Patruunoiden ja prinsessan poluilla – Kellokoski, Tuusula

Kaupallisessa yhteistyössä Tuusulan kunta

Perinteikäs tehdas- ja sairaalamiljöö kiehtoo karmivilla ihmiskohtaloillaan ja hohdokkaalla ruukkihistoriallaan, jonka uudesta tulemisesta jaksetaan yhä unelmoida. Historia tunkee iholle kävelykierroksella, jolla tunnelmat vaihtelevat epäuskosta tuoreen pullan tuoksuun.

Kellokosken ruukki odottaa uutta nousua. Kuva: Antti Kallio.

Reitin tiedot:

Helppokulkuinen Kellokosken ruukin ja sairaalan historiaan tutustuttava reitti. 

Reitin pituus: 2,5 km

Reitti: Kävelyteitä ja asuinalueen katuja

Ulkoilupalvelut: Leikkipuisto, uimaranta ja taidepolku

Nähtävyyksiä: Kellokosken ruukki, Psykiatrinen sairaala, Kellokosken kirkko, Männistön lava ja patoallas

Kohokohdat: Kaurismäkeläinen tunnelma, Kinuskillan herkut ja sairaalamuseo

Julkinen liikenne: R-juna (Helsinki–Järvenpää ja bussi-665 (Hyrylä–Järvenpää–Kellokoski)

Pysäköintialueet:

  • Ruukin ranta, Ruukinkuja
  • Männistön lava, Männistöntie 5
  • Sairaala, Ruukinkuja
  • Leikkipuisto, Saunarannankuja 3

Kellokosken ruukkialue elää ruususen untaan, johon se vaipui reilu neljä vuosikymmentä sitten, kun tehdasalueen rautaportit suljettiin. Luottaminen uljaan prinssin saapumiseen tuntuu epätoivoiselta, sillä ruukin naapurin, psykiatrisen sairaalan kuuluisin potilas, Kellokosken prinsessa, elää enää Rauni Liukon veistämänä taideteoksena sairaalan puistossa.   

Ruukin portti suljettiin vuonna 1979.

Kellokoski on Tuusulan pohjoinen taajama, joka syntyi Keravanjoen kuohuvan kosken partaalle. Koskesta voimansa saanut ruukki perustettiin jo vuonna 1795. Kellokosken kartanon omistaja Lars Olof Nysten antoi ruukilleen nimeksi vaimonsa mukaan Mariefors Bruk. Teollinen toiminta oli tosin alkanut samoilla sijoilla jo parisen vuosisataa aikaisemmin, jolloin täällä toimi lähikylien talonpoikien mylly.

Monet tulipalot, raudan puute ja veden vähyys vaikeuttivat toimintaa, jota ehti olla kehittämässä myös tavaratalostaan tunnettu liikemies Georg Franz Stockmann. Ponnistukset katosivat savuna ilmaan, kun vuoden 1898 suurpalo tuhosi kaikki tehdasrakennukset. Raunioista nousi pian entistä modernimpi tehdas, kun Carlanderin omistajasuku rakennutti uudet tiilirakennukset.  

Ruukin ympärille rakentui monikulttuurinen yhteisö, jossa pidettiin toisistaan huolta. Ruukin vierelle rakennettiin työväen asuinrakennuksia, kirkko, koulu ja 1910-luvulla VPK:n tanssilavakin. 

Kellokosken ruukki eli Mariefors Bruk. Kuva: Antti Kallio.

Ruukilla valmistettiin monenlaisia metalliesineitä, kuten auroja, portinlukkoja, hevosenkenkiä ja saranoita. Ketteristä tuotantomuutoksista kuuluisan tehtaan tunnetuimpia tuotteita viime vuosisadalla olivat armeijan lusikkahaarukat ja kranaatinkuoret sekä nykyään keräilijöidenkin arvostamat kirveet, maitotonkat ja alumiiniset Kello-veneet. 

Suolavettä kestäviä Kelloveneitä myytiin Etelä-Amerikkaa ja Afrikkaa myöten.

Lopun alkua koettiin vuonna 1963, kun Fiskars osti jo vanhentuneen tehtaan. Tuotantoa supistettiin ja siirrettiin muille paikkakunnille, kunnes toiminta lopetettiin vuonna 1979. 

Aika on pysähtynyt.

Karun kierroksen koreutta

Ruukkiin kannattaa tutustua kiertämällä aikaa nähneet tehdasrakennukset ensin ulkopuolelta. Tunnelma on käsinkosketeltavan kaurismäkeläinen: Tiilirakennusten välisillä unohdetuilla kujilla voi kuvitella, että nurkan takaa tulee vastaan mies vailla menneisyyttä tai huivistaan kiinni pitävä Tatjaana. 

Ainutkertaisen pysähtynyttä tunnelmaa korostavat mitä moninaisimmat kieltokyltit, joiden viesti pysäyttää. Suosittelen bongaamaan tarkkaan niin emaloidut opasteet kuin liikennemerkkien lisäkilvetkin.  

