Talvinen Glimsinjoen luontopolku Espoossa

Astuin portin läpi Träskändan puistoon. Valkoinen, pehmeä talvimetsä kääriytyi ympärilleni. Liikenteen ääni vaimeni nopeasti. Kävelin polkua pitkin alas Glimsinjoelle. Edessäni oli kaunis silta joen yli. Joen vastarannalla kasvoi Träskändan ylväs, yli 300 vuotta vanha tammi. Suhteellisen lyhyestä, mutta paksusta rungosta kasvoi monta vahvaa, pitkää, paksua oksaa. Lehdettömät oksat yrittivät ulottua taivaaseen, piirtäen samalla graafisia kuvioita harmaata pilvipeittoa vasten. Paksu, puhdas, valkoinen lumikuorma lepäsi oksien päällä. Sen pehmeys ja puhtaus loivat jyrkän vastakohdan tammen oksien karhealle, uurtuneelle ja kaarnoittuneelle pinnalle.

Kävellessäni takaisin sillan yli katsoin alavirtaan. Pehmeä jääkansi peitti osaa joesta. Etsin koskikaraa sulapaikoista. Sitä en löytänyt. Nostaessani katseeni etsimään kauemmas, huomasin nojaavien ja jokeen kaatuneiden puiden muodostaman kolmion joen yläpuolella. Se oli kuin luonnon rakentama portti Glimsinjoen talven maisemaan.

Jatkoin matkaani joen rannalla seuraten virran suuntaa ja umpihankeen tampattua polkua. Lehtipuiden oksat kantoivat hienosti raskasta lumikuormaa. Astuin vanhojen isojen puiden lehdosta tulvaniitylle, missä suurin osa puista oli jäänyt lyhytkasvuisiksi. Pysähdyin polulle tutkimaan ja nauttimaan pelkistetystä, satumaisesta maisemasta. Siellä täällä oli isoja koivuja, jotka seisoivat ylväinä pajujen ja leppien yllä. Tummat viivat erottuivat siellä missä olivat puiden rungot ja oksat, muuten maisema oli valkoinen. Värit puuttuivat kokonaan. Mahtikoivun oksat näyttivät niin haurailta lumen ja jään peitossa. 

Edessäni erotin hahmon maisemasta. Isot pitkät sakset, kapea ruumis ja pitkä häntä melkein sulautuivat maisemaan. Hännällään se piti kiinni oksasta. Painava ötökkä taivutti oksan melkein maahan asti. Näytti, että se nukkui, ja kävelin ohi hiljaisesti. Onneksi se ei herännyt.

Istutetun kuusimetsän jälkeen tuli pelto. Pellon toisella puolella puiden keskellä oli keltainen talo. Alkoi sataa lunta, ja se muuttui nopeasti raskaaksi lumisateeksi. Keltainen talo melkein hävisi kokonaan.

Polkua seuraten etsin pienen joen ylittävän sillan. Näin ihmisten jalanjälkiä. Ne menivät ison puun alle. Puun alaspäin kaartuvat oksat piilottivat sillalle menevän polun lähes täydellisesti. Siellä oli vain pieni aukko. Menin matalaksi, niin matalaksi kuin pääsin. Kamerareppuni jäi kiinni oksiin ja sain lunta niskalleni. Unohdin kylmän lumisuihkun nopeasti katsoessani näkymää pikkusillalta. Olin astunut lumottuun talvimaahan. Tumma joki virtasi valkoisen tunnelin läpi. Jäin pitkäksi ajaksi kuvaamaan ja ihailemaan lumitunnelia. Lähtiessäni lumiportti antoi minulle toisen kylmän lumisuihkun. Oliko kaksi kylmää lumisuihkua pääsymaksu lumottuun talvimailmaan?

Ingaksen silta tuli seuraavaksi näkyviin ja nautin maisemasta hetken. Lopulta jatkoin tietä pitkin siihen asti kunnes luontopolku sukelsi Ingaksenmetsään. Tässä kohteessa joki virtasi syvän laakson läpi. Ennen eteenpäin jatkamista laskeuduin alas joen rannalle. Viime talvena olin kuvannut koskikaraa siellä. Etsin kosken vipeltäjää, mutta näin vain nätin, kuohuvan kosken. Tänään oli vain uskomattoman kaunis talvimaisema edessäni. Kiipesin ylös jatkamaan matkaani metsän läpi joen yläpuolella.

