Tag Archive for: Uusimaa

Punkit eivät ole vielä talviteloilla! Näin voit suojautua puutiaisaivokuumeelta ja borrelioosilta

Kaupallisessa yhteistyössä Rokotepalvelu Punkin löytäminen iholta on vastenmielistä, etenkin, jos se on ehtinyt pureutua kiinni. Punkki on kuitenkin parasta löytää ennemmin kuin myöhemmin, ja on hyvä muistaa, että punkit eivät ole asettumassa talviteloille vielä kuukausiin. Jos retkeilet alueilla joilla punkkeja tavataan, kannattaa punkkisyyni tehdä huolellisesti joka retken jälkeen. Syynin lisäksi punkin levittämiltä taudeilta voi suojautua […]

Tiesitkö? Suomen Luontokeskus Haltiasta vuokraat retkeilyvälineet kaikkeen retkeilyyn

Olemme laajentaneet ja kehittäneet Suomen luontokeskus Haltiassa toimivan retkivälinevuokraamon toimintaa kesän aikana merkittävästi. Tavoitteenamme on madaltaa ihmisten kynnystä lähteä luontoon tarjoamalla helposti vuokralle kattavan valikoiman retkeilytarvikkeita. Kaikkea ei tarvitse omistaa – vuokravälineitä hyödyntämällä säästyy paitsi luontoa, myös retkeilijältä rahaa. Suomen Luontokeskus Haltia sijaitsee Nuuksiossa, Espoossa, ja toimii hyvänä lähtöporttina kansallispuiston retkille. Luontokeskuksen välinevuokraamon valikoimasta löytyvät […]

Tammien ja lehmuksien katveessa – Ekuddenin luontopolulla Porvoossa

Ekudden sijaitsee muutaman kilometrin päässä Porvoon keskustasta. Se kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan ja on osa Natura 2000 -aluetta. Alueen historiaan kuuluu olennaisesti peruna – täällä sijainneella Stensbölen tilalla aloitettiin perunan viljely heti Pommerin sodan jälkeen 1700-luvun puolivälissä. Voisiko tätä kunnioittaa vaikkapa ottamalla eväsleiviksi Ekuddenin retkelle perunarieskoja? Ekuddenin luontopolku PorvoossaPäivämäärä: 4.7.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 167Reitin pituus: 2,5 kmKohokohdat: Tammet, […]

Kauniin tien päässä on mainio elämyksellinen luontoreitti – Sikosaaren luontopolku Porvoossa

Sikosaari on ollut suosittu retkeilykohde jo 1800-luvulta asti. Eikä ihme – se sijaitsee hienolla paikalla Porvoon välittömässä läheisyydessä ja nykyään sinne pääsee komeaa 1950-luvulla valmistunutta pengersiltaa pitkin. Ilmeisen suosittu retkeilykohde oli kuitenkin hyvin rauhaisa ja tunnelmallinen heinäkuisena kesäaamuna. Sikosaaren luontopolku PorvoossaPäivämäärä: 4.7.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 166Reitin pituus: 2,3 km (lähimmältä parkkipaikalta)Kohokohdat: Hieno tie Sikosaareen, merenrannan ruovikot, rantalehdot […]

Pieni keidas Länsiväylän varrella, Hannusmetsän luontopolku Espoossa

Hannusmetsä on pieni symppis metsäalue Länsiväylän ja Hannusjärven välissä. Metsiköllä on kokoa vajaat 50 hehtaaria ja alueelle mahtuu kaksi melko teräväpiirteistä kalliota sekä useita erilaisia metsätyyppejä ja jopa pieniä suoalueitakin! Jännittävä keidas lähellä pääkaupungin sykettä. Lähdetäänpä tutustumaan! Hannusmetsän luontopolku EspoossaPäivämäärä: 3.7.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 164Reitin pituus: 3 kmKohokohdat: Mukava kompakti luontopolku, HannusjärviParkkipaikka: Useampi mahdollisuus reitin ympärillä. Valitsin […]

Nuuksion vähemmän tunnetulla Kaarniaispolulla – yksi kohokohta on vanhan kaatopaikan vehreä maisema.