Entisaikain ympäristönsuojelutoimia.

Hienostuneita putiikkeja

Kun sukeltaa ruukin rosoisen pinnan sisäpuolelle, huomaa tehdasyhteisön sittenkin sykkivän. Monen oven takaa löytyy putiikki, kahvila tai työtila, jonka innokkaat yrittäjät ovat ylpeitä ruukin henkiinherättämisestä ja sen erityisestä tunnelmasta. Heistä hohtaa terve tarve yllättää asiakkaat ja pyrkimys tarjota jotain tavallisuudesta poikkeavaa. 

Aloitetaan Maijan Kammarista, jossa myydään kotimaisia vaatteita ja kylään liittyvää kirjallisuutta. Kammarista pääsee ruukin tehdasmuseoon, jonka ovet ovat avoinna varmimmin iltapäivisin keskiviikosta lauantaihin. Näyttelyssä esitellään Kello-veneitä, kirveitä, maitotonkkia ja muita tehtaan tuotteita. Kyläläiset ovat antaneet museolle runsaasti valokuvia, esineitä ja tarinoita, joista voi kysellä lisää oppaalta Maijan Kammarissa. Saman katon alla toimivat myös liikuntakeskus, Ruukin Savisten myymälä sekä tanssi- ja liikuntastudio Ruukin Tangotehdas, jonka tiloja vuokrataan hääjuhlia ja muita yksityistilaisuuksia varten. 

Kauempana koskesta on toinen suuri punatiilinen rakennus, jossa toimii lisää putiikkeja ja kahvilakonditoria Kinuskilla, jonka herkkuja nautiskellen voi suunnitella loppupäivän ohjelmaa. Isomman nälän sammuttamiseen kannattaa kokeilla vastarannalla toimivan Patovahdin burgereita. 

Saisiko olla suolaista vai makeaa?

Patoaltaan ympäri

Patikkataipaleen luonnollinen aloituspiste on ruukin pohjoispuolella oleva pato. Padolla säännösteltiin veden virtausta ruukin laitteiden pyörittämistä varten. Koskivoimahan oli ruukin perustamisen perusedellytys. Patoaltaalla järjestetään vuosittain kaksi suosittua yleisötapahtumaa: kalastuskauden avajaiset toukokuussa ja loppukesän Kelloveneregatta. 

Kipua aluksi kumpareelle, jolla näkyy merkillinen kapistus. Muistomerkiksi siirretty ”Maija” on yli 100-vuotias polttomoottori, jolla tuotettiin ruukille lisäenergiaa, kun vesivoima ei enää riittänyt. Maijan juurelta näet hyvin ruukin rakennukset. Lähinnä on mansardikattoinen kirkko. Sen pohjoispuolella ja ruukin länsipuolella näkyy tulipaloilta säästyneitä työväen asuintaloja, joista vanhimmat ovat 1850-luvulta. Suosittelen taivaltamaan ensin kirkkopuiston halki hiekkakäytäviä pitkin, tunnistamaan puiston puita ja ihailemaan sitten punamultaisia asuinrakennuksia. Muista kunnioittaa asukkaiden kotirauhaa pysymällä riittävän kaukana pihoista ja ikkunoista. Yritä bongata tehtaanjohtaja Torsten Carlander-Reuterfeltin muistomerkki.

Patoaltaan ympäripatikka kulkee Kirkkopuiston halki.

Jatka matkaa käymällä kirkossa, mikäli se on auki, tai kiertämällä ainakin sen ympäri. Patruuna Nysten rakennutti kirkon ruukin työntekijöille vuonna 1800, kun tuomiokapituli oli aluksi evännyt esityksen. Kirkko onkin Kellokosken vanhin säilynyt rakennus, ja sinne kokoonnutaan edelleen viikoittain jumalanpalvelukseen. Kirkon sisäänkäynti on varsin näyttävä, mutta itse kirkkosali on vaatimaton ja henkii upeasti menneitä vuosisatoja maalaamattomine lattioineen ja puupenkkeineen. 

Suuntaa seuraavaksi kohti 8-kulmaista Männistön lavaa, jolla järjestetään suosittuja torstaitansseja ja juhannustanssit suurkokkoineen. Lavalta taival jatkuu lasten leikkipuistoon, jota vielä viimeisteltiin syksyllä 2021. Leikin tauottua on aika tutustua taiteeseen. Jokea seurailevassa Syvälahden puistossa kulkee Taidepolku, jonka varrelle on koottu vuonna 2019 järjestetyn ympäristötaidekurssin osallistujien töitä. Hellepäivänä taidekokemus kannattaa keskeyttää hetkeksi ja laskeutua polulta jokirantaan. Siellä olevalla uimarannalla voi pulahtaa Keravanjoen vilvoittavaan veteen. 

Huuhdo hellepäivän hiet Patoaltaan aalloissa. Kuva: Antti Kallio.

