Epätodellisia hetkiä Kukkumäen upeissa maisemissa Lohjalla

Elokuun alussa sain vinkin, että Lohjan Virkkalasta löytyisi hyvinkin näkemisen arvoinen paikka, Kukkumäki. Komean näköalan lisäksi sieltä kerrottiin löytyvän myös luolan, jossa on lepakoita. Kovin kauaa ei tuo tieto ehtinyt mielessä poltella, kun uteliaisuus pakotti ottamaan selvää paikasta.

Lähdin liikkeelle lauantai-iltana, niitä aikoja kun aurinko alkoi jo lähestyä horisonttia. Loppukesä oli ollut helteinen, eivätkä yötkään juuri viilenneet. Arvelin, että reissussa ei koko yötä saisi kulumaan, joten lähdin t-paidassa ja shortsessa yötä vasten.

Jalkauduin autosta mäen länsipuolella. Tien varressa on pieni levennys, johon auton sai jätettyä. Samasta kohtaa lähti myös polku kohti mäen lakea. Kamera kaulassa lähdin askeltamaan sitä ylöspäin. Aurinko jäi jo mäen taakse ja hämärä innosti sirkat uskomattomaan konserttiin. Tuntui että siritys kuului kaikkialta.

kukkumaki-3685

Kotvan päästä polku kulki pienelle aukealle. Ihmettelin omituista rutinaa, jonka otsalamppu paljasti kotilopaljoudeksi. Lopun aukeaa yritin parhaani mukaan väistellä niitä, siinä jopa kohtuullisesti onnistuen. Kohta kotilot kuitenkin unohtuivat. Jos aukean kohdalla oli vielä jokunen mänty, niin kohta rehevät oksansa polun ylle kurottavat vaahterat, haavat, pähkinäpensaat ja muut lehtipuut ottivat kamaran kokonaan haltuunsa. Sirkkojen siritys vain voimistui.

Viimein tuon vihreyden keskeltä pilkisti seinämä, joka polun päässä oli sen verran loivempi, että avokalliota saattoi jatkaa kipuamista. Jyrkähkö se oli, mutta kiivettävissä ihan kävelleen. Sateilla olisin saattanut jättää väliin.

kukkumaki-3700

Muutamat kymmenet metrit kuljettuani kallion avara laki alkoi erottua. Samalla sydän tykytti hieman voimakkaammin, paikka oli nimittäin upea. Olin jo puunlatvojen korkeudella ja kauniin pyörää avokalliota jatkui vielä pitkälti ylös. Sirityksestä puhumattakaan. Jos se oli jo aiemmin ollut huikea konsertti, nyt hämärä vielä voimisti sitä samalla kuin herkisti aistit.

Laella, keskellä kalliota tuli ensin vastaan betoninen jalusta. Ilmeisesti sotaväen tekeleitä. Nyttemmin se näytti palvelleen nuotipaikkana. Sen takana kallion kuopassa oli pieni kosteikko osmankäämeineen. Sen reunamilla oli kallioon hakattu merkintöjä, joista en hämärässä kuitenkaan saanut sen paremmin selvää.

kukkumaki-3701

Loitompana oli suurempia kuopantapainen, jossa keskellä avonaista kallionlekea oli pieni metsä, tuskin edes puolta hehtaaria kooltaan. Kävelin lähemmäksi huomatakseni, että tuo pieni saareke oli huipun sirityskonsertin tyyssija. Vastaavaa kohtaa lähinnä etelänmailla tai elokuvissa. Nyt olin siinä keskellä kaikkea. Lämpimästi pimenevässä illassa, sirkkokonsertin keskellä.

kukkumaki-3699

Jahka olin aikani katsellut lähelle, nostin katseeni ja samalla maisema ampui täydellä voimalla tajuntaan. Laelta näki joka puolelle, niin kauas kuin silmä siinsi. Pohjoisessa aukesi Lohjanjärvi, johon hitaasti liikkuva laiva piirsi viivaa.

kukkumaki-3722

Lohjansaareen vievän tien päässä näkyi Kirkniemen tehtaat valoineen. Lohjan kaupunkiin päin puolestaan erottui vieläkin komeampi teollisuuslaitos, myös urbaania löytyretkeilyä harrastavien suosiossa oleva Kalkkipetteri.

kukkumaki-3727

Entinen kalkkitehdas hylättiin 1990-luvun laman aikana ja siitä saakka tuo yljäs kompleksi on nukkunut ruususen untaan. Toki alueella toimii joukko yrityksiä, mutta tuskin se enää koskaan alkuperäiseen tehtäväänsä herää, mutta toisaalta sen olemus on jo niin keskeinen osa Lohjaa, että tokkopa sitä myöskään alas aivan kokonaan tullaan repimään.

Toiseen suuntan puoleestaan avautui näkymä pitkälle vihreään etelään. Etualalla kiemursi oranssina viivana Hankoon vievä valtatie, katuvalojen kirjomana. Tasaisin välein sitä pitkin jouksivat autojen valot. Ääni ei kantanut laelle. Ainoa ääni, jonka saattoi erottaa, oli sirkkojen konsertti. Sitä kuunteli ilokseen hämärtyvässä illassa. Kevyt, lämmin tuulenvire hyväili ihoa.

Aikani vuorella oltua laskeuduin alas. Nyt jo pimeyden ympärivänä. Juuren lehtien kattama polku oli otsalampun valossa kuljettuna elämys. Vielä suuremmaksi se kasvoi, kun läksin rinteen juurta pohjoiseen, jossa arvelin luolan olevan. Tuo reitti oli myös saanut vihreän katteen, ollen pikemminkin tunneli, kuin polku.

kukkumaki-3785

Viidakkomaisen tunnelin läpäistyäni tulin pienelle aukiolle. Sen reunassa, kallion kyljessä ammotti suuaukko. Lepakkoluola. Se, että luola oli laatuaan ihmisen louhima, oli pieni pettymys. Toisaalta kurkistus sisälle hieman laimensi tätä. Paikka kun oli nimensä veroinen, täynnä lepakoita.

kukkumaki-3768

Otsalampun valossa erotti, kun kymmeniä lepakoita lentile edestakaisin suuressa huoneessa. Lattia oli kostean mudan, roskien ja kivien sekasotkua. Pienissä kengissä en peremmälle arvannut mennä.

kukkumaki-3775

Katselin lepakoiden touhuja. Läpsin kesän viimeisiä itikoita ja nautin sademetsämäisestä tunnelmasta. Onneksi ymmärsin pysähtyä. Sellaista pääsee Suomessa kokemaan harvana hetkenä ja harvassa paikassa. Siinä kohtaa nuo molemmat osuivat.

Mitä Kukkumäkeen tulee, niin Retkipaikka suosittelee. Monipuolinen, helposti saavutettava paikka, joka sopii myös perheille, joskin pienten lasten kanssa ei rinteeseen kannata lähteä, mutta esimerkiksi luolan suu on hyvinkin jännittävä elämys, varsinkin hämärässä lepakkobongauspaikkana.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6675191 E 332477
Polku huipulle lähtee tästä.

5 replies
  1. Tanja
    Tanja says:

    Hienot näköalat! Luolasta ei tosin löytynyt jälkiä lepakoista. Ovatkohan vierailijat ajaneet ne matkoihinsa? :/

    Vastaa
    • Iivari Moisio
      Iivari Moisio says:

      Molemmat ovat toimivia. Itse kävelen miltei päivittäin ehdottamaasi loivaa rinnettä ylös ja jyrkkää alas. Lapsiperheille suosittelen tätä mainitsemaasi loivaa rinnettä.

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.