Tag Archive for: Tervo

Näin tehtiin Metsien Kätkemä – osa 3: Konnevesi

Juhannusviikonloppu jäi taakse viimeistään maanantaina, kun Etelä-Konneveden kuvaukset kutsuivat. Hämeen kuvauksista oli kulunut vain kolme päivää, kun jo hyppäsin taas ratin taakse ja otin suunnaksi pohjoisen, mutta tämähän kelpasi. Odotin innolla, millaisiin maisemiin pääsisimme tällä kertaa kuvaamaan, sillä en ollut aikaisemmin käynyt Etelä-Konnevedellä. Viiden tunnin automatkakaan ei tuntunut pitkältä, kun Reetta ja Pietu istuivat sylikkäin viereisellä […]

Helmi hiekkarannaksi, Sisä-Savon parhaalla paikalla: Tervon Manginniemi

Manginniemi on mutkikas ja kertakaikkisen kaunis niemi Tervossa, Nilakka-järvessä. Erityisen kaunis kohta löytyy niemen koillisesta haarasta, jonka molemmat puolet ovat luonnonhiekkarantaa. Niemi onkin ollut läpi vuosikymmenten suosittu virkistyspaikka paikallisten keskuudessa. Itse suuntasin Manginniemeen heinäkuun puolivälin tietämillä, kauniin kesäpäivän kääntyessä iltaan. Parhaiten niemi on saavutettavissa vesitse, mutta lähestyminen onnistuu myös maata pitkin. Autolla pääsee noin puolen […]

Tervon valokuvamaraton ja luontokokemuksia lapsille 27.-28.5.2017

Luonnon ja samaten valokuvauksenkin parhaat puolet ilmenevät siinä, että siinä on jokaiselle jotakin katsottavaa. Ensimmäinen tarkastelee luontoa romanttisesti ihannoiden vaikkapa auringonlaskuna taikka ääretöntä maisemaa, kun taas toiselle luonto ilmenee paljon teknisempänä asiana: tasapainona ja lajinimikkeinä, sekä niiden suhteina. Valokuvauksessa aivan samalla tavalla, kun toinen tarkastelee ihmisten ilmeitä, niin toinen keskittyy valon leikkiin sammalmättäällä. Tästä on […]

Kiinnostavia uutisia Savosta: uudenlainen kylä houkuttaa ihmisiä kaupungista maalle?

Tiedätkö sen tunteen, kun reppu on pakattu, ja ovi narahtaa selän takana huojentavasti kiinni? Kun taakse jäävät arkihuolet, ja edessä on retki luontoon? Ehkä olet lähdössä hiihtämään tai kalastamaan, ehkä vain eväsretkelle metsän suojiin. Luonnossa ei arki paina. Ajat muuttuvat, ja niin elää suomalainen työkulttuurikin murrosta. Yhä useampi suomalainen herää hiljalleen siihen, että voisi tehdä […]

Lietemäen jalkakivi ja Penttisenmäen kivikehä, Tervo

Aamusella selailin mökillä karttoja, geokätköjä ja muinaisjäännösrekisteriä, että minnes sitä tänään retkuilis. Tässä Karttula-Tervo-Vesanto-Rautalampi-Suonenjoki alueella asettuvat niemet ja järvet luode-kaakko suuntaisesti – johtuen jääkauvesta. Huomasin rekisteristä kuinka näillä niemillä on ollut varhaista asutusta ja kaikenmoisia löytöjä. Olen pitkään pohtinut, että toi Lieteniemi pitäs käydä katsastamassa. Olisko sielläkin muinaisuutta löytämättä? Kävin Suonenjoella kaupassa ja ajelin Lieteniemen […]

Pitkulainen Uiperolahti Tervossa on mukava määränpää melontaretkelle

Tervossa, Iisveden ja Rasvangin järvien välissä sijaitsevasta Pulkkilansaaresta löytyy kiinnostava retkipaikka, Uiperolahti. ”Se lahti kun on semmonen kappee uipero ettei se ou ku jonku kymmenen metrijä levvee.” Näin kuvaili Esa Pulkkinen (s.1900) vuonna 1970 Tervon paikannimistä. Ja tottahan se on, Iisveden pohjoispäässä, Pulkkilansalmessa olevalla lahdella on pituutta yli 750 metriä, mutta leveyttä enimmillään vain 60 […]

Tervon Tuppilahden Karhunpesäkivi ja pirunpelto

Minulla oli kesällä tilaisuus käydä paikallisen oppaan kanssa ihmettelemässä Tervon Talluskylässä sijaitsevaa pirunpeltoa ja karhunpesäkiveä. Samaa jossa Tarja Jauhiainen oli jo reilu vuosi sitten käynyt talvella lumien aikaan.

Haapamäen näkötorni, Tervo

Tervon Haapamäen rinteitä on viljelty 1500-luvun puolivälistä saakka. Haapamäen laki, Kokkomäkeksikin kutsuttu, on ollut perinteikäs kokoontumispaikka. Ensimmäinen torni mäen huipulle rakennettiin 1936 kolmiomittaustorniksi. Toisen maailmansodan aikaan kylän lotat käyttivät sitä ilmavalvontaan. Kerrotaan, että kirkkaina pakkasöinä he pukivat ylleen susiturkit lämmikkeeksi. Ensimmäisen tornin lahottua tilalle rakennettiin 1960-luvulla uusi torni, tämäkin lähinnä maanmittauskäyttöön. Kylän talkoovoimin nousi 1985 […]

Hiidenvuoren Pirunkirkko, Tervo

Tervon Hiidenvuoren luolalle jos mielii mennä, niin täytyy ajelella noin 8,5 kilometriä Tervosta Vesannolle Sinistä tietä. Siitä kun kääntyy oikealle Miljoonatielle, ajelee 750 metriä, kääntyy taas oikealle Pulkkaniementielle ja ajaa vielä noin vajaan puoli kilometriä, niin silloin on juuri siinä mutkassa, josta on lyhin matka luolalle. Läheltä löytyy myös levikettä, johon auton voi jättää. Vanhan […]

Knuutilan Ylimaan Pirunkolo, Tervo

Rupesi tekemään sunnuntaina mieli jäätelöä, niin ajattelin tutkailla samantien vähän Knuutilan pirunkolon maisemia kun se jäi sopivasti matkanvarrelle – tai ainakin yksi sen ehdotetuista sijainneista, vihjeitä kun oli niin Knuutilan Ylimaan Pirunkokololle kuin Salitaipaleen Pirunkololle. Olin kuitenkin todennäköisimmän sijainnin jäljillä. Yhdet koortinaatit kun vievät Koskiselän toiselle rannalle Kolun kanavan kupeelle Koivuharju-tilan maille. Knuutila on kuitenkin […]