Tag Archive for: Uusimaa

Kevätretki Helsingin Malkasaareen – aaltojen liplatusta, lintuja ja luontofiilistelyä

Usealle Helsingin saarelle kulkee kesäkaudella yhteysalus, mutta pienemmät retkisaaret tuntuvat olevan tavoittamattomissa ilman omaa venettä. Meloen tai vuokravenepalveluiden kautta yhä useampi kuitenkin löytää näihin Helsingin helmiin. Pienemmillä saarilla, joilla palveluita ei välttämättä ole, vastuullisen retkeilyn periaatteet on nostettava päällimmäiseksi retkireppuun. Tällä retkellä tutustuttiin Vuosaaren edustalla sijaitsevaan Malkasaareen, kiinnitettiin erityistä huomiota vastuullisuuteen ja saatiin melkein korpin […]

Lahden moottoritien vieressä komealla taukopaikalla, Haukankierros Mäntsälässä

Haukankierros on valmistunut aikoinaan Keudan luontoyrittäjien koulutuksen opinnäytetyönä. Lähtöpiste on Saaren kartanon läheisyydessä ja polku vie aarnimetsiin ja jylhille kallioille. Haukkakalliolta on melkoinen näkymä – Lahden moottoritielle! Hunttijärven rantaa on myös miellyttävää tallustella, tai miksei vaikkapa pulahtaa uimaan venevalkamasta. Haukankierros MäntsälässäPäivämäärä: 20.4.2021 ja 7.10.2021Luontopolkumiehen reittinumero: 212Reitin pituus: 5,2 kmKohokohdat: Vähäjärvenkalliot, Ilveskallio, Haukkakallio, HunttijärviParkkipaikka: Tilaa muutamalle […]

Kallen kierros – Kalles runda, yksitoista monipuolista kilometriä luontoreittiä Loviisan Liljendalissa.

Liljendalissa sijaitseva Kallen kierros on noin yhdentoista kilometrin mittainen vaelluspolku, joka kulkee läpi metsien, soiden ja kallioisten maisemien. Matkalla voi pysähtyä tauolle useammassa paikassa, parhaat evästelypaikat ovat Tenakallion kota reitin korkeimmalla kohdalla tai Hopjärven uimaranta (Taikaranta), jossa voi kesähelteillä pulahtaa myös vilvoittavaan järviveteen. Kallen kierros LoviisassaPäivämäärä: 15.4.2021Luontopolkumiehen reittinumero: 209Reitin pituus: 11 kmKohokohdat: Suoalueet, Tenakallio, Hopjärven […]

Luonnon helmassa -luontopolku vie Espoon Laajalahden kauniisiin rantaruovikoihin

Laajalahti on yksi Etelä-Suomen parhaista lintulalueista ja se onkin rauhoitettu pesimis- ja levähtämisalueena. Villa Elfvikin luontotalolta voi startata lyhyelle luontopolulle, jossa pääsee kurkkaamaan rannan ruovikkoon sekä rantaniityille. Matkan varrella on myös lintutorni ja erikoisesti nimetty Uranuksen temppeli. Luonnon helmassa -luontopolku Espoon LaajalahdessaPäivämäärä: 12.4.2021Luontopolkumiehen reittinumero: 208Reitin pituus: 700 mKohokohdat: Laajalahden upea rantaruovikko lintutorneineenParkkipaikka: Villa Elfvikin parkkipaikka, […]

Laihuen kierros Vihdissä vie harjuille, suppamaisemiin ja järven rantaan.