Kaarniaispolku sijaitsee Nuuksion eteläisimmässä reunassa, Veikkolan taajaman läheisyydessä. Se on suunniteltu Metsähallituksen ja Veikkolan koulun yhteistyönä. Muutaman kilometrin polulla on monenlaista maisemaa ja elinympäristöä – se on oivallinen iltakävelyreitti tai rastipisteisiin tutustuttaessa vaikkapa koko perheen luontoretkikohde! Kaarniaispolku Nuuksion kansallispuistossa KirkkonummellaPäivämäärä: 3.7.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 165Reitin pituus: 3 kmKohokohdat: Pieni suo, kallioiset metsät, vanhan kaatopaikan vehreysParkkipaikka: Soidentaantien päässä […]

Itähelsinkiläistä merenrantamaisemaa ja luontoelämyksiä – Uutelan luontopolulla

Uutela on yksi Helsingin parhaista ulkoilupuistoista. Meri ympäröi sitä kolmelta suunnalta ja sen luontoon kuuluukin esimerkiksi merenrantaniittyjä ja laguunilahtia. Uutelan luontopolkuun tutustuessa saa monenlaisia elämyksiä, yhtäällä tuntee olevansa Suomi-filmin maisemissa – toisaalla voi kulkea lähes luonnontilaisessa metsässä tai bongata rantakalliolta valtavia rahtilaivoja tai kauniita merilintuja. Uutelan luontopolku HelsingissäPäivämäärä: 26.6.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 161Reitin pituus: 4 kmKohokohdat: Rantamaisemat […]

Puumanni ja Rysätarha, hienot taukopaikat Pääkslahden luontopolulla Vihdissä

Pääkslahden luontopolku tarjoaa kävijälle paljon: havumetsää, kalliota ja järvimaisemaa. Reitin varrella on myös hiidenkirnu ja kertakaikkiaan upeat kaksi taukopaikkaa – hauskannimiset Puumanni ja Rysätarha. Puumannin nimi juontuu Bomanin perheen torpasta, jonka jännittävää ja hieman traagistakin historiaa voi lukea reitin opaslehtisestä.

Jännittävä ITE-taidekohde Kirkkonummella: tällainen on Elis Sinistön Villa Mehu

Teksti ja kuvat: Veli Granö Villa Mehu Kirkkonummen Veklahdessa on varsin erikoisia ajatuksia herättävä retkikohde. Se on erityisen tutustumisen arvoinen kohde, jos olet kiinnostunut kierrätystaiteesta, filosofiasta, teosofiasta tai yhteiskunnan reunalla elämisestä.  Elis Sinistön (1912–2004) metsäpalstalleen rakentama majakylä on oiva ja erikoinen todiste erilaisen elämän mahdollisuudesta tässä kovassa ja vaativassa maailmassa. Elis Sinistö oli elellyt nuoruutensa […]

Johtotehtävät liike-elämässä vaihtuivat viinitastingeihin metsässä – haastattelussa eräsommelieeri Tero Pullinen

Ryhmä ihmisiä saapuu pienelle aukealle metsän keskelle. Ympärillä kohoavat jyhkeät männyt, nuoret tammet ja metsä kaikessa kauneudessaan. Ilma täyttyy kesän tuoksusta, ihmisten uteliaasta puheensorinasta ja nälkäisen tikanpojan läpitunkevasta piipityksestä läheisessä kelossa. Aukean keskelle on katettu viinilaseja, voikukannuppukapriksia, mesiangervosiirappia ja ketunleipiä. Metalliämpärissä on viinipulloja jääpalojen viilentävässä sylissä. Eräsommelieeri Tero Pullinen toivottaa väen tervetulleeksi, ja viinitasting metsän […]