Välillä metsässä oli aukkoja ja pääsin katsomaan jokilaaksoon. Puut kaartuivat sikin sokin joen yli ja nojasivat sen päällä. Joessa oli sulapaikkoja ja jäätyneitä kohtia. Satoi jatkuvasti lunta. Maisema oli melkein kokonaan valkoinen, niin paljon lunta oli satanut viime päivinä. 

Päästessäni Jorvin kosken sillalle pysähdyin hetkeksi. Sillan kaiteelle joku oli kasannut lumipalloja hienoksi kolmionmuotoiseksi pinoksi. Toisaalla joku oli kaivanut lumen pois yhdestä kohdasta muodostamaan sopivan, näkymää kehystävän kaarevan aukon. 

Sillalta kävelin Jorvin lehtoniitylle. Kahlasin syvässä umpihangessa. Yritin seurata luontopolun keltaisia täpliä, mutta en aina erottanut niitä lumipeitteisistä puunrungoista. Luovuin yrityksestä seurata merkkejä, ja kävelin niin lähellä jokea kuin pystyin. Jorvin koski on nätti vuoden ympäri, mutta etenkin talvella se on mainio paikka.

Talvella kosken kivet kuorruttuvat jäällä ja lumella. Tumma vesi valuu kuohuen valkoisien muodostumien välissä ja niiden ympäri. Usein talvella koskikara sukeltaa kiviltä jääkylmään veteen etsimään ruokaa, mutta ei tänään. Koskikara ei ollut paikalla. Tässä vanhempi kuva samoilta paikoilta.

Kuorrutettujen kivien välissä kuohuvan veden piirtämät viivat muodostivat kuvioita. Säilyttääkseni veden tekstuurin, käytin sopivaa suljinnopeutta ja vaihdoin värikuvan mustavalkoiseksi kuvaksi. Satavan lumen piirtämät viirut lisäsivät vanhanajan naarmutetun filmin tunnelman kuvaan. 

Glimsinjoen luontopolku jatkaa eteenpäin Jorvin koskelta Talomuseo Glimsille asti, mutta päätin kääntyä takaisin Träskändaan. Tuuli oli yltynyt, ja välillä se puhalsi lunta pois puista. Valo alkoi myös hiipua pois. 

Saman reitin käveleminen takaisin on joskus nopeampaa ja ehkä tylsempää, mutta ei tällä kertaa. Koko ajan löysin jotain uutta kuvattavaksi. Monet osat näyttivät ihan erilaisilta toisesta suunnasta katsottuina. Jorvin kosken sillalta vähän yläjuoksuun oli juuri semmoinen paikka. Menomatkalla en ollut huomannut kauniita valkoisia kuhmuja joessa. Nyt pysähdyin rannalle ihailemaan niitä ja niiden keskellä kuohuvaa virtaa. Ottaessani kuvia tuulenpuuska irrotti paljon lunta puista ja maisema haalistui. Hetken päästä voimakas puuska irrotti isosta kuusesta niin paljon lunta, että maisema melkein hävisi kokonaan. Ennen kuin jäisin lumen alle, päätin mennä eteenpäin.

Matkalla takaisin autolleni nautin hurmaavasta ja rauhallisesta jokimaisemasta. Olin ihan yksin ja se oli ihanteellista. Etsin koko ajan lumen veistämää taidetta maisemasta. Yksi puu oli kaartunut 90 astetta muodostamaan kaaren. Hitaasti virtaavat, mutta vielä jäättömät paikat heijastivat talvimetsää tummassa vedessä.

Hetkeä ennen polun loppua pystyynkuolleen kuusen rungolla kasvoi komea kantokääpä lumilakkeineen. Ainakin oletin sen olevan komea, vaikka näin vain käävän pohjan.

Kahden tunnin kävely lumisessa maailmassa sekä piristi että rauhoitti mieltäni kivasti. Ei aina tarvitsee lähteä pitkälle kävelylle rauhoittumaan.

Glimsinjoen luontopolku

Lähtöpaikka kartalla (Auroran koulu, Lippajärventie, Espoo)

Reitti n. 2 km/suunta, Träskändan–Talomuseo Glims

Hyvät julkiset liikenneyhteydet. Mm. Matinkylän metrosta: 531 Bembölen/Jorvin puolelle, 533 Träskändan puolelle. Ks. HSL:n opas: Auroran koulu.

Lue myös: Kevään ensi merkkejä Träskändan kartanon puistossa ja Glimsinjoen luontopolulla

2 replies
  1. Ly
    Ly says:

    Juttuun merkityn lähtöpaikan oikea nimi on Auroran koulu, löytyy myös HSL:n reittioppaasta.
    Paikalle pääsee huomattavasti useammalla bussilla, kuin jutun kahdella esimerkillä.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.