Djurstenenberg, Sipoo

Korvestaan tunnetun Sipoon alueelta löytyy myös puolentusinaa mainittavan kokoista luolaa ja tukku muita luonnonnähtävyyksiä lohkareista hiidenkirnuihin. Koska Sipoonkorvessa ja sen kirnuissa tuli jo kesällä samoiltua kaikin puolin mainio reissu, olivat tällä kertaa määränpäänä luolat ja toistaiseksi tuntemattomat, kartalle merkatut luonnonmuistomerkit.

Niin viimein valkeni odotettu sunnuntaiaamu. Hätäisen aamiaisen jälkeen heitin repun ja saappaat auton kyytiin. Viimehetkellä päädyin vielä vaihtamaan takin punaiseen anorakkiin. Tuumin näyttäväni siinä vähemmän hirveltä kuin metsänsävyissä.

Koska matka eteni mukavan soljuvasti, päätin suunnata Haapavuoren luolan ohi aina Högbergenin lippaluolaa etsimään. Idyllisissä maisemissa kiemurtavan pikkutien varsilla oli ruotsinkielisiä kylttejä. Muutamalla pellolla olivat vielä viimeisen kynnöt menossa. Määränpääkin alkoi lähestyä. Näyttävän hakamaan ja hevoslaitumen ohitettuani tie kohosi jyrkästi pienelle sillalle. Siitä ei ollut enää pitkälti.

Auton pystyi jättämään kiviselle levikkeelle lähelle kohteen suuntaan menevän polun alkua. Kohta astelin sitä pitkin. Vasemmalla, ylempänä rinteeessä oli läjäkaupalla pyöristyneitä kiviä. 8-metriä leveän lippaluolan piti sijaita jossain niitä main. Syvyyttä sillä piti oleman 2-4 metriä ja korkeutta metristä alaspäin. Kohta nousin rinteen juurelle ja aloin haravoimaan. Puoli tuntia myöhemmin totesin, että tällä kertaa oli vesiperän vuoro. Luola ei ottanut löytyäkseen. Päätin kiertää vielä eteläisemmän harjanteen, ihan vaan kaiken varalta. Sen jälkeen suuntaisin eteenpäin.

Vesiperän ja tuhraantuneen ajan sisuunnuttamana pohdin seuraavaa kohdetta. Pitkä kiertäminen linnnuntietä mitaten lähellä olleisiin kohteisiin ei tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta. Sen sijaan päätin suunnata kohti pohjoista, jossa varsin lähellä tietä oli useampi kiinnostavalta vaikuttanut paikka odottamassa mysteeriensä paljastamista. Ensimmäiseksi päätin pysähtyä katsomaan, mitä mäen päälle piirretty lohkareryhmä piti sisällään. En voi sanoa, että odotukset olisivat ihan huipussaan olleet. Lähteet tiesivät kertoa paikalla olevan viisimetrisen luolan ja sellaiset pääsääntöisesti eivät ole niitä näyttävimpiä ja aina edes kovin luolamaisiakaan.

Tällä kertaa parkkipaikka löytyi poikkeuksellisen helposti heti asfalttitieltä poistuttuani. Siitä perille oli parisataa metriä samoiltavaa, jonka päätin kulkea mäen laella olevia avokallioita pitkin. Matkan varrella silmät tavoittivat muutaman pienen lohkareen. Sellaisia odotin perilläkin näkeväni.

Kohta gps kertoi matkaa olevan enää kivenheiton verran. Tungin sen reppuun ja otin kameran esiin. Muutamaa askelta myöhemmin suureten kuusten tapaa siinsi tumma hahmo. Se oli valtava. Kuljin eteenpäin ja avokallio vaihtui tumman tunnelmaiseksi kuusimetsäksi. Lähellä sen reunaa kohosi yläväänä musta kivinen jumala. Korkeutta sillä oli kymmenen metrin paikkeilla, pituutta omakotitalon verran. Leveyttä jossain siinä välimaastossa. Kiersin sitä hitaasti etelän kautta itään. Annoin katseeni vaeltaa ruhjeisessa kivipinnassa, ihailla valtavia painovoimaa uhmaavia järkäleitä. Välillä oli pakko pysähtyä vain hengittämään syvään paikan tunnelmaa. Ikiaikaista ja pyhää. Siinä hetkessä vain tiesi, että paikalla oli erityinen merkitys. Ja se oli ollut pitkään. Siellä olivat käynteet ihmiset jo tuhansia vuosia.

En tiedä kauanko olin siinä ajatuksiini uponneena. Jossain vaiheessa säpsähdin taas läsnäolevaksi tähän hetkeen ja omaan aikaamme. Otin hatun päästäni, kumarruin ja kömmin sisään ensimmäiseen luolaan. Komea se olikin. Pituutta oli sen viisi metriä, mutta se jatkui yläoikealle avorakona, joka lisäsi tunnetta sen koosta paljon suuremmaksi. Leveyttä ylösalaissen v-kirjaimen muotoisella luolalla oli 1,5 metriä ja korkeutta saman verran. Sanoilla en osaa sen paremmin kuvailla ja kuvatkin välittävät vain osan tunnelmasta.

Vähän eteenpäin kuljettuani avautui kivessä toinen suuaukko. sen takana oli kalliopohjainen, leveämpi ja matalampi luola. Se tuntui kaikin puolin kutsuvan yöpymään. Ties vaikka joku oli sen tehnytkin. Siihen viittasivat vanhat nuotion jäänteen. Pituutta sillä oli saman verran kuin ensimmäisellä luolla. Aivan perältä toisesta reunasta pääsi nousemaan ylös lohkareikkoon. Sinne minäkin kipusin kokemaan taas uuden kulman paikasta. Yritin hakea merkkejä kalliomaalauksista, mutta löytämättä jäivät.

Seuraavaksi en tiennyt katsoako ylös vai alas. Alhaalla oli viihtyisä lippaluola ja ylhäällä näyttävä pystyjyrkkä kiviseinä, johon rapautuminen oli kirjaillu kauniita kuvia. Ainoa kauneusvirhe kokonaisuudessa olivat magnesiumläiskät. Itse jättäisin rauhoitetut kivet kiipeämättä, jos moinen ei jälkiä jättämättä onnistu, vaan kukin taplaa tyylillään. Sen enempää en tohtinut harmistua, vaan keskitin intoni itse luolan tarkkailuun. Syvyyttä sillä oli 4 metrin kieppeillä. Leveyttä siinä saman verran ja korkeus oli tässä tapauksessa enemmän kuin liukuva käsite.

Pohjoispuoli lohkareesta tarjosi vielä mielenkiintoisen raon. Sitä riitti niin pitkälle kuin lapulla sai osoitettua. Mitoiltaan se oli lähinnä ärsyttävä ja kiusallinen. Hoikka ihminen saattaisi päästä sitä pitkällekin. Lähistöltä löytyi lisäksi vielä kaksi pienempää lohkarekokonaisuutta, jotka pitivät sisällään muutaman luolamaisen tilan. Vaan eivät mitään päälohkareen veroista. Se onnistui ylittämään odotuksen moninkertaisesti. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka, vaikka ihan vartavasten ja vähän kauempaakin.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6689579 E 409800

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.