Vihtijärven kylällä on useampikin luontopolku. Laihuen kierros suuntaa aluksi harju- ja suppamaisemiin ja sen jälkeen kurvaa Laihue-nimisen järven rantaan. Monipuolisella reitillä on pari taukopaikkaa järven rannassa. Laihuen kierros VihdissäPäivämäärä: 11.4.2021Luontopolkumiehen reittinumero: 207Reitin pituus: 3,2 kmKohokohdat: Suppamaisemat, Laihuen rantaParkkipaikka: Pieni parkkipaikka Lopentien varrella (Vihtijärvi).Opasteet/kyltit: HyvätVarusteet/jalkineet: Reitti tuntui huhtikuussa melko kuivalta, mutta se kulkee toki suomaisemassa hetken […]

Kiven reitillä Vihdissä voi ihailla muinaisrantaa ja nykyrantaa

Vihtijärven kylällä on parikin luontopolkua. Kiven reitti kulkee lähellä Ylimmäinen-järven rantamaisemia. Reitti kulkee muinaisrannan laitaa pitkin – ja järven nykyisellä rannalla on hieno tauko- ja tulipaikka. Kiven reitti VihdissäPäivämäärä: 11.4.2021Luontopolkumiehen reittinumero: 206Reitin pituus: 3 km (varsinainen luontopolku n. 2 km, viralliselta parkkipaikalta reitin alkuun 500 m)Kohokohdat: Yoldianmeren muinaisranta ja Ylimmäisenjärven nykyrantaParkkipaikka: Ylimmäistentie, Vihti.Opasteet/kyltit: Hyvät (paitsi […]

Mitä kokea Nuuksiossa, jos aikaa on vain vajaa tunti?

Artikkeli: Jaana Muhonen Reipas after work -kävely tai muuten vain pikainen luontopatikka Nuuksion järviylängön erämaisissa maisemissa onnistuu hienosti Suomen luontokeskus Haltian lähireiteillä. Paikalle pääsee kätevästi bussilla tai autolla. Haltian lähiluonnon reitit on merkitty puisilla tienviitoilla, joissa on kohteen tai polun nimi ja niille pääsee aivan Haltian bussipysäkin läheltä, P-paikan kulmalta. Haltian infosta voi noutaa lisäksi […]

Viimeinen matka – tarinoita punakaartilaisten teloituspaikoilta Inkoon Västankvarnista

Artikkeli: Sakari Haapamäki Inkoon Västankvarnissa teloitettiin kenttäoikeuden päätöksellä noin seitsemänkymmentä punakaartin vaikutuspiirissä ollutta Suomen kansalaista 1.5. ja 26.5.1918 välisenä aikana. Teloituksien tarkoituksena oli turvata Länsi-Uusimaa punaisten tuhotöiltä ja ehkäistä uuden kapinan mahdollisuus. Monissa tapauksissa valkoisten teloittajien käsissä kuoli lähes syyttömiä punaisia. Otimme ystävieni kanssa tehtäväksemme käydä katsomassa, missä teloitukset olivat tapahtuneet ja olisiko ampumisista vielä […]

Jättilista alkavalle keväälle: listasimme Uudeltamaalta yli 170 retkikohdevinkkiä!

Kevät ja sitä myötä uusi retkisesonki on jälleen koittamassa! Koronan myötä tulleet matkustusrajoitukset ja -suositukset saattavat ruuhkauttaa tunnetuimpien kansallispuistojen ja ulkoilualueita pääsiäispyhinä ja viikonloppuina varsinkin aurinkoisella säällä. Uudeltamaalta löytyy kuitenkin huikea määrä muitakin retkeilykohteita – vaikka joka päivälle! Keräsimme jopa yli 170 kohdan listan Uudenmaan retkikohteista ja reiteistä – poimi tästä vinkit kaikkiin kohteisiin, joissa […]

Lataa aivosi luonnossa! 8 tapaa joilla luonto hellii, tsemppaa ja voimistaa sinua

Luonnon hyvät vaikutukset terveydellemme ovat yllättävänkin nopeasti koettavissa. Kun menet luontoon, voit tuntea kuinka mieli alkaa yhtä aikaa rauhoittua ja virkistyä. Verenpaine laskee, mikä sekin tekee hyvää aivoille, ja olosta tulee vapaampi ja stressittömämpi – kuulostaako tutulta? Ei ole ihme, että luonto saa meidät tuntemaan vointimme paremmiksi, sillä me ihmisetkin olemme osa luontoa. Lisäksi metsä […]