Patoallaskierroksemme on tullut jo puoliväliin, ja on aika ylittää joki Omenalahdenpolkua pitkin. Reitti jatkuu joen itäpuolella asuinalueen teitä pitkin. Lisälenkkiä kaipaavat voivat poiketa heti joenylityksen jälkeen reitin pohjoispuolelle, jossa kiertää vajaan kilometrin mittainen kuntopolku. 

Käänny Omenalahdenpolulta Toimelantielle, kulje sitä nelisensataa metriä etelään ja käänny Juhlatalontielle. Päädyt entiselle ruukin Juhlatalolle, jolla on monipolvinen historia. Alun perin viinatehtaaksi valmistunut rakennus on toimi 1920-luvulta elokuvateatterina, teatterina ja konserttitalona. Se autioitui 1970-luvulla ja rappeutui surkeaan kuntoon. Rakennusta uhannut purkutuomio sai kyläläiset aktivoitumaan. He perustivat Me kellokoskelaiset -yhdistyksen, jonka ensimmäinen tehtävä oli rakennuksen pelastaminen. Kunta luovutti rakennuksen Suomen Rauhanliitolle, joka kunnosti sen kokous- ja majoituskäyttöön Itämerikeskukseksi. Nykisin sen omistaa Helsingin seurakuntayhtymä, joka järjestää rakennuksessa leiri- ja kurssitoimintaa. Pihapiirissä on rakennuksen kunnostustalkoiden päällikön Alvar Typön patsas ja arboretum, joihin voi tutustua, mikäli ei häiritse tilojen käyttäjiä. 

Palaa Pränninkujaa pitkin Toimelantielle ja käänny miltei heti oikealla alkavalle polulle, joka vie sinut entisen Kellokosken kartanon alueelle, jossa toimi vielä viime vuosikymmenellä psykiatrinen sairaala. Sairaalan rakennukset ovat nyt myynnissä, mutta ainakin ennen uuden omistajan löytymistä alueella voi kulkea puistoja ja upeita rakennuksia ihaillen. Täältä voit löytää Prinsessa-veistoksen ja ylihoitaja Anna Pakalénin mukaan nimetyn pikkuruisen Anna Salomen kappelin.

Mikäli olet liikkeellä toukokuun lopulla, käy ihmeessä myös Toimelantien eteläpäässä olevassa Annanpuistossa ihastelemassa rhododendroneiden kukkimista. Puistossa on myös Anna Pakalénin patsas, jonka ympärille on istutettu 1500 ruusua.

Kartanon vaiheita

Kellokosken kartanon historia vie 1760-luvulle, jolloin ruotsalaisupseeri Augustin Ehrensvärd rakennutti Viaporin merilinnoitusta Helsingin edustalle. Ehrensvärd ja toinen rälssitilallinen Johan Sederholm myivät Kellokoskella sijainneet tilansa vuonna 1768 Erik Olanderille, joka yhdisti ne kartanoksi. Kartanon maille perustettiin muun muassa saha, mylly, tiilitehdas ja krouvi. Seuraava tilanomistaja oli jo edellä mainittu ruukin perustaja Lars Olof Nysten. 

Kartanon päärakennuksen pihalla järjestetään pihakonserttejakin. Kuva: Antti Kallio.

Karmeat kohtalot konkursseista junaonnettomuudessa menehtymiseen seurasivat kartanoherroja, joten omistajat vaihtuivat suunnittelemattomasti ja kartano maineen ajautui lopulta valtiolle. Kartanon torpparit lunastivat maat sen jälkeen, kun niin sanottu Lex Kellokoski tuli voimaan vuonna 1909. Maista muodostui peräti 139 itsenäistä tilaa. Kartanon upea päärakennus oli valmistunut vuonna 1889, mutta jo vuonna 1915 se muutettiin uuden mielisairaalan päärakennukseksi. Sairaala tarvitsi jatkuvasti lisätiloja, joita rakennettiin 1910–1950-luvuilla. Rakennukset muodostavat upean suojellun kokonaisuuden. 

Kierroksen huipennus on sairaalamuseo, joka avattiin vuonna 1973 entiseen kartanon meijeriin. Museon perusti aikoinaan sairaalan askartelunohjaaja Usko Hujanen, joka keräsi käytöstä jääneitä esineitä ja laittoi niitä esille. Nykyään museo toimii Sinisessä talossa, entisessä johtavan lääkärin asunnossa. Kokoelmiin kuuluu niin potilaiden käsitöitä kuin kammottavia hoitovälineitä sadan vuoden takaa lähes nykypäiviin asti. Museo on auki kesäkautena, varmimmin lauantai-iltapäivisin.

Ihmisen mielikuvitus on rajatonta. Kuva: Antti Kallio.

Ruukki näkyy jo, ja kierros on päättynyt. Ennen kotimatkaa voit käydä vielä shoppailemassa ja pohtimassa kävelyn aikana nousseita kysymyksiä kahvikupposen ääressä. Tervetuloa uudelleen!

Paikallinen taide riemastuttaa.

Artikkeli: Mikko Lamminpää

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.