joka keskittyy hiidenkirnuihin. Hiidenkirnut, jokainenhan tietää tai ainakin on kuullut joskus puhuttavan noistakuopista, joita on kalliossa ja niiden syntyperää arvuuteltiin pitkään. Viisaammat veistelevät, että jääkausi on niiden takana ja vanha kansa kertoo omiaan hiisistä ja muista kummajaisista, jotka esiaikoina […]

Veikkolan monihaaraiset mutanttikuuset

Ykköstien varressa Kirkkonummella sijaitsee paikka nimeltä Veikkola. Satoja kertoja olen sen läpi matkannut milloin töihin, milloin takaisin. Vaan erään kerran bussin ikkunasta tuijotellessani kiinnitin huomion erikoiseen kuuseen. Sillä kun oli useampi kuin yksi latva. Yllätyksekseni heti viereisessä puussa oli samanmoinen latvus. Ja kun aloin hakea katseellani, niin monihaaraisia kuusia löytyi useita. Ajattelin kyseisellä paikalla olevan […]

Liian lähellä hoksattavaksi – Kirkkonummen vesitornin hiidenkirnu

Kaikkia salaisuuksia ei ole piilotettu kulkemattomien taivalten taakse korpimaille. Osa on taas niin lähellä, että niiden ohi kävelee satoja tai tuhansia kertoja ymmärtämättä, että arkisten reittien ja rutiinien varressa olisi jotain näkemisen arvoista. Yksi näistä paikoista löytyy Kirkkonummelta, liki keskustasta, vesitornin juurelta. Perille ei pääse autolla, mutta polku kulkee hyvin läheltä ohitse. Siitä huolimatta tuota […]